Yksinvaellus Kuivin reitillä

 Nyt se on tehty! Ensimmäinen yksinvaellukseni toteutui elokuun viimeisellä viikolla ja kohteeksi valikoitui Kevon Kuivin reitti. Kokemus oli huikean hieno, ja plussalle mentiin loppuarviossa ihan kirkkaasti. Reissusta on paljon kerrottavaa, ja ajattelinkin tehdä erikseen postaukset vielä varusteiden ja ruokien osalta.

Kevon luonnonpuisto on pohjoisimmassa osassa Suomea, ja alueen erityispiirteisiin kuuluvat avoimet tunturiylängöt, tunturikoivikot sekä tietysti kuuluisa Kevon kanjoni, josta Kevon vaellusreitti on tunnettu. Kuivin reitti noudattelee pienen osan matkasta Kevon reittiä, mutta erkanee lännen suuntaan kohti Guivi-tunturia ja nousee tunturiylängöille monien kymmenien kilometrien matkalle. Reitti määritellään keskivaikeaksi, ja sitä se mielestäni onkin. Hyvää kuntoa vaaditaan kiipeillessä joenpohjukoihin ja takaisin ylängölle.Nilkkojen ja jalkaterien kestävyyttä koetellaan paikoin kivisillä polkuosuuksilla.

Varustauduin yksinvaellukselleni huolellisesti, ja näistä varusteista kerron vielä lisää myöhemmissä postauksissani. Samoin ruokaa piti pohtia tarkemmin, kun kantajana olin vain minä yksin.

Turvallista matkaa!

Yksinvaelluksen turvallisuus oli asia, josta olin itsekin ennakkoon huolissani, mutta tein kaikkeni, että reissuni säilyi turvallisena alusta loppuun. Turvallisuuteen vaikuttavia asioita vaelluksellani olivat:

1) Yhteydenpitovälineet kunnossa. Minulla oli mukana satelliittilähetin Garmin InReach Mini, jonka avulla lähetin joka aamu liikkeelle lähtiessäni ja joka ilta perille päästyäni viestin. Lisäksi lähetin aina sijaintitietoni kotiväelle satelliittilähettimen avulla. Lähetin sukulaisille viestejä puhelimellani aina silloin, kun hetkellisesti oli matkapuhelimessa kenttää saatavilla (eli ei hirveän usein). InReach-laitteella pystyisi tarvittaessa lähettämään myös SOS-hätäviestin, joka ohjautuu paikallisille pelastusviranomaisille. Onneksi hätäviestin tarvetta ei tullut, mutta siihenkin olisi ollut mahdollisuus laitteen ansiosta.

2) Vaellussauvat ja kunnon vaelluskengät. Vaellussauvat tuovat monissa tilanteissa hyvää lisätukea, etenkin jyrkillä rinteillä kiivettäessä. Hankittuani vaellussauvat en ole katunut päivääkään! Ne ovat kyllä mainiot apulaiset kaikissa maastoissa rinkan kanssa kulkiessa. Vaelluskengissä on tärkeää niiden jalkaan sopivuus sekä kengän pohjamateriaalin pitävyys. Omani ovat jo vuosia palvelleet Meindl-kengät, joilla olen vaeltanut jo monet reissut. 

3) Maltti ja maalaisjärki. Vaelluksen aikana huomasin käyttäytyväni aivan eri tavalla kuin porukassa ollessani. Kun on yksin liikkeellä, kaikki aistit ja olemus terävöityvät. Yksin ollessaan keskittyy juuri siihen asiaan, mitä on tekemässä. Kun kävelin, keskityin huolellisesti askeliin ja tasapainoon. Kun valmistin ruokaa, pidin keittiöni järjestyksessä ja toimin rauhallisesti keittimen ääressä. Yksinäisen vaeltajan turvallisuuden kannalta on tärkeää olla läsnä juuri siinä hetkessä. Ei voi hätiköidä, eikä auta sohlata.

4) Voimien säilyttäminen. Vaeltaessa yksin raskaassa maastossa pitää pystyä arvioimaan omia voimiaan. Väsyneenä tulee helpommin vammoja ja harha-askelia. Tauot ja kunnon ruokailut sekä nestetasapaino ovat tärkeitä asioita, joista ei tule lähteä tinkimään. Vaellusta ei koskaan kannata lähteä tekemään kieli vyön alla, mutta erityisen tärkeää tämä asia on muistaa liikkuessaan itsekseen. Minulle yksinvaelluksella tuotti suurta nautintoa juuri se seikka, että sain päättää itse oman kävelyvauhtini ja pysähdysten määrän. Pidin taukoja ja istuin tunturin rinteellä tuijottaen kaukaisuuteen, nukuin pitkiä yöunia ja söin kunnollisia aterioita. Vaelluksella vartalosi on työkalusi, joten siitä on syytä pitää hyvää huolta.

Näillä keinoilla onnistuin säilyttämään turvallisen tunnelman koko matkan ajan. Jyrkimmissä rinteissä mielessä kävi välillä se, että tänne kun kaatuu, voi loukata tosi pahasti. Se sai keskittymään erityisen huolellisesti.

Vaatimuksena reipas retkimieli

Monet sanoivat ennakkoon ja jälkikäteen, että tekoni oli rohkea. Mielestäni rohkeuden sijaan yksinvaelluksella vaaditaan REIPPAUTTA ja KUNNIOITUSTA. Luontoa ei tarvitse pelätä, vaan kunnioittaa. Omia tuntemuksiaan pitää kunnioittaa. Reippautta tarvitaan, kun sadekuuro kastelee teltan tai kun aamun pakkasessa sormia paleltaa ja nälkä tekee hitaaksi. Reippautta vaaditaan, kun polku tuntuu muuttuvan kivikkoiseksi.

Kivat ihmiset ympärilläni

En pelännyt matkallani, sillä erämaassa kulkiessa luonto tuntuu lohdulliselta ympäröidessään kulkijan kaikkialta. Tällä vaelluksella en myöskään ollut kokonaan yksin, sillä reitin varrella oli useita mukavia ihmiskohtaamisia.

Poikkeuksetta jokainen matkalla kohtaamani henkilö oli ystävällinen ja avulias. Koin pieniä ilonhetkiä siitä, kuinka kivoja ihmisiä matkoillaan tapaa. Kiitos suolapähkinöistä Siilinjärven pariskunnalle (olivatkohan nimeltään Atte ja Henna?), kiitos nuotioseurasta pääkaupunkiseudun isälle ja pojalle (en hitsi vie muista nimiä), kiitos vesiämpärin kantajalle (nimeä en kysynyt), kiitos Piikkiön Pirjolle ja Susannalle kirittämisestä, kiitos tamperelaispojille herkullisesta letusta ja lettujen kärystä, kiitos paluumatkan juttuseurasta ja vaellusvinkeistä tamperelaiselle mieshenkilölle, jonka kanssa jaoin tavarasäilytyskaapin ja päivällishetken.

Kivat ihmiset olivat myös täällä kotona. Suurin kiitos tästä reissusta kuuluu tietysti Tonylle, joka hoiti kotona lapset ja kodin arjen pyörittämisen. Kiitos lapsille, jotka selvisivät hienosti kouluviikon tehtävistä. Kiitos äidille, joka loppujen lopuksi lakkasi pelkäämästä puolestani. Kiitos kaikille sukulaisilleni ja ystävilleni, jotka tsemppasivat, kannustivat ja seurasivat innokkaina retkeäni.

Lisää kuvia voi käydä luurailemassa Instan puolella -> @hanupallo

Yksin erämaahan?

Päässäni on jo vuosia vellonut haave yksinvaelluksesta. Nyt haave on muuttunut tahtotilaksi, ja ajattelin siis toteuttaa tämän reissun joko tänä tai ensi vuonna. Yksinvaeltamiseen liittyy monia asioita, joita olen pohtinut ja selvitellyt, jotta lähtö olisi turvallista ja mukavaa.

1. Kohde

Olen uppoutunut karttojen maailmaan ja pohtinut, mihin mennä. Tämän hetken suunnitelmani on se, että lähden Kevon luonnonpuistoon Kuivin reitille, joka erkanee Kevon reitistä tunturiylängön suuntaan. Olen ollut joskus vuosia sitten Kevon reitillä, mutta Kuivin reitti jäi tuolloin vielä jemmaan odottelemaan. Nyt voisi olla sen aika.

Kuivin reitin plussat yksinvaellukseen:
+ merkitty reitti
+ luonnonpuisto, jossa polulta ei saa poiketa
+ selkeä tunturiylänköinen maasto
+ autiotupia ja kammeja, joissa voi tarvittaessa kuivatella kamojaan.

 Kuivin reitillä on kivikkoistakin polkua, mutta rauhallisesti edeten ja vaellussauvojen tukea hyödyntäen uskoisin, että pääsen turvallisesti kulkemaan. Reitin jokiylityksillä pitääkin olla tarkkana, koska kivet ovat liukkaita, vesi jääkylmää ja virtaus vaikeuttaa askelia. Onneksi ylityspaikoilla on ylityksen avuksi tarkoitetut kahvat.

2. Turvallisuus

Asia, joka eniten on aiheuttanut huolta, on turvallisuus. Yksin kulkiessa ei apu ole heti saatavilla, jos onnistuukin telomaan itsensä. Erämaa-alueilla ei ole kännyköillä kuuluvuutta, joten on turvauduttuva muuhun tekniikkaan. Edessä on satelliittipuhelimen osto.

Olen katsellut, että Garmin InReach Mini voisi mahdollisesti olla minulle sopiva laite. Olisi kyllä kiva kuulla kokemuksia, jos jollain sellainen on käytössä. Satelliittipuhelimen tarkoituksena on ennen kaikkea se, että pystyn lähettämään hätäviestin tarvittaessa. Toisaalta toinen merkitys laitteella on se, että pystyn lähettämään kotiväelle viestejä, että matkani etenee ja olen kunnossa.

3. Rinkan paino

Yksin vaeltaessa ei voi jakaa tavaroita porukan kesken. Kaikki tavara ja ruoka pitää kantaa itse. Siinä on tehtävä vielä tiukempaa karsintaa, mitä on joutunut tekemään aiemmilla reissuillaan. Tällä kertaa ei voi kantaa Anni Polvan kirjaa, vaan korkeintaan minikirjan. Päiväkirja muuttuu pieneksi vihoksi, ja ruokien painavammat spessujutut jäävät pois armotta.

Onneksi olen viime vuosina tehnyt monia hyviä varustehankintoja, joiden ansiosta painavat tarvikkeeni ovat keventyneet. Ainoastaan trangia on edelleen se sama vanha möhkäle. En taida siltikään hankkia pienempää kaasupoltinta kattiloineen.

4. Yksinäisyys

Yksinäisyys on kuulemma normaali tunne yksinvaelluksella. Itse haluan nimenomaan kokea tämän, miltä tuntuu olla todella yksin kaukana muista. Yksinäisyyttä voi toki hieman harjoitella retkeilemällä ennakkoon pienempiä reissuja, mutta pitkä aika pusikoissa on silti erilainen kokemus.

Facebookin vaeltamiseen keskittyneistä ryhmistä olen saanut muutamia hyviä vinkkejä yksinäisyyden karkoittamiseksi:

• Pidä huoli, että olet syönyt ja juonut riittävästi. Murheellinen olo kasvaa uupumuksen mukana.
• Tee teltasta kodikas pesä. 
• Hakeudu vieraiden seuraan, kun taukopaikoilla tapaat ihmisiä.
• Kirjoita päiväkirjaa ja pohdi, mitä mielessäsi liikkuu.
• Katsele maisemaa, lue kirjaa, istu tulilla ja syö jotain hyvää. Hyvä mieli syntyy pienistä asioista.

Äiti-tytär-reissu Seitsemisen kansallispuistoon

Kun korona kosautti kesän vaelluksemme, piti keksiä jotain muuta tilalle. Päätin lähteä tyttären kanssa kahteen maijaan viikonlopun mittaiselle vaellukselle Seitsemisen kansallispuistoon. Kohde valikoitui välimatkan sekä reittivaihtoehtojensa perusteella.

Tiedossa oli siis laatuaikaa vanhemman lapsen kanssa. Harvemmin sitä tulee lähdettyä vain yhden lapsen kanssa liikkeelle. Pitäisi jatkossakin harrastaa tällaista retkeilyä kummankin kanssa erikseen.

Kuka kantaa ja mitä?

Retkellä tuli testattua samalla tulevaisuutta varten lapsen rinkan painoa sekä tyttären kävelykestävyyttä. Omassa rinkassani lähtöpainona oli tällä(kin) kertaa 23 kiloa. Se pisti pohtimaan, sillä viikon reissulla ruokamäärä kasvaa. Täytyy huolellisesti laskea viikon reissun ruokien paino, jotta paino ei nouse yli 25 kilon. Pidän sitä itselleni haamurajana. Sen jälkeen katkeaa kameli-Hanun selkä. Kraks! Onneksi on tullut hankittua se Fjällrävenin Kajka-rinkka, koska sen kanto-ominaisuudet ovat loistavat jopa tällaisissa painomäärissä.

Lapsen rinkka pitää pakata keveäksi.

10-vuotiaalla tyttärellä rinkka painoi lähtöhetkellä 7,5 kiloa. Se tuntui sopivalta hänelle. Ainoa, mikä ei ollut sopiva, oli rinkka. Siitä ei saanut säädettyä painoa pois hartioilta, joten heti reissun jälkeen marssimme Scandinavian Outdoorin myymälään sovittamaan uutta rinkkaa. Valitsimme hänelle uudeksi rinkaksi Osprey Ace 50:n, minkä pitäisi toimia pitkään hänelle.

Nyt täytyy (=saa) lähteä heti uudelle reissulle, jotta pääsee kokeilemaan rinkan toimivuutta käytännössä. Ainakin sen sai säädettyä niin, että paino keskittyy lantiolle. Silloin pääsevät isot lihakset tekemään töitä, eli pakarat, reidet ja lantion seutu.

Seitsemisen poluilla

Seitsemisen kansallispuistossa on useita erilaisia reittivaihtoehtoja, jotka on merkitty kohtuullisen hyvin maastossa. Parissa kohtaa piti hieman tsekkailla omasta kartasta, mihin meidän kuuluisi jatkaa matkaa, mutta yleisesti ottaen kansallispuiston poluilla pärjäsi pelkkien opasteiden avulla.

Reittimme eteni seuraavasti:

Päivä 1: Pysäköimme auton Koveron perinnetilan vieressä olevalle parkkialueelle. Siitä kävelimme 1,3 kilometrin mittaisen matkan Haukilammelle, jossa oli nuotiopaikka, telttapaikkoja sekä puucee. Seitsemisen kansallispuistossa telttailu on sallittua vain telttailupaikoilla. Väkeä oli runsaasti liikkeellä, sillä keli oli mahtava. Sopu sijaa antoi, ja hyvin mekin löysimme itsellemme yöpymiseen sopivan telttapaikan alueelta.

Liesijoen lorinaa

Ruoanvalmistusvettä otimme Haukilammesta, mutta käytin vedenpuhdistukseen Steripen-puhdistajaani. Lisäksi annoin veden kiehua hetken, ennen kuin käytimme sitä ruokiimme. Vesi oli rusehtavan sävyistä, mutta maku ja tuoksu ihan ok.

Päivä 2: Tämä päivä edettiin Haukilammelta Liesijärvelle. Matkaa kertyi ehkä noin 6 kilometriä, mutta kuuman kelin vuoksi matka tuntui välillä jopa pidemmältä. Reitin varrella oli komeita suuria mäntyjä ja keloja, varmasti ikivanhoja päätellen ulkomuodosta. Ainoa vesistö tällä matkalla oli pieni Seitsemisjoki, joka solisi mukavasti kuusten keskellä.

Liesijärvellä oli laavu, 2 nuotiopaikkaa sekä puucee. Teltta-alue oli reilun kokoinen, joten sinne mekin itsemme saimme mukavasti sopimaan. Liesijärvi on ihan oikein järvimäinen järvi, josta vain osa kuuluu kansallispuiston alueeseen. Vastarannalla näkyi olevan mökkejä. Otimme Liesijärvestäkin ruoanvalmistusvettä, ja samat puhdistusmanööverit tein täälläkin.

Majavien puutyöpajan työstöpisteitä.

Päivä 3: Viimeisen päivän etappi oli kaikkein pisin. Kuljimme Liesijärveltä Jokiristille ja sieltä edelleen Koveroon. Matkan pituus oli tällä kertaa noin 8 kilometriä, mutta polku oli suhteellisen tasaista ja hyvää kuljettavaa. Välillä oli varsin lahonneita pitkospuita ja mutaista polkua, mutta monelta osin kulku-ura oli helppoa asteltavaa. Tämä osuus reitistämme oli kätevästi pilkottavissa juuri sopiviin pikku etappeihin, joiden avulla matka tuntui paljon lyhyemmältä.

Matkan varrella sivusimme Liesilammen vierustaa ja Liesijokea. Hienoin elämys taisi meille molemmille olla majavien jäljet, joita näimmekin paljon joenvarsilla. Majavat olivat nukkumassa, mutta jäljet olivat melkoiset.

Ylipäätään kaikki vesistöt ilahduttavat aina reitin varrella, vaikka niistä ei välttämättä juomavettä voisikaan ottaa. Tällä reissulla juomavetenä toimi kotoa kannettu vesi, ja ruoanlaitossa käytimme alueen vesistöistä otettuja vesiä. Pohjois-Suomessa onneksi ainakin vielä vedet ovat niin puhtaita, että juomavettä ei joudu kantamaan hullun tavalla rinkassa mukanaan. Se tekee nimittäin painoa turkasesti.

Muistilista lapsen kanssa vaeltamiseen:

Primus-ruokatermos toimi hyvin lounaskeiton kuskaukseen.

• Suunnittele päivämatkat lyhyiksi. Kävely ei ole lapsen mielestä kiinnostavaa. Leirielämä on.
• Pidä paljon taukoja ja sovi selkeitä etappeja. Kun etappi on saavutettu, ottakaa pienet paussiherkut.
• Huolehdi, että rinkka ei paina liikaa ja että rinkan paino on lantiolla, eikä hartioilla. Sopiva paino riippuu lapsen koosta, peruskunnosta ja reitin pituudesta. 
• Keksi mukavaa ajanvietettä kulkemisen yhteyteen. Bongatkaa luonnosta naamoja, tehkää arvailutehtäviä ja laulakaa tuttuja lauluja. Luonnon ihmeitä kannattaa pysähtyä katsomaan kunnolla ilman rinkkaa.
• Varmista sekä aikuisen että lapsen tasainen energiansaanti ja kunnon ateriat säännöllisesti. Huolehdi myös nestetasapainosta pakollisilla juomatauoilla.
• Nopeuta lounastarjoilua valmistamalla aamulla ruokatermokseen soppa valmiiksi. Näin lounas on helppo syödä missä kohdassa tahansa.

Seitsemisen vanhojen puiden huminaa ja pala vanhaa taivasta.

Uutta oppimassa: Lasten kanssa vaellukselle

Syntyipä tuossa päässäni ajatus lähteä vaellukselle omien lasteni kanssa kolmistaan. Kreisiä tai epäkreisiä, mutta Lemmenjoki kutsuu meitä kesäkuussa! Jee!

Lapseni ovat siis reissun koittaessa 7- ja 10-vuotiaita, ja kun nyt kuitenkin joku kysyy, niin nuorempi on poika ja vanhempi on tyttö. Heillä ei ole ennestään vaelluskokemusta. Päiväretkiä, yöretkiä ja pieniä patikkaretkiä olemme toki yhdessä tehneet. Ajattelisin, että kyllä siitä kivaa tulee.

Vaellukseen valmistautumisessa on tällä kertaa huomioitava eri asioita, mitä aiemmin. Tai sanotaan näin, että tiettyihin asioihin pitää ehkä panostaa enemmän, mitä aikuisreissuilla.

Energiankulutus

Junior master chefin elkeet.

Aikuisen energiankulutus vaelluksella saattaa kasvaa lähes kaksinkertaiseksi, jos reitti on rankka, reissu pitkä ja rinkka painava. Normaali energiankulutus vaihtelee ihmisestä riippuen, mutta useimmilla peruspulliaisilla se jää alle kahden tuhannen kilokalorin.

Minulle ei ollut ihan selvää, paljonko lasten energiankulutus on, joten piti kahlata netissä. Ruokatieto-sivustolta löytyi melko kompakti taulukko energiankulutuksesta eri ikäisillä. Sen mukaan tällaisten kouluikäisten muksujen kulutus on ihan aikuiseen verrattavaa. Ja kulutuksessa varmasti kasvaa samalla tavalla, kuin meillä aikuisillakin. Eli pitää varata ruokaa ihan tolkulliset määrät koko porukalle.

Maun mukaan

Lasten maku ruokien suhteen on hieman valikoivampi kuin aikuisilla. Mielestäni ruoan pitää olla vaelluksella sellaista, että se varmasti on maistuvaa ja houkuttavaa, sillä energiatasot pitää saada säilymään ja mielialan on oltava korkealla. Paha ruoka ei ilahduta ketään.

Joka tapauksessa ajattelin kuivata taas itse ruokamme. Valmisruoat ei houkuta, ei ainakaan ne valmispussukat, joihin kaadetaan vain vesi joukkoon. Joitain luottotuotteita toki hyödynnän ruokien valmistuksessa. Näitä ovat esimerkiksi valmiskastikkeet sekä jälkkäripussit. Lasten suosikkeja taitavat olla yksinkertaiset ja selkeät ruoat. Chilin kanssa emme lähde leikkimään.

Varusteiden paino

Varusteiden paino on se asia, mikä ehkä eniten huolestuttaa. Omaan rinkkaani tulee nyt enemmän painoa, mitä normaalisti, koska joudun kantamaan sekä teltan että keittimen. Normaalisti aikuisporukalla olemme vuorotelleet näiden kantamista.

Oma ajatukseni oli se, että lapset voivat kantaa ainakin omat makuupussinsa, makuualustan, ruokailuvälineet, välipalat sekä juomapullot. Lisäksi täytyy syynätä, minkä verran voi vaatetta pakata heidän kuormaansa. Rinkan paino saa olla tällaisilla kirpuilla noin 6-8 kiloa, siis oman näkemykseni mukaan.

Ajattelin laskea ruoat tarkkaan ja kuivata kaiken mitä suinkin vain voin. Lisäksi karsin varusteissa kaiken ylimääräisen, eli tällä kertaa en voi raahata esimerkiksi painavaa päiväkirjaani tai Anni Polvan romanttista kirjallisuutta. Uusi telttani on onneksi tosi kevyt. Myös makuupussimme ovat untuvapusseja, joten painoa ei tule niistäkään kohtuuttomasti. Se, mikä painaa paljon, on kaasut ja trangia. Täytyy vielä tehdä vertailua, kannattaisiko ostaa jokin muu keitin ja kattilasarja siihen.

Päivämatkat

Reitiksi valitsin Lemmenjoen vaellusreitin, koska siinä on mukavasti mahdollisuuksia tehdä lyhyempää reissua. Ajattelin, että menemme jokiveneellä osan matkasta, ja vain rengasreitillä vaellamme, jolloin koko matkan pituus on kohtuullinen.

Päivämatkoiksi olen suunnitellut noin 5-8 kilometriä, koska lasten mielestä on kivampaa, kun voi leiriytymisen jälkeen käydä tutkimassa maastoa ja kiivetä vaikka huiputtamaan tuntureita. Lemmenjoella se onnistunee.

Syy, miksi lähdemme niin kauas, on se, että itsekin nautin Lapin luonnosta ja toisekseen, lapseni eivät ole koskaan olleet Lapissa. Nyt on heidän aika kokea Suomen valtavat ulottuvuudet pituussuunnassa.

Ohjelma

Lapsen mieli on sellainen, että sitä ei kiinnosta kilometrimäärät ja treenin tehokkuus, vaan ennemminkin oudot kivet ja kirkkaat purot. Itsekin nautin vaelluksella siitä, että saa pällistellä maisemia ja pitää taukoja. Sitä siis on luvassa lasten kanssa, ihan kunnolla. Meillä ei ole kiire, ja ehdimme ihmettelemään riittävästi. Tarkoitus ei ole reitin suorittaminen, vaan tunturiluonnon
kokeminen kaikilla aisteilla.

Turvallisuus

Normaalin ensiapuvalmiuden lisäksi pitää miettiä viestintäkeinoja ja toimintamalleja hätätilanteessa. Ajattelin lasten kanssa käydä läpi perusensiapua, ja lisäksi miettiä mahdollisia tilanteita, joissa heidän pitäisi osata toimia omatoimisesti. Parempi on varautua, jolloin kaikilla on turvallinen olo ja selkeä ymmärrys siitä, miten haetaan apua.

Pitänee ottaa kaikkien puhelimet mukaan, ja säilyttää niistä osa sammutettuna viestintävälineen tehtävissä. Olen myös miettinyt, että pitäisikö ostaa erikseen pieni digikamera, kun aina puhelimen kamera syö akun tehokkaasti viikon aikana. Täytyy tutkia, olisiko joku pieni ja kätevä kamera saatavilla järkihintaan.

Paluu menneisyyteen: Syysvaellus Hetta-Pallakselle

Nyt, kun täällä Lounais-Suomessa ikuinen syksy vaan jatkuu, niin kehtaan vielä kirjoittaa vaelluksestani Hetta-Pallakselle, joka tuli tehtyä syys-lokakuun vaihteessa. Olin ystäväni kanssa kahdestaan reissussa, ja taas oli kyllä mahtava kokemus tämäkin.

Hetta-Pallas -vaellusreitti on Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sijaitseva noin 50 kilometrin mittainen vaellusreitti, joka polveilee tuntureilta tuntureille komeissa maisemissa. Reitin varrella on useita taukopaikkoja ja autiotupia sekä varaustupia, joten tätä pätkää voin suositella kyllä aloittelevallekin vaeltajalle. Fyysistä kuntoa se kyllä vaatii, sillä reitti pistää ihmisen puuskuttamaan tunturien rinteillä. Maisemat palkitsevat kyllä vaivan, sen sanon.

Ihmisystävälliset päivämatkat

Meillä oli kaverin kanssa maltillinen etenemissuunnitelma, jotta ehdimme nauttimaan maisemista ja ollamöllöttelystä. Reitin voi edetä kummin päin tahansa, mutta meillä suunnaksi valikoitui pohjois-eteläsuunta, eli lähtö Hetasta ja paluu Pallakselle. Mielestäni se oli hyvä ratkaisu, nimittäin Hetan suunnalla alkumatka on hieman kevyempää kulkemista, kun taas Pallaksen suunnalta otetaan kulkijalta kyllä luulot heti pois reippaalla kiipeämisellä.

Reittimerkinnät Hetta-Pallaksella ovat hyvät.

Reissuaikataulumme:

27.9. Yöjuna Turusta Rovaniemelle
28.9. Bussiyhteys Hettaan, yöpyminen Hetan Kota -lomakylässä (Vahva suositus! Hyvää ruokaa ja ystävällinen palvelu.)
29.9. Venekyyti Ounasjärven yli (Hetan Kota) ja kohti ensimmäistä autiotupaa: Pyhäkeron autiotupa (noin 6,7 km)
30.9. Pyhäkeron autiotupa - Sioskurun varaustupa (noin 8 km)
1.10. Sioskurun varaustupa - Hannukurun varaustupa (noin 13 km)
2.10. Hannukurun varaustupa - Nammalakurun varaustupa (noin 13 km)
3.10. Nammalakurun varaustupa - Pallastunturin luontokeskus (noin 13 km) -> Taksilla Keimiölahen maja (Mukava paikka,  hyvät ruoat ja ihanaa päästä saunaan!)
4.10. Bussiyhteys Keimiölahen majan liepeiltä Rovaniemelle. Yöjuna Turkuun

Reitin varrella on autiotupia samoissa paikoissa, missä varaustuvatkin sijaitsevat. Päätimme kuitenkin tällä kertaa ottaa varman päälle ja varasimme itsellemme petipaikat varaustuvista. Varaustuvat ovat autiotupien kaltaisia tupia, joissa on sängyissä patjat ja tyynyt, ja taitaa olla keittiövarusteetkin laajemmat. Yleiskuva itselleni jäi Hetta-Pallaksen varaustuvista, että ne olivat siistejä ja mukavia. Erityisesti erillinen kuivaushuone oli kätevä, kun kelit olivat kuitenkin melko kosteat. Myös Hannukurun sauna oli mieluisa juttu!

Syksystä vaihto talveen

Olimme varautuneet siihen, että sääolosuhteet saattavat vaihdella ja jopa lunta voi tuprauttaa taivaalta. Ja näinhän siinä sitten kävi. Hetta-Pallas -reitti sai reissullamme ensilumen, joten kaikki mukaan otetut lämpimät vaatteet tulivat tarpeeseen. Lumisade alkoi heti ensimmäisenä vaelluspäivänä ja jatkui seuraavana päivänä tuiskuttaen. Nauroimme itsemme tärviölle, kun kahlasimme lumessa välillä polviamme myöten. Kun kiipesimme Pyhäkeron yli, saimme naamamme huurtumaan kunnolla. Olipahan hieno elämys sekin! Luonto näytti voimiaan, mutta me selvisimme.

Tärkeitä huomioita syksyn sääolosuhteista:

• Kunnioita sään muutoksia. Tunturilla säätilat vaihtuvat nopeasti ja näkyvyys saattaa muuttua todella huonoksi ihan hetkessä.
• Varaudu syysvaelluksella siihen, että lunta tulee. Varavaatteet, kunnon pipo, lämpimät käsineet ja varakäsineet ovat tärkeitä. Itselläni oli säänkestävät sormikkaat sekä päällä huovutetut lapaset.
• Lumi kinostuu tuntureilla ja tekee kulkemisen raskaammaksi. Varaudu välipaloilla ja muista juoda! Kylmällä kelillä nesteytys saattaa unohtua.
• Pitkospuut voivat olla lumihangen alla superliukkaat. Vaellussauvat antavat lisätukea liukkaalla polulla ja pitkoksilla. Itse otin yhden kunnon maakosketuksen, kun jalka liukuikin pitkospuun päällä eteenpäin.
• Huolehdi riittävästä energiansaannista ja vaatteiden kuivaamisesta. Muista pukeutua tauolla lämpimämmin. Taukotakki kannattaa pitää helposti saatavilla.

Eräs asia, jonka opin tällä reissulla oli se, miten kannattaisi lounas hoitaa talvisella kelillä. Meille osui nimittäin niin kylmät säätilat, että emme pystyneet pysähtymään tunturien rinteille pidemmäksi aikaa kokkailemaan lounasta. Niinpä etenimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen suoraan tuvalle pitäen vain pieniä taukoja matkan varrella. Tämä oli uuvuttavaa, koska välipaloilla ei ole sama vaikutus, mikä olisi kunnon lounaalla. Jatkossa tiedän, että otan tällaiselle syysreissulle mukaan termospullon, johon valmistan aamulla keittoa syötäväksi matkalla. Eipähän tarvitse kaivella trangiaa tuulessa ja tuiskussa esiin. Nyt täytyisi löytää hyvä termospullo, joka sopisi vaellukselle. Kevyt, mutta luotettava ja lämpimänä pitävä.

Miten keventäisin?

Oman rinkkani lähtöpaino oli alussa 23 kiloa. Se on ihan liikaa tällaiselle töppöjalkaiselle naikkoselle. Olen käynyt ankaraa pohdintaa siitä, miten voisin keventää. Tässä muutamia kevennyskohteita, joita pitää ensi kerralla miettiä, jättääkö pois tai ottaako mukaan.

• Päiväkirjani on tosi painava. Siitä en kyllä millään haluaisi luopua, mutta pohdiskelin, että jos otan paperia mukaan, ja liimaan kirjoitetut arkit päiväkirjaani jälkikäteen? Se on kuitenkin niin hieno kirja, jossa on jo monta vaellusta kirjattuna talteen.
• Luimme tällä(kin) reissulla Anni Polvan romanttisen kirjan. Ehkä ensi kerralla otan vaan pelikortit :D
• Muutamia ruokia oli liikaa. Pitää tsekata ruokamääriä vieläkin tarkemmiksi. Esimerkiksi metwurstin määrä oli liian suuri.

Ruokakantamukseni on aina painavia. Siitä en kuitenkaan lähde tinkimään, sillä osa vaelluksen hohtoa ovat herkulliset vaellusruoat. Myös rinkkani (Fjällräven Kajka 65 litraa) on painava, mutta se on niin mukava, etten siitäkään luovu.

Syysvaellus mielessä, mikäs muukaan

Kun edellisestä Lapinvaelluksesta on lähes vuosi aikaa, on hyvä hetki hehkutella tulevaa. Lähdetään ystäväni kanssa reissuun, JEE! Tiedossa on viikon vaellus Hetta-Pallas -vaellusreitillä syksyllä. Into on piukistunut jo nyt.

Perinteikäs tunturireitti

Variksenmarjoja tuntureilla

Hetta-Pallas -reitti on Suomen vanhin vaellusreitti ja sen pituus on 55 km. Reitti kulkee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston komeissa tunturimaisemissa. Reitille ominaista ovat avarat tunturimaisemat ja monet autiotuvat. Itse pidän avotuntureista ja siitä kauas katsomisen mahdollisuudesta, mitä tunturien laet tarjoavat.

Suunnitelmat reissullemme on jo hyvällä mallilla. Tarkoitus on puksutella yöjunalla Rovaniemelle, josta bussilla Hettaan. Bussiyhteys on sen verran myöhään iltapäivällä Hetassa, että yövymme ensimmäisen yön Hetan Kodassa. Ajattelimme nauttia vielä anti-barbaarisen aamiaisen siellä, jonka jälkeen meitä odottaa venekyyti Ounasjärven yli.

Tupien suojaan

Koska vaellusajankohtamme ajoittuu syys-lokakuun vaihteeseen, olemme näppärästi varanneet jo muutamista varaustuvista paikat itsellemme. Eipähän olla täysin säiden armoilla, eli voimme tarvittaessa kuivatella kamoja, jos sattuu tulemaan kissoja, koiria tai muita elukoita taivaalta.

Autiotupa Kaldoaivin erämaassa

Hetta-Pallas -reitillä on useita autio- ja varaustupia, joten kulkijalle on tarjolla suojaa, kun sääolosuhteet tarjoilevat kovuutta. Säiden osalta pitää olla tarkkana ja kunnioittaa luonnonvoimia. Lisäksi varusteet kannattaa olla kunnossa, jotta kulkemisesta voi nauttia kunnolla.

Varustetäydennyksillä onneen

Varusteista puheen ollen. Olen täydentänyt viime vaelluksen jälkeen varustustani vaellussauvoilla. Vuosi sitten pruhjasimme Kaldoaivin erämaan suopätkillä polviamme myöten turvemössössä. Silloin tuli vahva tunne siitä, että vaellussauvoihin taidankin investoida seuraavaksi.

Fjällräven ja Hilleberg in action

Vuoden vaihteessa sain ystäviltä syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Scandinavian Outdoorin myymälään. Kiljuen ryntäsinkin sinne ja ostin kauan haaveilemani Hillebergin teltan. Itselleni se on telttojen teltta, majoitteiden majoite. Kilon verran kevyempi kuin aiempi telttani, joka ei sekään huono ole.

Silkkinen kosketus

Olen myös ostanut uusia merinovillaisia kalsariasuja, koska tekokuitukalsarit haisoo ja fleece on karmeutta. Äiti-muori halusi ostaa Hannanpäivälahjaksi minulle silkkivillakalsariasun, joten sen ansiosta pääsen nukkumaan sileässä tunnelmassa.

Toinen silkkinen asia, jonka nykyään omistan, on makuupussin silkkinen suojalakana. Ensimmäisen koekäytön jälkeen täytyy kyllä kehua, että onpa ihana tuote! Sileä, miellyttävä iholle, ei hiosta ja tuo lisälämpöä pussiin.

Tällaisia varusteita vielä tekisi mieli hankkia:

• hyvät hanskat
• Gore-Tex-takki ja -housut (vanhat alkavat olla väsyneet)
• vaellussäärystimet kenkien suojaksi
• kevyt ja rinkan peittävä sadeviitta (kaatosadetilanteeseen)
• kevyet ruoanlaittokalut

Kesäreissu Jurmoon

Tehtiin koko perheen kesäreissu Jurmoon. Olen itse Jurmon luonnon vankka ihailija ja halusinkin esitellä hienon saaren myös muksuille.

Jurmo, kivien ja jäkälien saari <3

Joten: Rinkat täyteen tavaraa, ruokaa ja vaatteita. (yhden yön reissulle ei voi lähteä ihan pienellä määrällä kamppeita) Auto parkkiin Nauvon Pärnäsin lauttasatamaan, josta yhteysalus Eivor otti meidät kyytiin. Upea palvelu, jossa saamme iloita veronmaksamisen hedelmistä. Yhteysaluksella pääsee kätevästi monelle pikku saarelle Saaristomeren kansallispuistossa, eikä tarvita omaa venettä ollenkaan.

Yhteysalus Eivor saapuu Jurmoon.

Noin neljän tunnin puksuttelu sujui meidän porukalla piispanmunkkeja nassutellen kansipaikoilla maisemia katsellen. Tai oikeastaan emme juuri ehtineet katsella maisemia, kun tuijotimme Uno-pelikorttejamme koko laivamatkan ajan. Edes reipas merituuli ei meitä lannistanut, vaan pidimme korteistamme tiukemmin kiinni.

Teltat ja kivet sulassa sovussa

Yhteysalus saapui Jurmoon puolen päivän kieppeillä. Otimme suoraan suunnan kohti Metsähallituksen telttailualuetta, joka sijaitsee lounaisessa osassa saarta, eli oikealla puolella saarta saavuttaessa mereltä laiturille. Teltta-alueelle on pieni kävelymatka, pääosin pyöreitä kivivalleja pitkin, ja itse teltta-alue on melko kivikkoinen niemi, jossa joutuu hieman sovittelemaan telttaa paikoilleen. Ruuhkaisimpina aikoina telttapaikoista on ehkä hieman pulaa.

Saimme telttamme sovitettua kivikkoon.

Heti majoittumistouhujen alussa Jurmon luonto hoiti itsenäisesti lasten opetustuokion. Nuorimmainen näki nimittäin kyykäärmeen kivikoissa, jonka johdosta turhat kikkailut jäivät pojalta vähemmälle ja rauhallinen käytös astui esiin. :D Hyvä kyy!

Telttailualueella on nuotiopaikka ja pieni puukatos, jossa oli kuivia polttopuita tarjolla. Nuotiopaikan rautarakennelma oli tukeva ja hyväkuntoinen. Oli ilo paistaa illalla lettuja, kun tuli paloi kivasti tukevalla alustalla.

Päivällä kokkailimme Trangia-keittimellä pastasoossia ja illaksi olimme varanneet lettuaineet ja makkaraa. Päätettiin oikein perinteisillä retkieväillä hoitaa tämä reissu.

Trangiakokki kolmonen toimessaan.

Karun kaunis saari

Kiviltä kiville

Käytimme molemmat päivämme Jurmossa luontoa ihaillen. Keli oli perinteisen vaihteleva, sillä ulkosaaristossa pilvet vyöryvät vauhdilla eteenpäin kohti mannerta. Ehdimme saada osaksemme aurinkoa, sadetta, tuulta, hellettä ja kylmääkin keliä. Ja olimme onneksemme varustautuneet kaikkeen, joten meillä oli mahtava meininki.


Jurmon saari on malliltaan pitkulainen ja kapea. Tällä kertaa emme päässeet kävelemään lounaiskärkeen ollenkaan, koska se alue kuuluu rajoitusvyöhykkeeseen, jossa ei saa tallustella lintujen pesimäaikaan. Se ei haitannut meitä, sillä Jurmon koilliskärkeä kohti oli myös hienoa kävellä. Loputtomasti upeita pyöreitä kivivalleja ja ihanaa matalaa kasvillisuutta. Muistuttaa jotenkin Lapin tunturien kasvillisuutta - yhtä pientä ja sinnikästä. Emme kävelleet aivan viimeiseen kärkiosaan saakka, mutta riittävästi kuitenkin.

Niin.. siis...kivistä ei ole pula Jurmossa.

Lopuksi: lisää piispanmunkkia

Toisena päivänä vietimme aikaa lähimaastossa leppoisasti. Saaren loputtomat kivivarastot ovat lapsille aarreaitta. Täällä ei kukaan kiellä heittämästä kiviä veteen. Plops plops!

Kivien heitto Jurmossa? Kivintä ikinä!

Puhtaiden vesien Jurmo. Ihana on se.

Lopulta Eivor pungersi itsensä taas Jurmon satamaan ottaakseen meidät ja monet muutkin matkustajat kyytiinsä. Jurmossa vierailee telttailijoiden lisäksi myös mökkivuokralaisia. Yhteysaluksen kyydissä virittelimme jälleen ankarat Uno-pelit - ja taisi joidenkin lautaselle eksyä myös se piispanmunkki.

--

Jurmo pähkinänkuoressa:

• pitkänmallinen saari lähellä Utö:tä
• osa Paraisten kaupunkia
• erityisen rikas ja omalaatuinen luonto
• kirkko vuodelta 1846
• osa Saaristomeren kansallispuistoa
• majoittuminen mahdollista vuokramökeissä ja merkityllä telttailualueella
• yhteysaluksella pääsee ympäri vuoden

Sielu ja kroppa lepäävät Jurmossa.