Vuosi vaihtui ja kesää kohti ollaan vahvasti menossa. Hullukin sen nyt on jo huomannut, että valo on lisääntynyt. Kekkostelu-vaellukseen on aikaa seitsemän kuukautta, ja havahduin juuri tajuamaan, että voisin tehdä vaelluksestani asteen verran miellyttävämmän, jos hieman saisin ruhoani liikutettua ennen reissua. Pitääkö vaellukselle lähtijän olla hyvässä kunnossa?
Vaelluksella ei mielestäni matka tapa, vaan vauhti. Pitkästäkin päivämatkasta selviää, jos se jakautuu koko päivän ajalle ja kävelytahti on rauhallinen. En voi silti kieltää, etteivätkö lihakset joutuisi koville rinkka selässä tuntureilla kiipeillessä. Rinkan painoksi suositellaan useiden lähteiden mukaan kolmasosaa kantajan painosta. Mene ja tiedä, mutta sanoisin, että kun rinkka painaa yli 20 kiloa, niin se alkaa naiselle olemaan jo melkoinen möykky kannettavaksi. Itse tavoittelen rinkan lähtöpainoksi tuota alle 20 kilon haamurajaa. Miehet luokoon omat haamurajansa.
En ole kuntoillut tai harrastanut ylipäätään mitään liikuntaa noin kolmeen vuoteen. Tällaista se on, kun ryhtyy äidiksi. Tai ainakin sen taakse voi verhoutua. Ei muka ehdi. Todellisuudessa ei vain ole viitsinyt evääkään liikauttaa. Suurimmat kuntoilusuoritukset päivässä taitavat olla rimpuilevan 1,5-vuotiaan pukeminen, 5-vuotiaan kutittamismylläystuokio, kauppakassien rahtaaminen ja duplopalikoiden lattioilta noukkiminen. Ei voi kehua rinkankanto-ominaisuuksillaan siis.
Tein ryhtiliikkeen. Hankin kuntosalikortin ja aloitin kolmen vuoden tauon jälkeen bodypumpin. Lihakset huusivat hoosiannaa, mutta siellä irvistellessäni mietin vain kesää ja rinkan kantamisen helppoutta. Hah. Ei se helpoksi tällä muutu, mutta ehkä kohottamalla peruskuntonsa edes normaalin ihmisen tasolle, voi tuntureilla samoillessaan keskittyä hieman enemmän maisemiin ja huomattavasti vähemmän lihasten kokemaan tuskaan.