sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ihan kuivaa. Ihan kui vaa.

Siskoplikka ja lankomiäs kuivasivat harjoituksen vuoksi hyötykuivurillaan muutamia koe-eriä ruokaa vaellusta silmällä pitäen. Kokeiluun pääsivät vähärasvainen feta, halloumi ja tofu (savun makuinen). Ohjenuorana käytettiin Piritta Kantojärven kirjaa Viiden tähden vaellus. Kirja on muutenkin osoittautunut mielenkiintoiseksi ja monipuoliseksi vaellusruokaoppaaksi.

Olen jo aiemmilla vaellusreissullani kokeillut erilaisia kuivatettavia ruoka-aineita. Seuraavat ovat ainakin olleet omasta mielestäni oikein toimivia ja hyviä:
  • jauheliha
  • naudanlihasuikaleet
  • broilerinsuikaleet
  • katkaravut
  • tonnikala
  • perunat
  • tomaattipyree
  • pakastevihannekset, wokkivihannessekoitukset
  • sienet
Tulevalla Kekkostelu-vaelluksellamme on mukana sekä kasvissyöjiä että vannoutuneita lihaaneja. Lihan kuivaus on jo tuttua, mutta nyt siis halusin hieman kokeilla muitakin raaka-aineita. Tästä syystä tofu ja juustot pääsivät koekanin ruoaksi.

Kuivaus tapahtui kuulemma yön aikana, eli olivat kaiketi kuivurissa noin kahdeksan tuntia. Tofu siivutettiin ohuiksi siivuiksi, feta oli myös niinikään ohuina siivuina ja halloumi pieninä kuutioina. Kuivuneena ruoat näyttivät tällaisilta:

Tofu oli kevyttä ja rapeahkoa. Feta oli kevyttä ja murenevaa. Halloumi ei ollut kauhean kevyen tuntuista, ja siinä on selvästi niin paljon rasvaa, että varmasti eltaantuu nopeasti. Sitä ei siis kannata välttämättä kuivata rasvaisuutensa vuoksi, tai ainakin se on syytä kuivata juuri ennen reissua.
 






Tässä vielä lähikuvia kustakin raaka-aineesta kuivattuna:

 He ovat fetaa. Kuivattuna murenevaista, kevyttä, tuoksutonta.















 Tässä taas möllöttävät halloumikuutiot kuivattuna. Rasvaisuus näkyy ja tuntuu. Kuutiot ovat melko painavia ja niistä jää sormiin öljyinen tuntu. Kuutiot eivät tuoksu juurikaan.
Nämä veijarit ovat kuivattua tofua. Savun makuista. Savun aromi tuoksuu kuivattunakin. Lastut ovat kuivia ja rapeahkoja. Maistaa nakersin kuivattuna pienen nökäreen, eikä ollut lainkaan pahaa kuivana.













Seuraava vaihe olikin kiintoisa. Eli liottaminen ja palautus käyttökuntoon. Laitoin palaset lillumaan veteen muutamaksi tunniksi. Lopputuloksia seuraavissa kuvissa:


Siinä pojat ovat päässeet kylpyyn. Kukin kylpee omassa kulhossaan. Vaelluksella liotus tapahtuu laittamalla kuivatut raaka-aineet tiiviiseen kannelliseen muovipurkkiin (pakastustölkki), jonne kaadetaan vettä joukkoon. Kuivatut ruoat saavat liota noin 3-4 tuntia, jonka jälkeen ovat käytettävissä ruoanlaitossa normaaliin tapaan.




Tässä tofusiivut ovat lionneet ja olen sen jälkeen paistanut ne rasvassa pannulla. Maistoin näitä tarkoituksella sellaisenaan, jotta saan parhaan käsityksen mausta ja koostumuksesta. Vaelluksellahan nämä laitettaisiin ruoan sekaan.

Mielestäni tämä oli testin voittajaporukka. Kuivatut tofusiivut palautuivat liotuksessa kuin ennalleen ja paistettaessa ne muuttuivat rapeiksi. Maku oli mielestäni hyvä, ja muistutti alkuperäisen tofun makua.







Halloumit eivät muuttuneet kauhean pehmeiksi liotuksen aikana. Olisikohan kannattanut liottaa pidempään? Joka tapauksessa viskasin halloumit pannulle paistumaan rasvassa. Muuttuivat väriltään tutun ruskistuneen halloumin värisiksi ja paistopinta oli kaunis. Koostumus oli kuitenkin melko kova. Maku muistutti jollain tavalla alkuperäistä halloumia, ehkä hieman tunkkaisempi maku. En ehkä harrastaisi näitä, ainakaan kuivattuna.










Kuivatut fetat liotessaan muuttuivat oikean fetan näköisiksi. Maku olikin sitten toinen juttu. Fetat menettivät liotessaan vedessä sen suolaisuutensa. Eli miltä maistuu feta, josta on suola liuennut pois? No happamalta ja mauttomalta. Mahtaisivatkohan toimia jossain pastasoosissa lisänä? Suolattomuus teki näistä kyllä surkeita ilmestyksiä.











Kaikenlaista ruokaa on suunnitteilla. Kokoonnumme vaellusporukastamme kootulla ruokatiimillä tiistaina, jolloin teemme ensimmäisen ruokalistasuunnitelman. Tästä myöhemmin täällä.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Kerrospukeutuminen kunniaan

Teimme männä-tammikuussa perheen kanssa laavuretken Pähkinämäen laavulle. Keli oli tuulentuiveroinen ja mittari näytti kahdeksaa pakkasastetta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tuulen vaikutuksesta pakkanen lähenteli kymmentä astetta. Kerrospukeutumista tarvittiin.

Varustauduimme parhaamme mukaan talvisella kerroksittaisella asustuksella. Kerrospukeutumisessa säähän soveltuvien tuulenpitävien ja kosteutta hylkivien ulkoiluvaatteiden alle puetaan useita ohuita ja hengittäviä vaatekerroksia. 

Parhaita kerrospukeutumisen alus- ja välikerrosvaatteita ovat:
- villavaatteet
- fleece- ja mikrofleeceasut
- ns. tekniset alusasut
- silkkivillakerrastot

Puuvillaa kannattaa välttää ainakin talvipukeutumisessa, sillä se imee kosteutta, kuivuu hitaasti ja tuntuu kylmältä kastuessaan.

Nakit ja potut jäässä

Haastavin osuus kerrospukeutumisessa on varpaiden ja sormien lämpimänä säilyminen. Itse suosin käsieni lämmittäjinä kosteutta hylkiviä merinovillaisia Sealskinz-sormikkaita ja lämminvuorellisia nahkarukkasia. Sormeni palelevat helposti, ja siksi tarvitsen kaksi kerrosta käsiin. 

Talvella jalkineissa on syytä huomioida seuraavat seikat:
- paksupohjaiset eristävät kylmyydeltä
- lämminvuoriset pitävät lämpimämpänä
- reilun kokoisissa mahtuu letkeästi kipristelemään villasukkaan ja laadukkaaseen ulkoilusukkaan verhottu jalkareppana
- jämerä kuviointi pitää ihmistornin pystyssä

Oikeus kalsariasuun

Kerrospukeutumisen ansiosta koko tämä nuotiomakkaraperhe selvisi reissusta lämpimänä.

Sellaista tässä myös pohdiskelin, miten lapsille herkästi puetaan ulkoiluvaatteiden alle kaikenlaista puuvillarytkyä collegepaidoista puuvillalegginsseihin, ja samalla itse kikkaillaan hienoissa teknisissä kalsongeissa. Puolustan muksujen oikeuksia ja vaadin lapsille kunnon ulkokamppeita!

Lapsille kalsonkiasu, fleecepuku ja villahaalarit. Ja mummut kutomaan villavaatteita kasapäin.

Laavu kadoksissa

Olen kerran aikaisemminkin käynyt laavuretkellä samaisella Pähkinämäen laavulla, mutta muistikuvat laavun sijainnista olivat hapertuneet. Netti ei tuonut tilanteeseen apua, sillä Raision kaupungin nettisivuilta ei löytynyt kauhean selkeitä reittiohjeita.

Loppujen lopuksi ajeltuamme ympäri Pähkinämäkeä löysimme laavun parkkipaikalle Santalantietä ajamalla. Se piti päätellä itse karttatietoja yhdistelemällä. Parkkipaikalta on laavulle ehkä 200 metriä. Toinen parkkipaikka Pähkinäpolulla on Metsäkallankadulla. Sieltä matka laavulle on kolmisen kilometriä, joten töppöjalkaisten taapertajatenavien kanssa emme lähteneet niin pitkälle seikkailulle. 

Laavu oli kohtuullisen siistissä kunnossa. Nuotiopaikalla oli järeä joskin vähän vääntynyt grillausritilä ja tulipesä. Siivosimme paikalta roskia, ja sehän on minulle tuttua puuhaa Roska päivässä -liikkeen jäsenenä. 

Maggarat maistuivat ja seuraavaa retkeä jo odottelemme innolla. Tärkeintä on aina eväiden syönti, oli retki mikä hyvänsä.