Vaelluksella vatsataudin vaara väijyi vieressä

Teimme tutulla tyttäret ja äidit -porukallamme kesäkuussa vaelluksen Kevon Kuivin reitille. Vaelluksemme joutui kesken kaiken muutospaineisiin, ja lopputuloksena syntyi hieman toisenlainen reissu, mitä ajattelimme. Tämä postaus kertoo vaelluksen turvallisuudesta ja vaeltajan muutosvalmiudesta, koska näiden asioiden parissa jouduimme pakotetusti painiskelemaan keskellä erämaata.

Kesän alussa oli parin kansallispuiston alueella ilmoitettu monia mahatautitapauksia ja suorastaan epidemiastakin puhuttiin UKK-puistossa. Olimme itse tyytyväisiä, että olimme suuntaamassa pohjoisemmas Suomeen, jossa saisimme edetä turvallisesti omassa rauhassa. Kohteeksi oli valittu Kuivin reitti, joka on oma suosikkikohteeni. Muut meidän porukassamme eivät vielä olleet Kuivilla käyneet.

Uhkailevia uutisia ympäri Suomea

Olimme edenneet muutamia päiviä mukavalla mielelllä samalla ihmetellen uutisissa näkyviä kasvavia mahatautipotilaiden lukuja UKK-puiston alueella. Päivittelimme, miten tauti voikaan levitä tuolla vauhdilla ja noin laajalle alueelle. Yöpymispaikallamme Akukammin tuvan ympäristössä oli useita muitakin telttoja - kaikki olivat jatkamassa seuraavaksi Kuivin kämpän suuntaan.

Aamupalaa syödessämme kuulimme lähestyvää moottorin ääntä, ja kammin ohi pomputteli menemään kaksi pelastuslaitoksen mönkijää. Siinä kohdassa pieni huoli heräsi, mutta yritimme vielä psyykata itseämme, että ehkäpä jollakin on jalka murtunut tai ilmaantunut muuta vastaavaa raajavammaa. 

Karu totuus kuitenkin valkeni siinä kohdassa, kun mönkijät palasivat takaisin kyydissään kelmeä mahatautipotilas. Tuntui että oma mahalaukku kääntyi samantien ympäri, ja kylmä hiki norui selässä. Mietimme samantien, missä olimme piipahtaneet, mihin olimme koskeneet.

Suunnanmuutos edessä 

Piti tehdä nopeita päätöksiä ja samalla rauhoitella omaa porukkaa. Emme halunneet jatkaa enää eteenpäin kohti tautipesäkettä, emmekä tällä kertaa halunneet siirtyä erämaa-alueen suuntaan, joten päätimme kääntyä takaisin ja vältellä tupia ja muitakin rakenteita parhaamme mukaan. Kuivin kämppä, Fjellun putous ja Kevon kanjoni jäivät tällä kertaa näkemättä, mutta ratkaisumme perustui omaan mielenrauhan säilyttämiseen. Emme halunneet kokeilla onneamme jatkamalla eteenpäin sinne suuntaan, jossa tautia oli todettu.

Loppuvaelluksen ajan yövyimme mahdollisuuksien mukaan kaukana muista ihmisistä ja keskityimme rauhoittelemaan toisiamme. Samalla yritimme taistella isoa harmitusta vastaan, mutta olimme myös varmoja siitä, että ratkaisumme oli oikea.

Uusi suunta Jäämerelle

Koska vaellusmatka lyheni merkittävästi, niin olimme autollamme muutamia päiviä aiemmin kuin alunperin oli suunnitelmissa olla. Piti kehittää jotain ohjelmaa, koska junaliput oli varattu tiettyyn päivään. Niinpä päätimme lähteä Norjaan roadtripille!

Yllätysreissu Norjaan ilahdutti ja kevensi mieltä. Pääsimme eroon harmituksestamme, ja näimme komeita vuoria ja Jäämeren. Yövyimme Karigasniemellä sekä Muotkan Ruoktussa, ja iloitsimme siitä, ettemme olleet sairastuneet. Vielä paluumatkalla meitä kuormitti mahataudin pelko - pesimme käsiämme hysteerisinä ja välttelimme ihmisjoukkoja.

Liikaa väkeä, liikaa riskejä?

Vaellus jätti ainakin minuun jälkensä. Suosittuihin vaelluskohteisiin ei enää kiinnosta mennä, vaikka luonto olisikin upea. En halua enää joutua tautipesäkkeisiin.

Retkeily on kasvattanut suosiotaan, mikä on tietysti tosi hieno asia. Suosiolla on myös varjopuolensa. Kirjoitin tässä vielä listaa muistin virkistykseksi, miten meistä jokainen voi ehkäistä tautien leviämistä vaelluskohteissa.

Joka-tyypin vaellushygienia:

- Älä tiskaa astioita puroissa, järvissä tai kaivojen lähellä. Imeytä tiskivesi maahan kaukana vesipisteistä.

- Pese kätesi WC-käyntien jälkeen. Saippuakäsipesu on tehokkain keino ehkäistä tautien leviämistä. Itselläni on pieni palasaippua tai pieni pullo nestesaippuaa WC-pussukassa, ja lisäksi pieni vesipullo.

- Jos vaelluksella joudut pissaamaan tai kakkaamaan luontoon, niin valitse paikka kaukana vesipisteistä ja poluilta etäältä. Kaiva kakkalapiolla kuoppa, johon teet tarpeesi. Polta mahdollisuuksien mukaan paperit (jos ei ole rutikuiva maasto) ja peitä kuoppa. 

- Älä jätä autiotuvissa vettä ämpäriin, vaan tyhjennä vesiastiat lähtiessäsi.

- Kuljeta kaikki roskat mukanasi, ja älä jätä ruoantähteitä leiripaikoille.

Vaelluksemme oli monin tavoin hieno, ja selviydyimme reissusta voittajina. Itselleni tämä opetti myös muutosvalmiudesta, sillä vaeltajan on aina oltava valmis muuttamaan suunnitelmaansa. Härkäpäisesti eteenpäin jatkava vaeltaja saattaa asettaa itsensä tai porukkansa turhaan vaaraan. Muutospaineita voivat aiheuttaa säätilan yllättävät muutokset, terveydentila tai varusterikko. Väkisin ja pahalla sisulla en suosittele matkaa jatkamaan, vaan järki päässä ja viisaita päätöksiä tehden. Reissuja tulee aina uusia!

 

 

 

 

Yksinvaellus Kuivin reitillä

 Nyt se on tehty! Ensimmäinen yksinvaellukseni toteutui elokuun viimeisellä viikolla ja kohteeksi valikoitui Kevon Kuivin reitti. Kokemus oli huikean hieno, ja plussalle mentiin loppuarviossa ihan kirkkaasti. Reissusta on paljon kerrottavaa, ja ajattelinkin tehdä erikseen postaukset vielä varusteiden ja ruokien osalta.

Kevon luonnonpuisto on pohjoisimmassa osassa Suomea, ja alueen erityispiirteisiin kuuluvat avoimet tunturiylängöt, tunturikoivikot sekä tietysti kuuluisa Kevon kanjoni, josta Kevon vaellusreitti on tunnettu. Kuivin reitti noudattelee pienen osan matkasta Kevon reittiä, mutta erkanee lännen suuntaan kohti Guivi-tunturia ja nousee tunturiylängöille monien kymmenien kilometrien matkalle. Reitti määritellään keskivaikeaksi, ja sitä se mielestäni onkin. Hyvää kuntoa vaaditaan kiipeillessä joenpohjukoihin ja takaisin ylängölle.Nilkkojen ja jalkaterien kestävyyttä koetellaan paikoin kivisillä polkuosuuksilla.

Varustauduin yksinvaellukselleni huolellisesti, ja näistä varusteista kerron vielä lisää myöhemmissä postauksissani. Samoin ruokaa piti pohtia tarkemmin, kun kantajana olin vain minä yksin.

Turvallista matkaa!

Yksinvaelluksen turvallisuus oli asia, josta olin itsekin ennakkoon huolissani, mutta tein kaikkeni, että reissuni säilyi turvallisena alusta loppuun. Turvallisuuteen vaikuttavia asioita vaelluksellani olivat:

1) Yhteydenpitovälineet kunnossa. Minulla oli mukana satelliittilähetin Garmin InReach Mini, jonka avulla lähetin joka aamu liikkeelle lähtiessäni ja joka ilta perille päästyäni viestin. Lisäksi lähetin aina sijaintitietoni kotiväelle satelliittilähettimen avulla. Lähetin sukulaisille viestejä puhelimellani aina silloin, kun hetkellisesti oli matkapuhelimessa kenttää saatavilla (eli ei hirveän usein). InReach-laitteella pystyisi tarvittaessa lähettämään myös SOS-hätäviestin, joka ohjautuu paikallisille pelastusviranomaisille. Onneksi hätäviestin tarvetta ei tullut, mutta siihenkin olisi ollut mahdollisuus laitteen ansiosta.

2) Vaellussauvat ja kunnon vaelluskengät. Vaellussauvat tuovat monissa tilanteissa hyvää lisätukea, etenkin jyrkillä rinteillä kiivettäessä. Hankittuani vaellussauvat en ole katunut päivääkään! Ne ovat kyllä mainiot apulaiset kaikissa maastoissa rinkan kanssa kulkiessa. Vaelluskengissä on tärkeää niiden jalkaan sopivuus sekä kengän pohjamateriaalin pitävyys. Omani ovat jo vuosia palvelleet Meindl-kengät, joilla olen vaeltanut jo monet reissut. 

3) Maltti ja maalaisjärki. Vaelluksen aikana huomasin käyttäytyväni aivan eri tavalla kuin porukassa ollessani. Kun on yksin liikkeellä, kaikki aistit ja olemus terävöityvät. Yksin ollessaan keskittyy juuri siihen asiaan, mitä on tekemässä. Kun kävelin, keskityin huolellisesti askeliin ja tasapainoon. Kun valmistin ruokaa, pidin keittiöni järjestyksessä ja toimin rauhallisesti keittimen ääressä. Yksinäisen vaeltajan turvallisuuden kannalta on tärkeää olla läsnä juuri siinä hetkessä. Ei voi hätiköidä, eikä auta sohlata.

4) Voimien säilyttäminen. Vaeltaessa yksin raskaassa maastossa pitää pystyä arvioimaan omia voimiaan. Väsyneenä tulee helpommin vammoja ja harha-askelia. Tauot ja kunnon ruokailut sekä nestetasapaino ovat tärkeitä asioita, joista ei tule lähteä tinkimään. Vaellusta ei koskaan kannata lähteä tekemään kieli vyön alla, mutta erityisen tärkeää tämä asia on muistaa liikkuessaan itsekseen. Minulle yksinvaelluksella tuotti suurta nautintoa juuri se seikka, että sain päättää itse oman kävelyvauhtini ja pysähdysten määrän. Pidin taukoja ja istuin tunturin rinteellä tuijottaen kaukaisuuteen, nukuin pitkiä yöunia ja söin kunnollisia aterioita. Vaelluksella vartalosi on työkalusi, joten siitä on syytä pitää hyvää huolta.

Näillä keinoilla onnistuin säilyttämään turvallisen tunnelman koko matkan ajan. Jyrkimmissä rinteissä mielessä kävi välillä se, että tänne kun kaatuu, voi loukata tosi pahasti. Se sai keskittymään erityisen huolellisesti.

Vaatimuksena reipas retkimieli

Monet sanoivat ennakkoon ja jälkikäteen, että tekoni oli rohkea. Mielestäni rohkeuden sijaan yksinvaelluksella vaaditaan REIPPAUTTA ja KUNNIOITUSTA. Luontoa ei tarvitse pelätä, vaan kunnioittaa. Omia tuntemuksiaan pitää kunnioittaa. Reippautta tarvitaan, kun sadekuuro kastelee teltan tai kun aamun pakkasessa sormia paleltaa ja nälkä tekee hitaaksi. Reippautta vaaditaan, kun polku tuntuu muuttuvan kivikkoiseksi.

Kivat ihmiset ympärilläni

En pelännyt matkallani, sillä erämaassa kulkiessa luonto tuntuu lohdulliselta ympäröidessään kulkijan kaikkialta. Tällä vaelluksella en myöskään ollut kokonaan yksin, sillä reitin varrella oli useita mukavia ihmiskohtaamisia.

Poikkeuksetta jokainen matkalla kohtaamani henkilö oli ystävällinen ja avulias. Koin pieniä ilonhetkiä siitä, kuinka kivoja ihmisiä matkoillaan tapaa. Kiitos suolapähkinöistä Siilinjärven pariskunnalle (olivatkohan nimeltään Atte ja Henna?), kiitos nuotioseurasta pääkaupunkiseudun isälle ja pojalle (en hitsi vie muista nimiä), kiitos vesiämpärin kantajalle (nimeä en kysynyt), kiitos Piikkiön Pirjolle ja Susannalle kirittämisestä, kiitos tamperelaispojille herkullisesta letusta ja lettujen kärystä, kiitos paluumatkan juttuseurasta ja vaellusvinkeistä tamperelaiselle mieshenkilölle, jonka kanssa jaoin tavarasäilytyskaapin ja päivällishetken.

Kivat ihmiset olivat myös täällä kotona. Suurin kiitos tästä reissusta kuuluu tietysti Tonylle, joka hoiti kotona lapset ja kodin arjen pyörittämisen. Kiitos lapsille, jotka selvisivät hienosti kouluviikon tehtävistä. Kiitos äidille, joka loppujen lopuksi lakkasi pelkäämästä puolestani. Kiitos kaikille sukulaisilleni ja ystävilleni, jotka tsemppasivat, kannustivat ja seurasivat innokkaina retkeäni.

Lisää kuvia voi käydä luurailemassa Instan puolella -> @hanupallo

Yksin erämaahan?

Päässäni on jo vuosia vellonut haave yksinvaelluksesta. Nyt haave on muuttunut tahtotilaksi, ja ajattelin siis toteuttaa tämän reissun joko tänä tai ensi vuonna. Yksinvaeltamiseen liittyy monia asioita, joita olen pohtinut ja selvitellyt, jotta lähtö olisi turvallista ja mukavaa.

1. Kohde

Olen uppoutunut karttojen maailmaan ja pohtinut, mihin mennä. Tämän hetken suunnitelmani on se, että lähden Kevon luonnonpuistoon Kuivin reitille, joka erkanee Kevon reitistä tunturiylängön suuntaan. Olen ollut joskus vuosia sitten Kevon reitillä, mutta Kuivin reitti jäi tuolloin vielä jemmaan odottelemaan. Nyt voisi olla sen aika.

Kuivin reitin plussat yksinvaellukseen:
+ merkitty reitti
+ luonnonpuisto, jossa polulta ei saa poiketa
+ selkeä tunturiylänköinen maasto
+ autiotupia ja kammeja, joissa voi tarvittaessa kuivatella kamojaan.

 Kuivin reitillä on kivikkoistakin polkua, mutta rauhallisesti edeten ja vaellussauvojen tukea hyödyntäen uskoisin, että pääsen turvallisesti kulkemaan. Reitin jokiylityksillä pitääkin olla tarkkana, koska kivet ovat liukkaita, vesi jääkylmää ja virtaus vaikeuttaa askelia. Onneksi ylityspaikoilla on ylityksen avuksi tarkoitetut kahvat.

2. Turvallisuus

Asia, joka eniten on aiheuttanut huolta, on turvallisuus. Yksin kulkiessa ei apu ole heti saatavilla, jos onnistuukin telomaan itsensä. Erämaa-alueilla ei ole kännyköillä kuuluvuutta, joten on turvauduttuva muuhun tekniikkaan. Edessä on satelliittipuhelimen osto.

Olen katsellut, että Garmin InReach Mini voisi mahdollisesti olla minulle sopiva laite. Olisi kyllä kiva kuulla kokemuksia, jos jollain sellainen on käytössä. Satelliittipuhelimen tarkoituksena on ennen kaikkea se, että pystyn lähettämään hätäviestin tarvittaessa. Toisaalta toinen merkitys laitteella on se, että pystyn lähettämään kotiväelle viestejä, että matkani etenee ja olen kunnossa.

3. Rinkan paino

Yksin vaeltaessa ei voi jakaa tavaroita porukan kesken. Kaikki tavara ja ruoka pitää kantaa itse. Siinä on tehtävä vielä tiukempaa karsintaa, mitä on joutunut tekemään aiemmilla reissuillaan. Tällä kertaa ei voi kantaa Anni Polvan kirjaa, vaan korkeintaan minikirjan. Päiväkirja muuttuu pieneksi vihoksi, ja ruokien painavammat spessujutut jäävät pois armotta.

Onneksi olen viime vuosina tehnyt monia hyviä varustehankintoja, joiden ansiosta painavat tarvikkeeni ovat keventyneet. Ainoastaan trangia on edelleen se sama vanha möhkäle. En taida siltikään hankkia pienempää kaasupoltinta kattiloineen.

4. Yksinäisyys

Yksinäisyys on kuulemma normaali tunne yksinvaelluksella. Itse haluan nimenomaan kokea tämän, miltä tuntuu olla todella yksin kaukana muista. Yksinäisyyttä voi toki hieman harjoitella retkeilemällä ennakkoon pienempiä reissuja, mutta pitkä aika pusikoissa on silti erilainen kokemus.

Facebookin vaeltamiseen keskittyneistä ryhmistä olen saanut muutamia hyviä vinkkejä yksinäisyyden karkoittamiseksi:

• Pidä huoli, että olet syönyt ja juonut riittävästi. Murheellinen olo kasvaa uupumuksen mukana.
• Tee teltasta kodikas pesä. 
• Hakeudu vieraiden seuraan, kun taukopaikoilla tapaat ihmisiä.
• Kirjoita päiväkirjaa ja pohdi, mitä mielessäsi liikkuu.
• Katsele maisemaa, lue kirjaa, istu tulilla ja syö jotain hyvää. Hyvä mieli syntyy pienistä asioista.