Kesäreissu Jurmoon

Tehtiin koko perheen kesäreissu Jurmoon. Olen itse Jurmon luonnon vankka ihailija ja halusinkin esitellä hienon saaren myös muksuille.

Jurmo, kivien ja jäkälien saari <3

Joten: Rinkat täyteen tavaraa, ruokaa ja vaatteita. (yhden yön reissulle ei voi lähteä ihan pienellä määrällä kamppeita) Auto parkkiin Nauvon Pärnäsin lauttasatamaan, josta yhteysalus Eivor otti meidät kyytiin. Upea palvelu, jossa saamme iloita veronmaksamisen hedelmistä. Yhteysaluksella pääsee kätevästi monelle pikku saarelle Saaristomeren kansallispuistossa, eikä tarvita omaa venettä ollenkaan.

Yhteysalus Eivor saapuu Jurmoon.

Noin neljän tunnin puksuttelu sujui meidän porukalla piispanmunkkeja nassutellen kansipaikoilla maisemia katsellen. Tai oikeastaan emme juuri ehtineet katsella maisemia, kun tuijotimme Uno-pelikorttejamme koko laivamatkan ajan. Edes reipas merituuli ei meitä lannistanut, vaan pidimme korteistamme tiukemmin kiinni.

Teltat ja kivet sulassa sovussa

Yhteysalus saapui Jurmoon puolen päivän kieppeillä. Otimme suoraan suunnan kohti Metsähallituksen telttailualuetta, joka sijaitsee lounaisessa osassa saarta, eli oikealla puolella saarta saavuttaessa mereltä laiturille. Teltta-alueelle on pieni kävelymatka, pääosin pyöreitä kivivalleja pitkin, ja itse teltta-alue on melko kivikkoinen niemi, jossa joutuu hieman sovittelemaan telttaa paikoilleen. Ruuhkaisimpina aikoina telttapaikoista on ehkä hieman pulaa.

Saimme telttamme sovitettua kivikkoon.

Heti majoittumistouhujen alussa Jurmon luonto hoiti itsenäisesti lasten opetustuokion. Nuorimmainen näki nimittäin kyykäärmeen kivikoissa, jonka johdosta turhat kikkailut jäivät pojalta vähemmälle ja rauhallinen käytös astui esiin. :D Hyvä kyy!

Telttailualueella on nuotiopaikka ja pieni puukatos, jossa oli kuivia polttopuita tarjolla. Nuotiopaikan rautarakennelma oli tukeva ja hyväkuntoinen. Oli ilo paistaa illalla lettuja, kun tuli paloi kivasti tukevalla alustalla.

Päivällä kokkailimme Trangia-keittimellä pastasoossia ja illaksi olimme varanneet lettuaineet ja makkaraa. Päätettiin oikein perinteisillä retkieväillä hoitaa tämä reissu.

Trangiakokki kolmonen toimessaan.

Karun kaunis saari

Kiviltä kiville

Käytimme molemmat päivämme Jurmossa luontoa ihaillen. Keli oli perinteisen vaihteleva, sillä ulkosaaristossa pilvet vyöryvät vauhdilla eteenpäin kohti mannerta. Ehdimme saada osaksemme aurinkoa, sadetta, tuulta, hellettä ja kylmääkin keliä. Ja olimme onneksemme varustautuneet kaikkeen, joten meillä oli mahtava meininki.


Jurmon saari on malliltaan pitkulainen ja kapea. Tällä kertaa emme päässeet kävelemään lounaiskärkeen ollenkaan, koska se alue kuuluu rajoitusvyöhykkeeseen, jossa ei saa tallustella lintujen pesimäaikaan. Se ei haitannut meitä, sillä Jurmon koilliskärkeä kohti oli myös hienoa kävellä. Loputtomasti upeita pyöreitä kivivalleja ja ihanaa matalaa kasvillisuutta. Muistuttaa jotenkin Lapin tunturien kasvillisuutta - yhtä pientä ja sinnikästä. Emme kävelleet aivan viimeiseen kärkiosaan saakka, mutta riittävästi kuitenkin.

Niin.. siis...kivistä ei ole pula Jurmossa.

Lopuksi: lisää piispanmunkkia

Toisena päivänä vietimme aikaa lähimaastossa leppoisasti. Saaren loputtomat kivivarastot ovat lapsille aarreaitta. Täällä ei kukaan kiellä heittämästä kiviä veteen. Plops plops!

Kivien heitto Jurmossa? Kivintä ikinä!

Puhtaiden vesien Jurmo. Ihana on se.

Lopulta Eivor pungersi itsensä taas Jurmon satamaan ottaakseen meidät ja monet muutkin matkustajat kyytiinsä. Jurmossa vierailee telttailijoiden lisäksi myös mökkivuokralaisia. Yhteysaluksen kyydissä virittelimme jälleen ankarat Uno-pelit - ja taisi joidenkin lautaselle eksyä myös se piispanmunkki.

--

Jurmo pähkinänkuoressa:

• pitkänmallinen saari lähellä Utö:tä
• osa Paraisten kaupunkia
• erityisen rikas ja omalaatuinen luonto
• kirkko vuodelta 1846
• osa Saaristomeren kansallispuistoa
• majoittuminen mahdollista vuokramökeissä ja merkityllä telttailualueella
• yhteysaluksella pääsee ympäri vuoden

Sielu ja kroppa lepäävät Jurmossa.

Metsässä kaikki kääntyy hyväksi

Olipa reissu ja tulipa tehtyä! Nimittäin. Tehtiin tammikuisen sunnuntai-iltapäivän ratoksi nassikoiden kanssa eväsretki tutulle Haunisten altaalle. Tammikuun ollessa lopuillaan huomaa valon riittävän pitkälle iltapäivään. Siitä sainkin kimmokkeen pakata eväät reppuun ja suunnata altaalle.

Tällä reissulla moni asia meni toisaalta aivan pieleen, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että tämä retki osoitti taas sen, kuinka metsässä kaikki kääntyy hyväksi. Metsä on melkoinen voimanlähde.

Lupaus trangiaruoasta

Retkireppuun pakkasimme trangian ja lupasin lapsille, että paistetaan altaan rantamilla nakkimunakasta sekä lämmitellään kaakaota. Trangia on heille kovin uusi tuttavuus, mutta itselleni se on toki tuttu retkitarvike. Ostin aikoinaan itselleni oman trangiakeittimen ja kaasupolttimen siihen, koska olin kyllästynyt lainailemaan omille retkilleni partiolippukuntani kamoja. Ja kyllä oma on aina oma.

Tällä kertaa en aikonut tehdä munakasta vaellustyyliin kuten Kekkostelu-vaelluksellamme teimme kuivatusta munasta, vaan tällä kertaa esivalmistelin ainekset kotona purnukoihin ja nappasin ne reppuun paistamista odottelemaan. 

Mikä kosahti, vai kosahtiko mikkää?

 Retkellä tapahtui monia asioita, jotka alkoivat kiristää omaa aikuispääkoppaani. Lapset eivät asioista tuntuneet harmistuvan, mutta itseäni otti pannuun seuraavat asiat (tässä tapahtumajärjestyksessä):

- Auto jäi parkkipaikalle saapuessa jumiin jäiselle tielle sutimaan
- Kävelyreitti oli muuttunut kivikovaksi jäiseksi paanaksi, jossa ei pystynyt kävelemään
- Joku oli jättänyt koirankakan keskelle kävelyreittiä
- Emme pystyneet kulkemaan kivalle vakiopaikallemme asti, vaan tyydyimme lähimpään mahdolliseen kohtaan, mihin pystyimme itsemme asettamaan.
- Puhelimesta tyhjeni akku kylmässä, joten en saanut kuvattua kuin pari hassua kuvaa.
- Kaasusäiliö osoittautui melkein tyhjäksi, kun aloin kokkailemaan. Nakit ehdin paistaa, mutta munakas seisoi surullisena pannussa olemattoman liekin lepattaessa pannun alla.
- Pimeni uhkaavasti, koska ruoanlaitossa menikin enemmän aikaa, mitä olin varannut.

Ruoan hitaaaaaaaaaasti valmistuessa jouduin tekemään hätäratkaisuja munakkaan suhteen. Kumosin munamössön kattilaan ja teinkin nakkikokkelia. Kattila oli lähempänä pientä liekinjäännettä, joten sain munat sittenkin kypsymään huolellisella hauduttamisella. Ja silloin tajuntaani ravisteli eskari-ikäinen tyttäreni, joka totesi: "Ei tämä äiti mikään huono eväsretki ole. Onneksi saatiin sittenkin munakasta!"

Silloin pysähdyin. Mitä ihmettä tässä ärhentelen. Hieno Haunisten allas jääkuoren alla. Pilvinen iltapäivä tummumassa iltaan. Rauhallista ja hiljaista. Ihan turhaa kiristelyä, koska asiathan kaikki muuttuivat hyviksi.

Tässä vielä turhien valitusteni kumoajat:
+ Sain auton kuitenkin irti jäästä, enkä tarvinnut kenenkään apua. Eikä se edes jäänyt pahasti kiinni. Oikeasti se oli vain ihan hetken jumissa. Ehkä muutamia sekunteja.
+ Liukas paana oli lasten mielestä hauska, koska siinä pystyi liukumaan peppumäkeä ja luistelemaan.
+ Koirankakka ei ollut keskellä. Se oli enemmän vasemmassa reunassa kuitenkin. Ja jäässä sekin, joten tuskin olisi sutannut meitä.
+ Oli kiva kokeilla joku muukin paikka retkieväiden syömiseen. Ja sitäpaitsi tällä valitsemallamme paikalla oli juuri sopiva pöytäkivi. Ja hirmuinen määrä osmankäämien patukoita ilahdutti etenkin E-miestä.
+ Sain otettua ne pari kuvaa, ja eipähän ollut liikaa kameran kanssa näpläämistä.
+ Kaasusäiliö riitti kuitenkin lopulta nakkikokkelin kypsentämiseen ja sain jopa kaakaomaidonkin lämmitettyä riittävän lämpimäksi. Liekki oli säästöliekki, mutta ruokaa saimme.
+ Ehdimme autolle ennen pimeän tuloa. Näimme hienon auringon kajastuksen pilvien välissä.

Että sanonko mitä? Positiivisuutta peliin kansalaiset! Asiat ovat monesti oikein hyvin. Me aikuiset vain laitamme tuhruiset linssit silmille turhan usein. Onneksi on lapsia ja metsiä, joiden avulla näkökyky palautuu.

Seuraavalla kerralla täysin kaasupulloin ja riemu rinnoin reissuun!