Näytetään tekstit, joissa on tunniste retkeily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retkeily. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. marraskuuta 2025

Hiiriä ja ihmisiä Helvetinjärven kaamoksessa

Olin haaveillut pimeän ajan retkestä Helvetinjärven kansallispuistoon, ja marraskuussa minulle tulikin sopivasti pari vapaapäivää keskelle viikkoa. Niinpä maanittelin ystäväni mukaan kaamosretkelle. Helvetinjärven kansallispuisto sijaitsee Pirkanmaalla Ruovedellä. Puistossa on jylhiä rotkoja, vanhoja metsiä sekä kauniita järvinäkymiä.


Tavoitteena tällä retkellä oli pienimuotoinen retkeily, yhdessäolo sekä tunnelmointi. Saavuimme iltahämärissä Haukanhiedan parkkipaikalle, jossa auton vieressä touhutessamme kohtasimme poikkeuksellisen tuttavallisen metsähiiren. Hiiri tuli jalkoihimme pyörimään, ja jouduimme tömistelemään jalkojamme saadaksemme hiirulaisen poistumaan kauemmas. Myhäilimme otusta ja siirryimme rannalle varusteinemme. Marraskuun hiljaisuus näkyi luonnossa, tihkusateinen maisema ja tyyni järvi näyttivät hiljentyneen talvenodotukseen. Oli hetki aikaa pystyttää teltta, ennen kuin pimenisi kokonaan.

Hiirien määrä yllättää 

Valmistimme tattirisottoa sekä paistoimme peuraa. Ilta pimeni nopeasti, ja otsalampuille oli tarvetta. Siinä kokkaillessamme huomasimme, että nuotiokatoksen alueella vilahteli hiiriä. Aluksi olimme huvittuneita, mutta melko pian huvittuneisuus alkoi vaihtua epäluuloon ja hämmennykseen. Hiiriä oli nimittäin useita, ja ne tulivat täysin pelottomasti jalkoihimme ja kiipeilivät jopa rinkan päällä, vaikka olimme niiden lähellä. Ja kun otsalampun valokeila osui katoksen ulkopuolelle, näkyi useita hiiriä vilahtelemassa lähimaastossa eri suuntiin. Hiirien määrä alkoi jo ällöttää, ja mietimme, että kaikki tarvikkeemme olisi pakko kuskata auton takakonttiin suojaan. 

Tilanne huipentui siinä kohdassa, kun kävelimme teltan luokse, niin ympärillämme juoksentelevista hiiristä yksi sujahti suoraan teltan alle piiloon. Silloin kääntyi meikäläisen kuppi nurin. En halunnut päätyä tilanteeseen, jossa hiiri nakertaa telttakankaaseen reiän uteliaisuuttaan tai ahneuttaan. En edes pysty kuvittelemaan, kuinka rikki itse olisin, jos teltta menisi tällaisesta syystä rikki.

Teltta vaihtuu taloon

Siinä kaatosateessa seistessämme tuijotimme telttaa, toisiamme sekä vilisteleviä hiirulaisia. Päätimme tehdä voittajan valinnan: vedimme teltan nippuun litimärkänä ja pakenimme autoon miettimään. Erilaiset vaihtoehdot pompsahtelivat keskustelussamme, kunnes loppujen lopuksi päädyimme ajamaan Ruoveden keskustaan yöpymään AirBNB-asunnossa, jonka sieltä satuimme löytämään.

Ajomatka Ruoveden taajamaan aiheutti meissä valtavan naurun remakan. Harmitus vaihtui hysteeriseksi nauruksi ja iloiseksi höpötykseksi. Yöpaikassamme tyhjensimme rinkat varoen, koska pelkäsimme sieltä tulevan lisää hiiriä mestoille. Näin ei onneksi käynyt, ja saimme nukkua yömme rauhassa ilman jyrsijäinvaasiota.

Hyvä reissu, heippa hiiret 

Päätimme seuraavana päivänä mennä kiertämään kansallispuistoa päiväretken muodossa. Ennen päiväretkeämme piipahdimme myös kuuluisassa Vinhan kirjakaupassa, joka todellakin oli vierailun arvoinen paikka! Kansallispuistossa nautimme kosteista kuusikoista, puroista ja upeasta Helvetinkolusta. Hieno luonto ja niin hiljainen marraskuu kietoi meidät syleilyynsä. Päiväretken lounasruoaksi kokkasimme Trangialla quesadillat.


Päivän pituus on tähän vuodenaikaan jo todella lyhyt, ja niinpä päädyimme ajelemaan kotiin pimeässä sadekelissä tihrustellen. Hiiristä huolimatta pikku reissumme oli ollut onnistunut ja ikimuistoinen. Tällaista hiirimäärää en ole ikinä ennen nähnyt, ja olen miettinyt, mistä tuollainen ilmiö voisi johtua. Olen lähes varma siitä, että Haukanhiedan suuri hiiripopulaatio johtui siitä, että kesän ja syksyn retkeilykaudella ihmiset ovat kokkailleet teltta-alueella huolettomasti ja jättäneet ruoantähteitä kaikkialle. Pudonneet makaronit ja leivänmurut ovat olleet hiirille kultakaivos ja kutsu lisääntymään räjähdysmäisesti. Sopii toivoa, että paikalliset ketut, pöllöt sekä ilvekset verottavat hiirikantaa vähitellen.

 

torstai 18. heinäkuuta 2019

Kesäreissu Jurmoon

Tehtiin koko perheen kesäreissu Jurmoon. Olen itse Jurmon luonnon vankka ihailija ja halusinkin esitellä hienon saaren myös muksuille.

Jurmo, kivien ja jäkälien saari <3
Joten: Rinkat täyteen tavaraa, ruokaa ja vaatteita. (yhden yön reissulle ei voi lähteä ihan pienellä määrällä kamppeita) Auto parkkiin Nauvon Pärnäsin lauttasatamaan, josta yhteysalus Eivor otti meidät kyytiin. Upea palvelu, jossa saamme iloita veronmaksamisen hedelmistä. Yhteysaluksella pääsee kätevästi monelle pikku saarelle Saaristomeren kansallispuistossa, eikä tarvita omaa venettä ollenkaan.
Yhteysalus Eivor saapuu Jurmoon.

Noin neljän tunnin puksuttelu sujui meidän porukalla piispanmunkkeja nassutellen kansipaikoilla maisemia katsellen. Tai oikeastaan emme juuri ehtineet katsella maisemia, kun tuijotimme Uno-pelikorttejamme koko laivamatkan ajan. Edes reipas merituuli ei meitä lannistanut, vaan pidimme korteistamme tiukemmin kiinni.

Teltat ja kivet sulassa sovussa

Yhteysalus saapui Jurmoon puolen päivän kieppeillä. Otimme suoraan suunnan kohti Metsähallituksen telttailualuetta, joka sijaitsee lounaisessa osassa saarta, eli oikealla puolella saarta saavuttaessa mereltä laiturille. Teltta-alueelle on pieni kävelymatka, pääosin pyöreitä kivivalleja pitkin, ja itse teltta-alue on melko kivikkoinen niemi, jossa joutuu hieman sovittelemaan telttaa paikoilleen. Ruuhkaisimpina aikoina telttapaikoista on ehkä hieman pulaa.

Saimme telttamme sovitettua kivikkoon.
Heti majoittumistouhujen alussa Jurmon luonto hoiti itsenäisesti lasten opetustuokion. Nuorimmainen näki nimittäin kyykäärmeen kivikoissa, jonka johdosta turhat kikkailut jäivät pojalta vähemmälle ja rauhallinen käytös astui esiin. :D Hyvä kyy!

Telttailualueella on nuotiopaikka ja pieni puukatos, jossa oli kuivia polttopuita tarjolla. Nuotiopaikan rautarakennelma oli tukeva ja hyväkuntoinen. Oli ilo paistaa illalla lettuja, kun tuli paloi kivasti tukevalla alustalla.





Päivällä kokkailimme Trangia-keittimellä pastasoossia ja illaksi olimme varanneet lettuaineet ja makkaraa. Päätettiin oikein perinteisillä retkieväillä hoitaa tämä reissu.

Trangiakokki kolmonen toimessaan.


Karun kaunis saari

Kiviltä kiville
Käytimme molemmat päivämme Jurmossa luontoa ihaillen. Keli oli perinteisen vaihteleva, sillä ulkosaaristossa pilvet vyöryvät vauhdilla eteenpäin kohti mannerta. Ehdimme saada osaksemme aurinkoa, sadetta, tuulta, hellettä ja kylmääkin keliä. Ja olimme onneksemme varustautuneet kaikkeen, joten meillä oli mahtava meininki.


Jurmon saari on malliltaan pitkulainen ja kapea. Tällä kertaa emme päässeet kävelemään lounaiskärkeen ollenkaan, koska se alue kuuluu rajoitusvyöhykkeeseen, jossa ei saa tallustella lintujen pesimäaikaan. Se ei haitannut meitä, sillä Jurmon koilliskärkeä kohti oli myös hienoa kävellä. Loputtomasti upeita pyöreitä kivivalleja ja ihanaa matalaa kasvillisuutta. Muistuttaa jotenkin Lapin tunturien kasvillisuutta - yhtä pientä ja sinnikästä. Emme kävelleet aivan viimeiseen kärkiosaan saakka, mutta riittävästi kuitenkin.

Niin.. siis...kivistä ei ole pula Jurmossa.



Lopuksi: lisää piispanmunkkia

Toisena päivänä vietimme aikaa lähimaastossa leppoisasti. Saaren loputtomat kivivarastot ovat lapsille aarreaitta. Täällä ei kukaan kiellä heittämästä kiviä veteen. Plops plops!
Kivien heitto Jurmossa? Kivintä ikinä!

Puhtaiden vesien Jurmo. Ihana on se.
Lopulta Eivor pungersi itsensä taas Jurmon satamaan ottaakseen meidät ja monet muutkin matkustajat kyytiinsä. Jurmossa vierailee telttailijoiden lisäksi myös mökkivuokralaisia. Yhteysaluksen kyydissä virittelimme jälleen ankarat Uno-pelit - ja taisi joidenkin lautaselle eksyä myös se piispanmunkki.

--

Jurmo pähkinänkuoressa:


  • pitkänmallinen saari lähellä Utö:tä
  • osa Paraisten kaupunkia
  • erityisen rikas ja omalaatuinen luonto
  • kirkko vuodelta 1846
  • osa Saaristomeren kansallispuistoa
  • majoittuminen mahdollista vuokramökeissä ja merkityllä telttailualueella
  • yhteysaluksella pääsee ympäri vuoden
Sielu ja kroppa lepäävät Jurmossa.








sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Täydellinen rinkka, ja kuinka se hankitaan?

Nyt kuulkaas olisi rinkkatilanne päällä! Haluan uuden rinkan. Tarvitsen sellaisen! Syystä että: Vanha rinkkani on jämäkkä, kestävä ja pakkausominaisuuksiltaan toimiva, MUTTA se ei ole koskaan sopinut minun anatomialleni. Niinpä päätin vihdoin, että tiemme eroavat. Laitetaan niinsanotusti kiinnitysremmit jakoon.

Uuden rinkan ostaminen vaatii kärsivällistä syynäystä. On tärkeää, että oma rinkka on sellainen, että sen kantaminen tuntuu hyvältä vielä pitkänkin taipaleen jälkeen. Listaan tähän muutamia asioita, joita on tärkeää huomioida ostaessaan rinkkaa.

1. Pohdi käyttötarpeitasi

Tiedätkö jo, mihin tarkoitukseen haet rinkkaa? Lähdetkö viikon vaellusreissuille erämaahan, reissaatko junalla kodin ja kotikodin välillä, osallistutko viikonlopun patikointiretkelle tai aloitatko aikuisena partioharrastuksen? Käyttötapa ja käyttömäärä saattavat vaikuttaa budjettiisi sekä siihen, minkä kokoista rinkkaa olet hakemassa.

Itse olen kokenut, että minulle riittää 65 litran suuruinen rinkka viikon vaellukselle. Monet miespuoliset kaipaavat 70 tai 80 litran rinkkaa. Koon lisäksi minulle on tärkeää, että rinkka kestää ahkeraa käyttöä. Pitkien vaellusten lisäksi käytän rinkkaani partioretkillä ja -leireillä sekä lasten kanssa patikoidessani retkeilyalueilla.

2. Sovita rinkkaehdokkaita painojen kera

Meitä on moneen junaan. On lyhyttä, pitkää, pulskaa, kuikeloa, rintavaa, köyryselkäistä... Sama rinkka ei sovi kaikille. Niinpä kaikkein tärkein ohje rinkan ostoon kuuluu näin: Käy sovittamassa painojen kanssa rinkkaa selkääsi ja tunnustele, onko se sinulle hyvä. Ainakin Scandinavian Outdoor -myymälässä oli saatavilla rinkan sisään asennettavat painot, joiden ansiosta rinkkaa pystyi sovittamaan vaelluspainoisena. Sain ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, kun pyysin sovitusapua.

Hyvän rinkan tulisi asettua tukevasti lantiolle. Olkahihnojen tulisi nousta kokonaan hartioilta ilmaan, kun rinkka on sopivan kokoinen ja oikein säädetty. Se tunne, kun rinkan paino asettuu oikeaan kohtaan, on loistava. Syy siihen, miksi rinkkaa tulisi kantaa lantiolla, on yksinkertaisesti voimakysymys. Alavartalossamme on huomattavasti paremmat lihakset kantamaan taakkaa kävelyn aikana. Hartiat jumittuvat ja yläselkä kipeytyy, jos rinkkaa kannetaan olkahihnat olkapäillä.

3. Tutki säilytysominaisuuksia

Rinkan sopivan muotoilun lisäksi on tärkeää, että rinkassa olevat säilytysratkaisut ovat itselle mieluisia. Olen tänään ollut katsomassa itselleni uutta rinkkaa, ja finaalissa ovat Fjällrävenin Kajka 65 W sekä Ospreyn Ariel AG 65. Kumpikin tuntui selälle hyvälle. Seuraavaksi katseet kannattaa kääntää säilytysominaisuuksiin.

Rinkkamalleissa on ratkaistu eri tavalla tavaroiden sijoittelu taskuihin, läppäosiin ja sisätiloihin. Erot voivat olla hyvinkin suuria. Jokaisella valmistajalla on oma tapansa hahmottaa pakkaamislogiikkaa. Itse arvostan suuria sivutaskuja, pääsyä sisätiloihin eri kohdista sekä hyviä läppätaskuja. Käydessäni sovitusreissulla tutkin myös rinkkaehdokkaiden taskuja. Lantiovyöllä olevat pikkutaskut tuntuivat aika mukavalta lisältä aiempaan.

4. Katse kiinnitysremmeihin

Kun rinkka pakataan pitkää vaellusta varten, on tavaran määrä suuri ja tästä syystä myös rinkan ulkopuolelle joutuu kiinnittämään tarvikkeita. Itselläni makuualusta on niin sanottu perinteinen rullamalli, joka ei pakkaudu pieneen tilaan. Makuupussikin on omanlaisensa makkarapötkylä. Näitä kahta tarviketta joudun itse kiinnittämään rinkan ulkopuolelle, ja tästä syystä rinkan kiinnitysremmeillä on tärkeä rooli.

Minulla on tapana sijoittaa molemmat pötköt rinkan keskivaiheille tai hieman alapainoisesti. Haluan saada ne tiiviisti rinkkaa vasten, jolloin remmityksen täytyy sopia tähän tarkoitukseen. Joskus tavaramäärä ulkopuolella voi olla vieläkin suurempi, kun teltta tulee näiden lisäksi omaan rinkkaan kannettavaksi. Yleensä vuorottelemme teltan kantamista, koska se on painava möhkäle, etenkin kastuessaan.

5. Sinnikkäät materiaalit kestävät käyttöä

Halpojen rinkkojen ongelma on usein materiaalien heikkous. Sisäpussista saattaa lyhyen käyttöajan jälkeen repeillä kangas tai kiristysnyöreistä napsuvat halvat muoviosat kappaleiksi. Hyvin pidettynä laadukas rinkka kestää helposti 20 vuotta. Itselläni vanha Karrimor Jaguar on yhä täysin ehjä ja loistavassa kunnossa, vaikka kantamistaivalta on tullut noin 15 vuoden ajan.

Kankaat joutuvat koville, kun pakataan täyteen.
Kankaiden ja kiristysnyörien lisäksi merkittävimmät heikot kohdat halvoissa rinkoissa ovat vetoketjut, pehmusteet ja kiinnitysvyöt. Mikään ei raasta mieltä enempää kuin keskellä erämaata hajoava vetoketju. Täyteen pakattuna rinkan vetoketjut joutuvat todella koville, jolloin laatu punnitaan.

Huonossa rinkassa pehmusteet saattavat olla hyvin ohuet jo ostotilanteessa. Muutaman käyttökerran jälkeen ne ovatkin litistyneet olemattomiin, jolloin kantamismukavuus on nolla. Samoin käy hentoisille kiinnitysvöille. Jos lantiovyössä solki on lähinnä vitsi, ei tällaista rinkkaa kannata hankkia. Lantiovyön tehtävä on tärkeä. Sen pitää pystyä puurtamaan retkeilijän lantiolla tiukkana ja napakkana ilman spontaanin avautumisen tai soljen rikkoutumisen vaaraa.






Ystävältä saatu kuva rinkan soljesta, jota on viritelty nippusiteellä. Että on sitä muillakin rinkkatilanne päällä...






Toinen tilityskuva ystävältä, jonka lantiovyö pompsahtelee itsellään auki. Tarkennettakoon vielä, että se on se rinkan lantiovyö, joka pompsahtelee, ei ystävän. Soljen laatu ei ihan vastaa vaatimuksia.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Annos syksyä: Joutsijärven reitti lokakuussa



Päätimme partioporukalla tutustua Porin kaupungin omistamaan Ulvilan Joutsijärven reittiin viime viikonloppuna. Reitti oli meille ennestään tuntematon, joten lähdimme tutkailemaan Joutsijärven maisemia myös sillä silmällä, voisiko sinne toistekin tulla isommalla partsaryhmällä.

Valitsimme reitin lähtöpaikaksi Tammen leirikeskuksen, josta reitti lähtee luontopolkuna järven liepeillä polveillen. Ensimmäisen päivän pituudeksi meille kerääntyi lähemmäs 17 kilometriä, ja toiselle päivälle jäi 13 kilometrin mittainen taival.

Kompastuskiviä

Polut yllättivät meidät kivikkoisuudellaan. Monilta pätkiltään polku oli turkasen kivinen, ja kivet eivät todellakaan olleet aivan pieniä pirpanoita. Liukkaalla syyskelillä sateen niljastuttaessa haavanlehtiä kivien yli taiteilu vaati erityisen paljon tarkkuutta, voimaa, ketteryyttä ja hyvää tasapainoa. Sen huomasi lauantai-iltana, kun vihdoin pääsi yöpymispisteelle, että trapetsitemppuja oli tullut tehtyä rinkka selässä.

Kivikkoisella polulla kulkiessa on tärkeää muistaa ainakin seuraavat seikat:

1. Vaelluskengät on syytä olla nilkkaa tukevat ja hyvin solmittu kiinni. Muista kiristää nauhoja kesken reissun.

2. Taukojen merkitys kasvaa, kun reitti on fyysisesti raskas ja vaatii keskittymistä. Tauolla kannattaa ottaa rinkka pois selästä, voimistella ja venytellä itseään. Erittän tärkeää on pitää energia- ja nestetasapaino kunnossa, jotta ei väsyneenä rupea kompastelemaan polulla.

3. Kävely- tai vaellussauvat voisivat auttaa kulkemisessa. Itselläni ei ole kokemusta, mutta kävi mielessä, kun siellä hoipuimme kuin heinäseipäät.

4. Jätä turvaväli edelliseen tallustelijaan. Kaatuessa voi syntyä kelju lumipalloefekti, jos jono on liian tiheä.

5. Varaa aikaa, kulje hitaasti ja katso jalkoihisi. Kivikkopolulla ei voi kiihdytellä, ja maisemien katsomiseen pitää varata pysähdyshetkiä.



Retkeilyreittien varustelukilpa

Paljon patikointia harrastavana olen huomannut isoja eroja retkeilyreittien kunnossa ja käytettävyydessä varustelun puolesta. Eniten olen käyttänyt Metsähallituksen retkikohteet ovat pääsääntöisesti todella hyväkuntoisia, siistejä ja järkevästi varusteltuja reittejä. Monet kunnat ovat myös saaneet aikaan hienoja retkikohteita, joissa retkeilijän on ilo liikkua.

Mikä tekee reitistä miellyttävän, pohdimme porukalla Joutsijärvellä kiertäessämme. Joutsijärven reitillä hyvää oli erityisesti autiotupien ja muiden majoitusvaihtoehtojen olemassaolo sekä hauska vaijerilautta, jolla pääsi ylittämään vesistön. Ylipäätään retkeilyreitin varustelussa kilpaillaan seuraavista asioista:

- Majoituspaikat: Joutsijärven reissullamme emme valitettavasti päässseet autiotuvan asukkaiksi, koska reitillä oli muutakin väkeä, mutta onneksi pienen lisämatkan päässä oli tarjolla korsu, johon pääsimme yöpymään. Kurkistelimme muutamiin autiotupiin sisälle ja totesimme ne oikein kelvollisiksi ja siisteiksi. Muina vaihtoehtoina olisi vielä ollut laavuja sekä savupirtti ja kota.

- Nuotiopaikat: Tämän reitin varrella oli muutamia nuotiopaikkoja, joiden kunto ei ollut kehuttava. Lisäksi erään nuotiopaikan kohdalla kiellettiin tulenteko. (?) Kaiken kaikkiaan nuotioiden ympäryskivet olivat osittain epämääräisessä kunnossa ja nuotiopohjiin oli jätetty paljon roskia.

- Käymälät: Osassa Joutsijärven pysähdyspaikoista oli tarjolla käymälä. Puuceet olivat täysinäisiä ja sekös satunnaisen vaeltajan pakaroita riemastuttaa. Arvoisat vaellusreittien rakentajat: Tehkää puuceiden tyhjennyssuunnitelma, joka elää ja joustaa vuodenaikojen vaihtuessa ja ihmismäärien kasvaessa. Ällöpylly vessa aiheuttaa pahaa mieltä ja nurkkiin pissailua.

- Polttopuuvarastot: Mietimme Joutsijärven kivikkoisilla poluilla, miten ihmeessä polttopuuhuolto alueella voidaan hoitaa. Vastaus oli ilmeinen: Eipä juuri mitenkään. Olikohan rahan vähyys tai polttopuuvarastojen saavuttamattomuus tehneet sen, että puuvarastot ammottivat tyhjyyttään. Toki yksi syy on varmasti pöljät ihmiset, jotka polttavat puita surutta tuntikausia.

Korsulla yöpyessämme löysimme muutamia märkiä klapeja, mutta muualla puut olivat monesta paikkaa loppu. Olisipa kätevää, jos reitin alussa olisi pankkikortilla toimiva systeemi, jolla saisi lunastettua puuvarastojen yleisavaimen. Hyvistä polttopuista voisi ihan jopa maksaa, sanoisin minä.

- Juomavesipisteet: Pohjois-Suomessa vaeltaessaan voi nauttia ainakin vielä siitä ylellisyydestä, että juomavedet voi napata suoraan purosta. Eteläisemmässä osassa Suomea se ei ihan onnistukaan. En ole (vielä) hankkinut vedenpuhdistukseen tarkoitettua retkeilijän suodatinhärpäkettä, mutta kiinnostaisi kyllä tietää, minkälainen olisi hyvä.

Joutsijärvellä oli muutamia kaivoja, joista pystyimme ottamaan vettä, mutta vedenottopaikkojen vähyys patikointireiteillä aiheuttaa ainakin itselläni sen, että en juo riittävästi. Säästelen vettä ja juon pieniä liruja kerrallaan. Ja sekös naista rusinaksi muuttaa jos mikä.

- Opastusmerkinnät: Joutsijärven reitti oli merkitty punaisilla täplillä, jotka erottuivat mielestäni kohtuullisen hyvin puiden rungoilta. Itse olen enemmän kiinnostunut saatavilla olevien karttojen ominaisuuksista, mutta toki hyvät reittimerkinnät maastossa ilahduttavat. Pitkällä taipaleella olisi mukavaa, jos välillä olisi näkyvillä kylttejä, joissa näkyisi etäisyyksiä eri paikkoihin. Se kannustaa jatkamaan, kun näkee aika ajoin, miten oma eteneminen on sujunut.

- Veden ylitystavat: Aina ei tarvitse vesistöjä ylitellä, mutta kyllä se kummasti antaa intoa kulkuun, kun tietää, että edessä on veden yli kulkemista. Karhunkierroksella ihastuttavat riippusillat, Kevon reitillä kahlauskahvat ja Joutsijärvellä pääsimme kokeilemaan vaijerilauttaa. Oli kyseessä joki, järvi, lampi tai meri - aina on hienoja maisemia, kun pääsee veden päälle.


- Jätehuolto: Viimeisimpänä, vaan ei missään tapauksessa vähimpänä nostan esiin jätehuollon. Mikään ei saa ohimosuonia pullistelemaan enempää kuin roskat maastossa. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi täytyy jättää muovisälää nuotiopohjaan, tupakantumppeja polulle ja juomatölkkejä halkopinoihin? Käsite roskaton retkeily vaatii vielä paljon valistusta ja työtä. Roskasäiliöt nuotiopaikoilla ovat vain vitsi, koska ne täyttyvät nopeammin kuin niitä tyhjennetään. Roudatkaa roskat mukaan, tyypit! Ja keksitään luontopoluille toimiva jätehuoltosydeemi!







tiistai 22. elokuuta 2017

Uhka vai mahku: Lasten kanssa patikoimaan

Mitä se tarkoittaa käytännössä, kun lähtee lasten kanssa patikoimaan yön yli reissulle tavarat selässään? Tuleeko tuskan parahdus tai onko mahtavata meininkiä? Tulipa testattua kolmen (7-, 8- ja 8-vuotiaan) lapsen kanssa minivaellusta Kuhankuonolla Savojärven kierroksella, ja loppuarvosanaksi annan reissullemme kiitettävän. Hyviä huomioita, onnistumisia ja oppimista tapahtui.

Lasten kanssa lähtiessä on hyvä kiinnittää huomiota muutamiin asioihin, joita ei ehkä aikuisporukassa pohdi niin huolellisesti. Ja toki osa näistä asioista pätee ihan yhtä lailla aikuisiinkin.

1. Lyhyt reitti
Lähdimme Savojärven kierrokselle Rantapihalta.

Valitse patikointireitiksi lyhyt ja helposti kuljettava polku. Tokaluokan aloittaville lapsille sopiva päivämatka oli vain kolme kilometriä, jolloin perillä jäi enemmän aikaa metsässä touhuamiseen, mustikanpoimintaan ja uimiseen. (ja uimista todella tapahtui - paljon!)

Lapsen pinna on lyhyt, joten pelkkä patikointi on aika nopeasti heidän osaltaan tylsäksi todettu. Polun helppous tekee kulkemisesta vähemmän kolhuisaa. Huomasin, että etenkin toisena patikointipäivänä väsyneet jalat kompastelivat juurissa ja kivikoissa, joten kaatumisia varten piti olla laastarit tanassa. Pitkospuut saivat lapsilta kehuja, koska niissä kulkeminen tuntui heistä kevyeltä.




  
2. Jotain nähtävää ja kiivettävää
Salli kiipeily, loikkiminen ja tasapainoilu. Se on parasta.
Etsi luontoarvoiltaan lasta kiinnostava reitti. Lasta ei pelkkä paarustaminen innosta, ja matkan varrella kannattaa olla jännittäviä kohteita, erilaisia metsätyyppejä, onttoja puita ja jättimäisiä kiviä. Lapsi saa riemua kivelle kiipeämisestä tauon aikana, sillä välin kun aikuinen lojuu tantereella pyyhkien välipalakeksin murusia suupielistään. Kiipeäminen, hyppääminen, tasapainottelu ja loikkelehtiminen ovat lasten energiajuomaa. Hienoja luontoelämyksiä saa lähelläkin, kun vain antaa aikaa taukoihin ja taukokikkailuun. Väsynytkin lapsi kaivelee salaista piiloenergiaansa, kun pääsee välillä temppuilemaan rinkan kantamisen sijaan.

3. Ruokahuolto rullaamaan
Makkara maistuu paremmalta itseveistetyillä tikuilla paistettuna.
Vaelluksella energiaa kuluu, oli aikuinen tai lapsi. Hyvä mieli, jaksaminen ja keskittymiskyky säilyvät kunnon ruokahuollon avulla. Me söimme patikoinnin aikana yhden välipalan, mutta näin jälkeen päin ajatellen olisi voinut varata ainakin toisen välipalapisteen. Jos kävelymatka olisi ollut viiden kilometrin luokkaa, olisi tarvittu lounas puolimatkaan. Päivällistä valmistimme heti saavuttuamme, ja iltapala oli tarkoituksella täyttävä ja tukeva.

Nuotiolettu on retkiruokien aatelia.
Pelkästään rinkan kantaminen selässä kuluttaa energiaa, mutta lasten loputon häröily se vasta kuluttaakin. Lisäksi lasten tapa ruokailla on suorasukaisempi ja kursailemattomampi. Jos ruoka on hyvää, sitä syödään hirveän paljon. Jos ruoka on pahaa, sitä ei syödä kuin molekyylin kokoinen hippunen. Aikuinen söisi nälkäänsä pahaakin retkimössöä, mutta lasten sietokykyä ei kannata lähteä kokeilemaan. Tee retkiruoasta kivaa, hyvää, riittävää ja makoisaa.

Meidän porukassamme erityistä suosiota saivat kaikki mahdolliset keksit ja herkut, nuotioletut, bolognese sekä itse veistettyjen makkaratikkujen nokassa käristetyt maggarat. En ehtinyt tällä kertaa kuivattamaan ruokia kuivurillani, mutta näin lyhyellä retkellä pärjäsimme ilman kuivattuja ruoka-aineita. Seuraavalla kerralla täytyy kuivatella!

4. Huolehdi varusteista
Kuumalla kelillä tarvitaan hengittävät vaatteet.
Ulkoiluhommat kannattaa hoidella maalaisjärjellä valituissa vaatteissa. Liikkuessa tulee lämmin ja seisoskellessa kylmä, joten vatteiden materiaaleilla on iso merkitys. Puuvilla on kostealla kelillä nihkeä, villa lämmittää märkänäkin ja ohuet tekniset materiaalit kuivahtavat hetkessä.

Lapsille ostetaan helposti vaatteita, joissa on kasvunvaraa, mutta kengissä kasvunvara kostautuu ainakin patikkareissuilla. Patikointiin on syytä valikoida tukevat ulkoilujalkineet, jotka ovat oikean kokoiset ja kevyet kulkea. Meidän reissullamme lapset kulkivat jämäkät lenkkarit jalassaan. Kumpparit kulkivat äidin rinkassa käyttämättöminä. Onneksi saimme osaksemme ihanaa auringonpaistetta. Hengittävät paidat ja vilpoiset housut olivat tarpeellisia.

5. Kevennä kantamusta

Pieni tyttö, iso rinkka.
Aikuisen rinkka saisi painaa vaelluksella enintään kolmasosan kantajan painosta. Lapsen kohdalla samaa nyrkkisääntöä ei voi suoraan soveltaa, koska lapsen kasvutapa voi olla hyvin yksilöllinen. Hentoinen lapsi ei jaksa kantaa yhtä paljon, ja peruskunto vaikuttaa kestävyyteen.

Paras kantoväline on laadukas lapselle mitoitettu rinkka tai tukeva reppu. Kapeat hartiat aiheuttavat hieman hankaluutta säätöjen kanssa. Itse kevensin tyttäreni rinkkaa ottamalla osan tarvikkeista omaan rinkkaani. Hänen rinkkansa painoi ehkä viitisen kiloa, mutta säädöt eivät vielä osu kohdalleen. Mitoitus ei mahdollistanut lantiovyön osumista lantiolle, jolloin kantaminen tapahtui valitettavasti hartiavoimin. Tämä vaati sisua ja keksitaukoja.



  
6. Opeta taitoja

Teltat pystyyn lapsityövoimalla.
Retkeilyssä parasta on lasten mielestä uusien taitojen oppiminen. Ota lapset mukaan ruoanlaittoon, opeta retkikeittimen käyttöä ja näytä, miten nuotiolettuja paistetaan. Kaikki yhdessä tekeminen ja taitojen opettelu tekee hyvää - sekä aikuiselle että lapselle.

Lapsi voi olla mukana kaikessa tekemisessä, ja monesti on kyse vain siitä, jaksaako aikuinen antaa lapselle tilaa kokeilla itse tekemistä. Meidän retkellämme kokeiltiin trangian käyttöä, pystytettiin telttoja, haettiin vettä vesikassilla, veisteltiin makkaratikkuja ja kokkailtiin monenlaista. Omat tiskitkin piti tiskata.

7. Elä hetkessä

Älä suunnittele reissua valmiiksi etukäteen. Jos taukoja tarvitaan enemmän, pidä niitä. Jos lapsi haluaa leikkiä metsässä, anna sille aikaa. Jos uinti houkuttaa, kaivele uikkarit ja pyyhe esiin. Jos väsymys ja kiukku iskevät, keksi jotain kivaa.

Lapset ovat loistavia tyyppejä opettamaan hetkessä elämisen taitoa. Katso heistä mallia ja sovella ideaa myös aikuisten vaelluksilla.





maanantai 29. kesäkuuta 2015

Mini-mini-miniretki Haunisten altaalle

Hieno aurinkoinen keli houkutteli pakkaamaan eväät reppuun ja suuntaamaan Haunisten altaalle eväsretkelle kersojen kera. Haunisten allas on minulle tuttu jo niiltä ajoilta, kun tein mahtavan Fauni-koirani kanssa lenkkejä altaan kiertävälle polulle. Niistä ajoista on jo vuosia, mutta yhä näytti allas tutulta silmään.

Kersat kohti altaan kiertoa!
Tekojärven järvenselkä
Haunisten allas kesällä.



















Haunisten allas sijaitsee Raisiossa ja sitä on käytetty raakavesivarastona vuoteen 2012 saakka. Nykyisin tämä järvenkaltainen valmiste odottaa luultavasti kaupungin toimenpiteitä virkistysalueeksi muuttamiseksi. Laitoinkin tämän päivän reissun jälkeen palautetta Raision kaupungin nettisivujen kautta, että aluetta kannattaisi kyllä ehdottomasti kehittää. Se on hieno ja huolehtimisen arvoinen vesilätäkkö. Allasta kiertää luontopolun tyyppinen polku, joka taitaa olla noin neljän kilometrin pituinen. Rannat ovat kivikkoa, kalliorantoja sekä juurakkoisia töyräitä. Perille pääsee sekä liikuntareittiä pitkin tai autolla Haunisten teollisuusalueelta köröttelemällä.

Roskapussi täyteen, eikä riitä


Reissumme oli lyhyt, lastenmittainen sanoisin. Taapersimme pikkuruisen pätkän allasta kiertävällä polulla ja poikkesimme sopivassa kohtaa rantaan. E-mies heitteli kivenmurikoita järveen ja Liljersson kahlasi rantavedessä väittäen veden olevan tosi lämmintä. Jep jep. Ensi kerralla hän ottakoon uikkarit ja pyyhkeen. Itse tyydyn katselemaan. Pluttaustuokion päätteeksi E-man vaati jo evästaukoa, joten istahdimme silokalliolle murkinoimaan. Naurulokit ja muutamat varikset olivat skarppeina tarkkailemassa, josko tähteitä olisi jäänyt, mutta emme halunneet ruokkia lintuja. Uskon niiden pärjäilevän ihan ilman meidän omenalohkoja ja välipalakeksejä. Tuli ihan Mimmi-lehmän Varis mieleen siitä meitä kytänneestä varis-epelistä.

Se, mihin kiinnitimme heti huomiota saapuessamme altaan äärelle, oli järkyttävä roskien määrä. Onneksi meillä oli roskapussi mukana ja keräsimmekin matkallamme ison pussillisen kaikenlaista tauhkaa. Käsittämätöntä, mitä kakkaa ihmiset jättävät luontoon. En pysty ymmärtämään. Hamppariaterian jäänteet, kertakäyttögrillien jämät, pulloja, tölkkejä, röökitumppeja, lasinsiruja, karkkipapereita....Kaikkea! Otsasuoni tykyttää, kun hieno alue ryönätään roskilla karmeaan kuntoon. Pitää siis tehdä lisää roskahyökkäyksiä ja ottaa roskapihditkin mukaan, niin ei ällötä niin paljon keräillä kaikenlaisia mömmökasoja.

Kertakäyttögrilli voi morjens
Kertakäyttögrilli on kyllä horror-roska!


Retki oli lyhyt ja ytimekäs, mutta mukavan lapsiystävällinen. Lapsille riittäisi ylipäätään aina pienetkin eväsretket. Aikuiset turhaan luulevat, että seikkailun on oltava monien tuntien mittainen setti, vaikka noin tunnissakin ehtii hyvin virkistäytymään ja ihmettelemään vaikka mitä. Tärkeintä on hyvät eväät, kiipeily ja kivien heittely.



Ajatuksiani siitä, miten Haunisten allasta voisi kehittää:

  • roskiksia
  • viitoitusten kunnostaminen
  • vanhojen muinaisiin vedenottoaikoihin liittyvien kylttien poistaminen
  • kylttejä, jotka ohjaavat ihmisiä viemään roskansa pois mukanaan
  • luontotietoutta sekä faktaa alueesta tarjoilevia tauluja
  • roskatalkoot
  • puistokummeja Haunisten altaalle. Raisio tiedottaa -lehdessä voisi kuulutella vapaaehtoisia.
  • artikkeleja lehtiin tekojärven tilanteesta ja puhtaanapidon tärkeydestä
  • opasteet paikalle, jolloin alueen epämääräisyys karsiutuu

Haunisten altaan rannalla
Vesi oli kuulemma lämmintä. En kokeillut.








keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kertoisinko retkistäni?


Mettään mennään. Juu juu! Mutta kyllä taidan silti siitä hieman kirjoittaakin. Ainakin omaksi ilokseni, ja vaikkapa muidenkin iloksi. Retkeily on ihmisen parasta aikaa, ja vaikka tällä hetkellä elämässäni on menossa paljon muutakin, niin kyllä haluan suunnata askeleeni retkille. Lyhyille, pitkille, ihan minne vain.

Tällä hetkellä tähtäimessä on heinäkuun toiseksi viimeinen viikko vuonna 2015. Tiedossa on viikon mittainen vaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon. Partiolippukuntamme johtajisto samoajaikäisistä eli 15-vuotiaista nuorista alkaen tekee porukalla reissun itäisen Lapin komeisiin maisemiin. Olen itse jo aivan liekeissä, ja päätinkin tässä liekkitunnelmassani ryhtyä bloggaamaan aiheen ympäriltä. Kekkostelu 2015 -vaellukseen on vielä pitkä aika, mutta paljon on myös tehtävää.

Vaellukselle lähtemisen viehätyksestä eräs merkittävä osa on ennakkosuunnittelussa. Porukan kokoaminen, reitin valinta, karttojen tutkiminen, etappien miettiminen, ruokasuunnittelu, matkakassan kartuttaminen, tarvikehankinnat... Paljon tehtävää, ja alle vuosi aikaa lähtöhetkeen. Kekkonen sentään!