Vaellusporukan kokoaminen on alkanut. Tällä hetkellä meitä olisi lähdössä yli 20 henkeä reissuun. Iso revohka! Keväällä vahvistuu, kuinka moni oikeasti pääsee mukaan kekkostelemaan. Lomat, kesätyöt ja muut muuttujat vaikeuttavat sitoutumista. Toivon kuitenkin, että tästä joukosta mahdollisimman moni pääsisi. Meitä olisi silloin kunnon joukko jakamassa tätä partiokokemusta.
Isossa porukassa on omat etunsa ja haittansa, kun puhutaan vaelluksesta. Isosta joukosta lähtee iso ääni, eli jos hiljaisuutta kaipaa, on syytä vaeltaa yksin tai maksimissaan kolmin. Ison joukon liikekannallepano on myös hitaampaa, koska aina jollain iskee pisuhätä, kun pitäisi lähteä tarpomaan. Isossa joukossa on kuitenkin hyötyjäkin. Kun joukossa on useita ensikertalaisia, tuntuu varmasti turvallisemmalta lähteä joukolla matkaan. Toisaalta reissu tuo johtajistomme väkeä lähemmäs toisiaan, kun vietämme viikon verran samassa hienhajussa.
Ajattelimme tehdä porukastamme ketterämmän sillä, että jakaudumme ruokakuntiin. Ruokakunta voi myös itse valita päivämatkan kävelytahdin. Yöpymispaikat sovitaan kaikille yhteisiksi, jolloin voimme viettää yhdessä iltoja vaellushuumorista nautiskellen. Huumorihan vaelluksella yleensä paranee kilometrimäärien kasvaessa.
perjantai 10. lokakuuta 2014
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Kertoisinko retkistäni?
Mettään mennään. Juu juu! Mutta kyllä taidan silti siitä hieman kirjoittaakin. Ainakin omaksi ilokseni, ja vaikkapa muidenkin iloksi. Retkeily on ihmisen parasta aikaa, ja vaikka tällä hetkellä elämässäni on menossa paljon muutakin, niin kyllä haluan suunnata askeleeni retkille. Lyhyille, pitkille, ihan minne vain.
Tällä hetkellä tähtäimessä on heinäkuun toiseksi viimeinen viikko vuonna 2015. Tiedossa on viikon mittainen vaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon. Partiolippukuntamme johtajisto samoajaikäisistä eli 15-vuotiaista nuorista alkaen tekee porukalla reissun itäisen Lapin komeisiin maisemiin. Olen itse jo aivan liekeissä, ja päätinkin tässä liekkitunnelmassani ryhtyä bloggaamaan aiheen ympäriltä. Kekkostelu 2015 -vaellukseen on vielä pitkä aika, mutta paljon on myös tehtävää.
Vaellukselle lähtemisen viehätyksestä eräs merkittävä osa on ennakkosuunnittelussa. Porukan kokoaminen, reitin valinta, karttojen tutkiminen, etappien miettiminen, ruokasuunnittelu, matkakassan kartuttaminen, tarvikehankinnat... Paljon tehtävää, ja alle vuosi aikaa lähtöhetkeen. Kekkonen sentään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)