Äiti-tytär-reissu Seitsemisen kansallispuistoon

Kun korona kosautti kesän vaelluksemme, piti keksiä jotain muuta tilalle. Päätin lähteä tyttären kanssa kahteen maijaan viikonlopun mittaiselle vaellukselle Seitsemisen kansallispuistoon. Kohde valikoitui välimatkan sekä reittivaihtoehtojensa perusteella.

Tiedossa oli siis laatuaikaa vanhemman lapsen kanssa. Harvemmin sitä tulee lähdettyä vain yhden lapsen kanssa liikkeelle. Pitäisi jatkossakin harrastaa tällaista retkeilyä kummankin kanssa erikseen.

Kuka kantaa ja mitä?

Retkellä tuli testattua samalla tulevaisuutta varten lapsen rinkan painoa sekä tyttären kävelykestävyyttä. Omassa rinkassani lähtöpainona oli tällä(kin) kertaa 23 kiloa. Se pisti pohtimaan, sillä viikon reissulla ruokamäärä kasvaa. Täytyy huolellisesti laskea viikon reissun ruokien paino, jotta paino ei nouse yli 25 kilon. Pidän sitä itselleni haamurajana. Sen jälkeen katkeaa kameli-Hanun selkä. Kraks! Onneksi on tullut hankittua se Fjällrävenin Kajka-rinkka, koska sen kanto-ominaisuudet ovat loistavat jopa tällaisissa painomäärissä.

Lapsen rinkka pitää pakata keveäksi.

10-vuotiaalla tyttärellä rinkka painoi lähtöhetkellä 7,5 kiloa. Se tuntui sopivalta hänelle. Ainoa, mikä ei ollut sopiva, oli rinkka. Siitä ei saanut säädettyä painoa pois hartioilta, joten heti reissun jälkeen marssimme Scandinavian Outdoorin myymälään sovittamaan uutta rinkkaa. Valitsimme hänelle uudeksi rinkaksi Osprey Ace 50:n, minkä pitäisi toimia pitkään hänelle.

Nyt täytyy (=saa) lähteä heti uudelle reissulle, jotta pääsee kokeilemaan rinkan toimivuutta käytännössä. Ainakin sen sai säädettyä niin, että paino keskittyy lantiolle. Silloin pääsevät isot lihakset tekemään töitä, eli pakarat, reidet ja lantion seutu.

Seitsemisen poluilla

Seitsemisen kansallispuistossa on useita erilaisia reittivaihtoehtoja, jotka on merkitty kohtuullisen hyvin maastossa. Parissa kohtaa piti hieman tsekkailla omasta kartasta, mihin meidän kuuluisi jatkaa matkaa, mutta yleisesti ottaen kansallispuiston poluilla pärjäsi pelkkien opasteiden avulla.

Reittimme eteni seuraavasti:

Päivä 1: Pysäköimme auton Koveron perinnetilan vieressä olevalle parkkialueelle. Siitä kävelimme 1,3 kilometrin mittaisen matkan Haukilammelle, jossa oli nuotiopaikka, telttapaikkoja sekä puucee. Seitsemisen kansallispuistossa telttailu on sallittua vain telttailupaikoilla. Väkeä oli runsaasti liikkeellä, sillä keli oli mahtava. Sopu sijaa antoi, ja hyvin mekin löysimme itsellemme yöpymiseen sopivan telttapaikan alueelta.

Liesijoen lorinaa

Ruoanvalmistusvettä otimme Haukilammesta, mutta käytin vedenpuhdistukseen Steripen-puhdistajaani. Lisäksi annoin veden kiehua hetken, ennen kuin käytimme sitä ruokiimme. Vesi oli rusehtavan sävyistä, mutta maku ja tuoksu ihan ok.

Päivä 2: Tämä päivä edettiin Haukilammelta Liesijärvelle. Matkaa kertyi ehkä noin 6 kilometriä, mutta kuuman kelin vuoksi matka tuntui välillä jopa pidemmältä. Reitin varrella oli komeita suuria mäntyjä ja keloja, varmasti ikivanhoja päätellen ulkomuodosta. Ainoa vesistö tällä matkalla oli pieni Seitsemisjoki, joka solisi mukavasti kuusten keskellä.

Liesijärvellä oli laavu, 2 nuotiopaikkaa sekä puucee. Teltta-alue oli reilun kokoinen, joten sinne mekin itsemme saimme mukavasti sopimaan. Liesijärvi on ihan oikein järvimäinen järvi, josta vain osa kuuluu kansallispuiston alueeseen. Vastarannalla näkyi olevan mökkejä. Otimme Liesijärvestäkin ruoanvalmistusvettä, ja samat puhdistusmanööverit tein täälläkin.

Majavien puutyöpajan työstöpisteitä.

Päivä 3: Viimeisen päivän etappi oli kaikkein pisin. Kuljimme Liesijärveltä Jokiristille ja sieltä edelleen Koveroon. Matkan pituus oli tällä kertaa noin 8 kilometriä, mutta polku oli suhteellisen tasaista ja hyvää kuljettavaa. Välillä oli varsin lahonneita pitkospuita ja mutaista polkua, mutta monelta osin kulku-ura oli helppoa asteltavaa. Tämä osuus reitistämme oli kätevästi pilkottavissa juuri sopiviin pikku etappeihin, joiden avulla matka tuntui paljon lyhyemmältä.

Matkan varrella sivusimme Liesilammen vierustaa ja Liesijokea. Hienoin elämys taisi meille molemmille olla majavien jäljet, joita näimmekin paljon joenvarsilla. Majavat olivat nukkumassa, mutta jäljet olivat melkoiset.

Ylipäätään kaikki vesistöt ilahduttavat aina reitin varrella, vaikka niistä ei välttämättä juomavettä voisikaan ottaa. Tällä reissulla juomavetenä toimi kotoa kannettu vesi, ja ruoanlaitossa käytimme alueen vesistöistä otettuja vesiä. Pohjois-Suomessa onneksi ainakin vielä vedet ovat niin puhtaita, että juomavettä ei joudu kantamaan hullun tavalla rinkassa mukanaan. Se tekee nimittäin painoa turkasesti.

Muistilista lapsen kanssa vaeltamiseen:

Primus-ruokatermos toimi hyvin lounaskeiton kuskaukseen.

• Suunnittele päivämatkat lyhyiksi. Kävely ei ole lapsen mielestä kiinnostavaa. Leirielämä on.
• Pidä paljon taukoja ja sovi selkeitä etappeja. Kun etappi on saavutettu, ottakaa pienet paussiherkut.
• Huolehdi, että rinkka ei paina liikaa ja että rinkan paino on lantiolla, eikä hartioilla. Sopiva paino riippuu lapsen koosta, peruskunnosta ja reitin pituudesta. 
• Keksi mukavaa ajanvietettä kulkemisen yhteyteen. Bongatkaa luonnosta naamoja, tehkää arvailutehtäviä ja laulakaa tuttuja lauluja. Luonnon ihmeitä kannattaa pysähtyä katsomaan kunnolla ilman rinkkaa.
• Varmista sekä aikuisen että lapsen tasainen energiansaanti ja kunnon ateriat säännöllisesti. Huolehdi myös nestetasapainosta pakollisilla juomatauoilla.
• Nopeuta lounastarjoilua valmistamalla aamulla ruokatermokseen soppa valmiiksi. Näin lounas on helppo syödä missä kohdassa tahansa.

Seitsemisen vanhojen puiden huminaa ja pala vanhaa taivasta.

Annos syksyä: Joutsijärven reitti lokakuussa

Päätimme partioporukalla tutustua Porin kaupungin omistamaan Ulvilan Joutsijärven reittiin viime viikonloppuna. Reitti oli meille ennestään tuntematon, joten lähdimme tutkailemaan Joutsijärven maisemia myös sillä silmällä, voisiko sinne toistekin tulla isommalla partsaryhmällä.

Valitsimme reitin lähtöpaikaksi Tammen leirikeskuksen, josta reitti lähtee luontopolkuna järven liepeillä polveillen. Ensimmäisen päivän pituudeksi meille kerääntyi lähemmäs 17 kilometriä, ja toiselle päivälle jäi 13 kilometrin mittainen taival.

Kompastuskiviä

Polut yllättivät meidät kivikkoisuudellaan. Monilta pätkiltään polku oli turkasen kivinen, ja kivet eivät todellakaan olleet aivan pieniä pirpanoita. Liukkaalla syyskelillä sateen niljastuttaessa haavanlehtiä kivien yli taiteilu vaati erityisen paljon tarkkuutta, voimaa, ketteryyttä ja hyvää tasapainoa. Sen huomasi lauantai-iltana, kun vihdoin pääsi yöpymispisteelle, että trapetsitemppuja oli tullut tehtyä rinkka selässä.

Kivikkoisella polulla kulkiessa on tärkeää muistaa ainakin seuraavat seikat:

1. Vaelluskengät on syytä olla nilkkaa tukevat ja hyvin solmittu kiinni. Muista kiristää nauhoja kesken reissun.

2. Taukojen merkitys kasvaa, kun reitti on fyysisesti raskas ja vaatii keskittymistä. Tauolla kannattaa ottaa rinkka pois selästä, voimistella ja venytellä itseään. Erittän tärkeää on pitää energia- ja nestetasapaino kunnossa, jotta ei väsyneenä rupea kompastelemaan polulla.

3. Kävely- tai vaellussauvat voisivat auttaa kulkemisessa. Itselläni ei ole kokemusta, mutta kävi mielessä, kun siellä hoipuimme kuin heinäseipäät.

4. Jätä turvaväli edelliseen tallustelijaan. Kaatuessa voi syntyä kelju lumipalloefekti, jos jono on liian tiheä.

5. Varaa aikaa, kulje hitaasti ja katso jalkoihisi. Kivikkopolulla ei voi kiihdytellä, ja maisemien katsomiseen pitää varata pysähdyshetkiä.



Retkeilyreittien varustelukilpa

Paljon patikointia harrastavana olen huomannut isoja eroja retkeilyreittien kunnossa ja käytettävyydessä varustelun puolesta. Eniten olen käyttänyt Metsähallituksen retkikohteet ovat pääsääntöisesti todella hyväkuntoisia, siistejä ja järkevästi varusteltuja reittejä. Monet kunnat ovat myös saaneet aikaan hienoja retkikohteita, joissa retkeilijän on ilo liikkua.

Mikä tekee reitistä miellyttävän, pohdimme porukalla Joutsijärvellä kiertäessämme. Joutsijärven reitillä hyvää oli erityisesti autiotupien ja muiden majoitusvaihtoehtojen olemassaolo sekä hauska vaijerilautta, jolla pääsi ylittämään vesistön. Ylipäätään retkeilyreitin varustelussa kilpaillaan seuraavista asioista:

- Majoituspaikat: Joutsijärven reissullamme emme valitettavasti päässseet autiotuvan asukkaiksi, koska reitillä oli muutakin väkeä, mutta onneksi pienen lisämatkan päässä oli tarjolla korsu, johon pääsimme yöpymään. Kurkistelimme muutamiin autiotupiin sisälle ja totesimme ne oikein kelvollisiksi ja siisteiksi. Muina vaihtoehtoina olisi vielä ollut laavuja sekä savupirtti ja kota.

- Nuotiopaikat: Tämän reitin varrella oli muutamia nuotiopaikkoja, joiden kunto ei ollut kehuttava. Lisäksi erään nuotiopaikan kohdalla kiellettiin tulenteko. (?) Kaiken kaikkiaan nuotioiden ympäryskivet olivat osittain epämääräisessä kunnossa ja nuotiopohjiin oli jätetty paljon roskia.

- Käymälät: Osassa Joutsijärven pysähdyspaikoista oli tarjolla käymälä. Puuceet olivat täysinäisiä ja sekös satunnaisen vaeltajan pakaroita riemastuttaa. Arvoisat vaellusreittien rakentajat: Tehkää puuceiden tyhjennyssuunnitelma, joka elää ja joustaa vuodenaikojen vaihtuessa ja ihmismäärien kasvaessa. Ällöpylly vessa aiheuttaa pahaa mieltä ja nurkkiin pissailua.

- Polttopuuvarastot: Mietimme Joutsijärven kivikkoisilla poluilla, miten ihmeessä polttopuuhuolto alueella voidaan hoitaa. Vastaus oli ilmeinen: Eipä juuri mitenkään. Olikohan rahan vähyys tai polttopuuvarastojen saavuttamattomuus tehneet sen, että puuvarastot ammottivat tyhjyyttään. Toki yksi syy on varmasti pöljät ihmiset, jotka polttavat puita surutta tuntikausia.

Korsulla yöpyessämme löysimme muutamia märkiä klapeja, mutta muualla puut olivat monesta paikkaa loppu. Olisipa kätevää, jos reitin alussa olisi pankkikortilla toimiva systeemi, jolla saisi lunastettua puuvarastojen yleisavaimen. Hyvistä polttopuista voisi ihan jopa maksaa, sanoisin minä.

- Juomavesipisteet: Pohjois-Suomessa vaeltaessaan voi nauttia ainakin vielä siitä ylellisyydestä, että juomavedet voi napata suoraan purosta. Eteläisemmässä osassa Suomea se ei ihan onnistukaan. En ole (vielä) hankkinut vedenpuhdistukseen tarkoitettua retkeilijän suodatinhärpäkettä, mutta kiinnostaisi kyllä tietää, minkälainen olisi hyvä.

Joutsijärvellä oli muutamia kaivoja, joista pystyimme ottamaan vettä, mutta vedenottopaikkojen vähyys patikointireiteillä aiheuttaa ainakin itselläni sen, että en juo riittävästi. Säästelen vettä ja juon pieniä liruja kerrallaan. Ja sekös naista rusinaksi muuttaa jos mikä.

- Opastusmerkinnät: Joutsijärven reitti oli merkitty punaisilla täplillä, jotka erottuivat mielestäni kohtuullisen hyvin puiden rungoilta. Itse olen enemmän kiinnostunut saatavilla olevien karttojen ominaisuuksista, mutta toki hyvät reittimerkinnät maastossa ilahduttavat. Pitkällä taipaleella olisi mukavaa, jos välillä olisi näkyvillä kylttejä, joissa näkyisi etäisyyksiä eri paikkoihin. Se kannustaa jatkamaan, kun näkee aika ajoin, miten oma eteneminen on sujunut.

- Veden ylitystavat: Aina ei tarvitse vesistöjä ylitellä, mutta kyllä se kummasti antaa intoa kulkuun, kun tietää, että edessä on veden yli kulkemista. Karhunkierroksella ihastuttavat riippusillat, Kevon reitillä kahlauskahvat ja Joutsijärvellä pääsimme kokeilemaan vaijerilauttaa. Oli kyseessä joki, järvi, lampi tai meri - aina on hienoja maisemia, kun pääsee veden päälle.

- Jätehuolto: Viimeisimpänä, vaan ei missään tapauksessa vähimpänä nostan esiin jätehuollon. Mikään ei saa ohimosuonia pullistelemaan enempää kuin roskat maastossa. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi täytyy jättää muovisälää nuotiopohjaan, tupakantumppeja polulle ja juomatölkkejä halkopinoihin? Käsite roskaton retkeily vaatii vielä paljon valistusta ja työtä. Roskasäiliöt nuotiopaikoilla ovat vain vitsi, koska ne täyttyvät nopeammin kuin niitä tyhjennetään. Roudatkaa roskat mukaan, tyypit! Ja keksitään luontopoluille toimiva jätehuoltosydeemi!

Puhtaiden juomavesien äärellä

Nyt on pakko keventää sydäntään ja kirjoittaa mieltä painavasta asiasta. Suorastaan hieman paasatakin jopa. Olen huolissani juomavesien puhtaudesta. Suomessahan on vielä harvinaisen puhtaat vesistöt, joista monista vielä voi juomavettä ottaa suoraan. Mutta säilyvätkö ne puhtaana? Virtaako vielä tuntureissa puhtaat vedet, tai pilaavatko ihmiset ne ajattelemattomuudellaan? Tutkiihutkiitunturissa -blogi on pohtinut samaa asiaa laajemmasta näkökulmasta. Itse olen jo murheissani meidän tavallisten retkeilyreittien tallaajien käyttäytymisestä.

Vastuullisuus alkaa pienistä puroista

Vastuullista vaellusvettä

Vesistä tulisi meidän jokaisen pitää huolta pienillä teoilla. Yksinkertaisimmillaan voisin todeta, että vesiin ei päästetä mitään mömmöä eikä möhnää. Mömmöinä pidän kaikenlaisia kemikaaleja. Eli käytännössä peseytymiset ja astioiden tiskaamiset tulee aina tehdä vedestä etäällä, jotta aineet imeytyvät maastoon. Möhnät puolestaan ovat ruokajätteitä, joita lautasista ja kattiloista irtoaa. Möhnää ei kukaa halua juomaveteensä. Niinpä ruoantähteet ja astioiden liotusvedet tulisi aina viedä etäälle vesistöstä.

Itselläni nämä käytännöt ovat selkäytimessä, mutta miten on ruskaretkien ruuhkavaeltajien ja muiden luontoturistien laita? Ja miten asiasta saisi riittävästi tietoa jokaiselle luonnossaliikkujalle, että vesiämme pitää vaalia?

 Luottaako silmiinsä?

 Veden puhtautta voi joskus olla vaikeaa todentaa paljain silmin. Kirkas vesi ei vielä paljasta, onko mukaan eksynyt kutsumattomia vieraita eli tuttujen kesken pöpöjä. Ja pöpöjähän saattaa tulla monista syistä. Edellä mainitsemistani törttöily-tyyppisistä huonoista tiskaus- ja peseytymiskäytännöistä saa aikaan vesien pilaantumista. Lisäksi huonolla onnella voi poro tai vaikkapa sopuli päättää tiensä puroon, josta raato luovuttaa antimiaan alajuoksulle.

Vielä virtaa Fjellu.

Viisaita vinkkejä vaelluksen vedenjuojille lienevät ainakin seuraavat perusohjeet:

• Suosi virtaavia vesiä. Seisovassa vedessä tai pienellä virtaamalla saattaa bakteerikannat lisääntyä liiaksi.
• Arvioi juomavetesi aina silmillä, nenällä ja suulla. Jos haisee, maistuu tai näyttää pahalta, niin älä juo.
• Jos olet hiemankin epävarma veden puhtaudesta, keitä se tai käytä vedenpuhdistustabletteja / vedenpuhdistusvälineistöä.
• Täytä pullot aina kun löydät puhtaalta vaikuttavan vesistön.
• Ruuhkaisimmilla vaellusreiteillä kannattaa olla erityisen tarkkana veden suhteen.

 Jokainen tekee toki omat ratkaisunsa juomaveden suhteen vaelluksella, juoko vetensä raakana, käyttääkö vedenpuhdistustabletteja, vedenpuhdistusvälineistöä tai keittääkö vetensä. Itse olen tähän saakka uskaltanut juoda veteni raakana puroista. Joka kerta tämä kuitenkin mietityttää, ja niin ei tulisi olla.

Miten sinä vaellat maastossa? Tiskaatko kattilasi suoraan vedessä? Huuhteletko shampoot puroon? Huljutteletko soppalautasesi kohisevan kosken äärellä? Älä pliis.