Teimme alkukesän iloksi neljän yön mittaisen vaelluksen legendaariselle Hetta-Pallas -reitille neljän hengen porukassa. Matkaan lähtivät äidit ja tyttäret, mikä olikin oikein hauska kombinaatio reissulle. Vaellus oli nuorille lähes 13-vuotiaille tytöille toinen laatuaan ja huomattavasti pidempi kuin aiempi Lemmenjoen vaelluksemme. Pitkistä ja ylämäkivoittoisista päivämatkoista selvittiin sisulla, huumorilla sekä hyvillä eväillä.
Itselleni tämä olikin jo toinen kerta Hetta-Pallaksella, mutta vuodenaika oli tuolloin ensimmäisellä kerralla loppusyksy. Tämänkertainen retki oli yhtä kevään ilotulitusta, lintujen ääniä, kukkia ja auringon paistetta. Viimeksi maisema oli lumen peittämä ja taivas sumuinen. Molemmat vaellukset hienoja omalla tavallaan.
Kevään riemuja
Kesäkuun alku on hienoa aikaa Lapissa. Luonto on täydellä höyryllä läsnä kaikkialla. Meille osui hienoja luontoelämyksiä joka päivälle. Olimme kaikesta näkemästämme aivan intona.
TOP-5 luontoelämykset tällä vaelluksella:
1. Kiipesimme hiki otsalla noruen ja jalat vapisten ylös kohti Lumikeron huippua. Juuri ennen viimeistä puristusta, kun olimme jo epätoivoisia, meidän eteemme tuli RIEKKOPARISKUNTA juoksemaan ylös rinnettä kannustaen meitä kiipeämään. He olivat meidän omat tunturien personal trainerimme! Hassuja pyyleviä lintuja, jotka juoksivat höyhenhousut jalassa matalina ja nostivat aina pään pystyyn pysähtyessään kuikuilemaan meidän menoamme.
2. Matkalla Sioskurun kämpälle eteemme lennähti KAKSI KÄKEÄ ihan lähelle meitä. Uros istui kivellä ja kukkui siipiään riiputtaen. Naaras ei kommentoinut mitään, mutta istui pienen pensaan oksalla kuunnellen ukkonsa ulinoita. Harvoin pääsee näkemään käkeä, saatikka näin lähietäisyydeltä!
3. Juuri ennen Pyhäkeron huippua on ihanan kirkasvetinen tunturijärvi. Järven vesi ja kauneus olivat toki elämys sinänsä sekin, ja erityisen hienon hetken koimme, kun näimme useita TUNTURIKIHUJA järven ympäristössä. Upean näköinen ja siropiirteinen lintu, jonka pyrstö on kuin terävä keihäs.
4. Hannukurun kämpältä jatkaessamme matkaa pompahti polun reunan mustikkapensaista pieni pikkuruinen pienenpieni JÄNIKSENPOIKANEN. Se nökötti hetken polulla ja pompahteli pallopylly pyöreänä ja takatassut pehmoisina karvaläpsyköinä pois meidän läheltämme. Ilme oli jänösellä hieman nyreä, koska olimme selvästi keskeyttäneet hänen päiväunensa pahasti. Suloisempaa ei olla saata! Ja mikä mahtava suojaväritys!
5. Tunturien rinteillä ja purojen rannoilla lensi joka päivä erilaisia KAHLAAJALINTUJA. Osa oli tuttuja, osa jäi epäselviksi. Kapustarinnan vinkaisut olivat selkeä tapaus, ja linnun graafinen höyhenpuku näkyi selkeänä maisemassa. Näimme myös omasta mielestämme pikkukuovin, mutta kokeneempi lintubongari voisi todeta havaintomme myös kuoviksi, mene ja tiedä. Eräs kahlaaja lensi pitkien kinttujensa kanssa Sioskurun puron rantamille. En vieläkään tiedä, kuka hän loppujen lopuksi oli, mutta siro ja kaunis lintu kyllä.
Kesäkuun alussa tapahtuvan vaelluksen haasteena on aina talven väistymisen jännittäminen. Ehtiikö lumet sulamaan? Lähteekö järvistä jäät? Tulviiko purot? Vettyykö polut liejuisiksi? Meillä kävi sikäli onni, että Ounasjärven jäät olivat ehtineet lähteä muutamaa viikkoa aiemmin ja tuntureilla oli lunta enää laikkuina. Polut olivat kuivat ja mukavat kävellä, mutta Hetta-Pallas -reitillä ne taitavat kyllä olla aina melko kuivia, koska polku kulkee pitkin tunturien rinteitä ylös ja alas. Suomaisemissa ja purojen varsilla olisikin varmasti enemmän vettynyt meininki.
Joka reissulla oppii uutta
On se jännä, miten jokainen vaellus opettaa uutta, vaikka niitä olisikin jo tehnyt monia ennestään. Itselleni tämä oli yhdeksäs vaellukseni, ja tytöille tämä oli toinen Lappiin suuntautuva reissu. Vuosi sitten harjoittelimme heidän kanssaan Lemmenjoen kansallispuistossa Kultareitillä.
Kysyin Liljalta, mitkä olivat hänelle opettavaisia asioita tällä vaelluksella. Hän nosti esiin uuden juomarakon käytön. Vesirakko rinkassa oli hänelle uusi varuste, ja selkeästi se lisäsi vedenkulutusta merkittävästi. Kaksi litraa kului päivän aikana helposti, joten nestetytys toimi kivasti. Ainoa, mitä itse pohdin, että pitäisikö välillä ottaa urheilujuomaa mukiin, jotta nesteet imeytyisivät kunnolla.
Pitkät päivämatkat (pisimmillään 14 km) olivat Liljalle uusi kokemus. Hän itse totesi nyt jälkikäteen, että kävellessä ei pidä miettiä matkan pituutta, vaan uskoa siihen, että maali saavutetaan ennen pitkää.
Minä opin tällä reissulla seuraavaa:
- Lidlin muusijauhe, Pirkan kermakastikepussi ja kuivattu jauheliha muodostavat maukkaan ruoan, joka tuntui ihan hauskalta vaihtelulta pasta- ja keittoruokiin.
- Letut ovat rasittava jälkiruoka. On nimittäin käynyt ennenkin, että emme ole jaksaneet paistaa lettuja vaelluksella, ja taas tapahtui tämä sama tragedia. Lettukekkerit siirtyivät hamaan tulevaisuuteen.
- Juomarakon lisäksi voisi olla kätevää kuljettaa mukanaan ruoanlaittovesiä erillisissä pulloissa. Olen aiemmilla vaelluksilla ottanut kaksi 0,33 litran pikkuista muovipulloa, joihin olen ottanut aina päivän lounasta varten vettä kannettavaksi, niin ei tarvitse juomarakosta yrittää ottaa ruoanlaittovettä kattilaan. Muovipullot ovat jotenkin tönkköjä ja vaikeita pakata, joten kadehdin vaelluskaverini pulloja koko reissun ajan. Pitää hommata HydraPak-pullot ensi kerraksi. Ne ovat käteviä, koska ne saa ripustettua rinkan päälle, ja tyhjinä ne ovat kevyitä ja littanoita.
- Pitkällä päivämatkalla on tärkeää varmistaa kunnollinen energiataso myös loppuosuudella. Monesti voi ajatella, että "ei ole enää paljon jäljellä, niin mennään nyt vaan eteenpäin". Loukkaantumisen riski kasvaa ja toisaalta myös mieleen voi jäädä ikäviä muistoja väsyneenä kulkemisesta. Kunnon tauko myös loppumatkalla kannattaa. Pelkällä pähkinällä tai suklaalla ei pärjää, vaan esimerkiksi ruisleipä antaa sopivasti potkua. Me pysähdyimme jopa keittämään päivällisen juuri ennen Nammalakurua, koska olimme jo niin väsyneitä, että tarvitsimme päivän toisen kunnollisen aterian.
- Muutamat tuotteet ovat kyllä ihan parhaita ja tärkeitä. Tämän kertaiset kehut, kiitokset, ruusut ja papukaijamerkit menevät särkylääkevalikoimalle (parasetamolia ja ibuprofeenia vuoronperään), magnesium-poretabletille (maistuva juoma ja kannustava placebo-vaikutus), Mefix-haavateipille (hiertymien ehkäisyssä mainio), aurinkorasvalle (tuntureilla aurinko on armoton) sekä rakkolaastareille (helpottivat varpaiden kipupisteitä).
Täydet pisteet meille!
Vaellus oli kyllä kaikin puolin todella onnistunut. Suurin syy siihen on varmasti vaellusseura. Positiivisella vireellä ja hyvällä huumorilla pärjää loistavasti myös silloin, kun väsymys alkaa painaa jaloissa. Itselleni luonnon kauneuden ihailu ja uusien lajien opettelu on tärkeää, ja siksi olikin innostavaa saada ympärilleen porukka, joka oli yhtä kiinnostunut luonnonilmiöistä.
Voisin vielä tehdä erillisen postauksen, jossa listaan vaelluksen ruoat ja kommentoin ne lyhyesti. Se on moro siihen saakka siis!
