Vaellukselle uuden ystävän kanssa

Vuosi on ehtinyt vaihtua, mutta ajattelin silti vielä muistella elokuuta 2024. Tein tuolloin vaelluksen Muotkatunturin erämaa-alueelle. Alue on itsellenikin ennestään tuttu, mutta olen lähtenyt aiemmalla vaelluksellani eri lähtöpaikasta liikkeelle ja kiertänyt erilaisen reitin. Muotkatunturin erämaa sijaitsee pohjoisimmassa Suomessa, ja sen maisemaa kohottelevat muhevat tunturit, joita riittää koluttavaksi hiljaisuuden etsijöille.

Alun perin tarkoituksenani oli lähteä perinteiselle yksinvaellukselle, mutta kevään -24 aikana tulikin hauska yllätyskyykky, elikkäs muutos suunnitelmiin. Työkaverini kysyi minua mukaan vaellukselle, ja pienen harkinnan jälkeen päätin lähteä yhteiselle reissulle. Vaati hieman omien ajatusten järjestelyä, jotta sain yksinvaelluspohdinnat pois systeemistäni.

Työkaverini oli minulle ennestään tuttu vain kevyen kenttäjutustelun pohjalta, joten koin vahvasti, että olen lähdössä melkein ventovieraan ihmisen kanssa. Ajattelinkin kertoa tässä blogitekstissäni hieman siitä, mitkä asiat on hyvä ottaa huomioon, kun tekee vaelluksen uuden ystävän kanssa.

Hyvä suunnittelu johtaa loistavaan käytäntöön

Hyvä suunnittelu on erityisen tärkeää silloin, kun matkaan lähdössä ovat toisilleen vieraat vaelluskumppanukset. Suunnittelemalla ennakkoon vaellusta voidaan saada vaelluksesta ennen kaikkea turvallisempi ja lisäksi paljon mukavampi.

Me aloitimme suunnittelutyömme keskustelemalla ensin Whatsapp-viestien välityksellä. Kävimme läpi omia tavoitteitamme vaelluksen suhteen. Kumpikin kertoi omasta tavastaan vaeltaa ja siitä, mikä itselle on kaikkein tärkeintä vaellusreissuilla. Keskustelujen perusteella vaikutti lupaavalta, sillä olimme kumpikin omien sanojemme mukaan pilvien katselijoita ja fiilistelijöitä, ei niinkään kilometrien nielijöitä.

Päätimme pitää kesän alussa suunnittelupalaverin, jossa sopisimme retken varusteista, reitistä ja muista yksityiskohdista.

Yhteisesti on hyvä sopia ainakin seuraavista asioista:

-       varusteet; kaikkea ei tarvita kaksin kappalein

-       ruokalista; syödäänkö yhteisiä ruokia tai omia

-       turvallisuus; turvallisuusvarusteet, viestintävälineet ja mahdolliset terveyshaasteet

-       päivärytmi; nukutaanko pitkään, lekotellaanko tauoilla

-       vaellusreitti; ajatus reitistä ja mahdollisista varasuunnitelmista

Ennakkosuunnittelu jatkui pitkin kesää, viestittelimme erityisesti ruokailuista, sillä ruoka on itselleni todella tärkeässä osassa vaelluksilla. Päädyimme ratkaisuun, jossa aamupalat ja lounaat sekä välipalat olivat kummallakin omia, mutta päivälliset jälkkäreineen hoidimme yhteisinä aterioina. Tämä oli varmasti toimivin vaihtoehto, oli nopeaa ja helppoa neuvotella päivällisistä, ja lounaat hoituivat omatoimisesti kummallakin omien hyväksi havaittujen systeemien mukaan.

Turvallisuus on tärkeä osa ennakkosuunnittelun aiheena. Keskustelimme ennen kaikkea ensiapuvälineistä, lääkkeistä, ensiaputaidoistamme sekä viestintävälineistä. Itselläni on Garmin Inreach, joka päätyi tällekin reissulle mukaan. Oli tärkeää myös opastaa laitteen käyttö vaelluskaverille, jotta hätätilanteessa sen käyttö onnistuisi kummalta tahansa.

Iloa, oppia ja omaakin rauhaa

Itse vaellus sujui mahtavasti. Kohdallemme osuivat hyvät säätilat, sateitakin saimme, mutta yleisesti ottaen kelit olivat komeita. Pääsimme nauttimaan Muotkan upeista tunturimaisemista ja juttelemaan paljon syvällisiäkin asioita. Viikossa ehtii tutustumaan toisen elämäntarinaan. Oli myös innostavaa kuulla erilaisia vaelluskokemuksia. 

Itselleni oli tärkeää myös saada omaa tilaa ja omaa rauhaa. Olen tottunut vaeltamaan yksin, ja yksinäisyyttä myös kaipasin. Siksi olikin hyvä, että meillä kummallakin oli omat majoitteet, jolloin illan tullen oli hyvä vetäytyä oman teltan uumeniin ja uppoutua omiin ajatuksiin. Oma teltta, oma sekamelska. Henkilökohtainen teltta toimii rauhoittumispesänä yhteisellä vaelluksella.

Kokeneen vaelluskaverin kanssa oli myös opettavaista vaeltaa. Kannattaa olla avoin uusille ajatuksille ja ideoille, ja seurata toisen tapoja toimia. Itse sain vinkkinä, että rinkan voisi kokeilla pakata toiseen järjestykseen. Ajattelin kokeilla seuraavalla vaelluksellani muuttaa pakkausjärjestystä!

Reissu oli loistava ja vaelluksesta jäi taas paljon hyviä muistoja. Parasta oli tietysti ihastella upeita maisemia yhdessä toisen kanssa. Muotkatunturin erämaan karu luonto on kaunis ja täynnä hämmästyttäviä yksityiskohtia. Mikäs sen parempaa kuin hehkutella niitä yhteen ääneen.

 

 

Kun suunnitelmat muuttuvat - Yksinvaelluksella Käsivarren erämaassa

 Olen kokonaan unohtanut kirjoittaa yksinvaelluksestani Käsivarren erämaa-alueelle. Mitä ihmettä sellainen meinaa? Reissu oli upea, ja maisemat mielettömät. Ja paljon kertomisen arvoista olisi tästäkin keikasta.

Pitikin sitten kaivella esille vaelluspäiväkirjani, jotta en puhuisi puppua blogissani.

Käsivarren erämaa-alueella tekemäni vaellus oli malliesimerkki siitä, kuinka vaeltajan pitää olla valmis muuttamaan suunnitelmiaan ja joustamaan tilanteen mukaan. Reissun aikana tapahtui monia yllättäviä tapahtumia, jotka tekivät retkestäni erilaisen, mitä olin alunperin kuvitellut.

Reitin uudelleenkalibrointia

Polku Haltille on melko kivinen.

Olin suunnitellut vaeltavani omia polkuja Käsivarren erämaa-alueella, ja olin tutkinut kartasta valmiiksi mahdollisia reittivaihtoehtoja. Käsivarren erämaa-alue sijaitsee Kilpisjärvellä aivan ääripäässä pohjoisinta Suomea. Erämaa-alueen halki kulkee myös Kalottireitti, joka on haastava ja pitkä vaellusreitti Norjan, Ruotsin ja Suomen alueella. Seutu on karua tunturimaisemaa, ja polut hyvin kivikkoisia. 

Alunperin tarkoituksenani oli olla maastossa 5 yötä, mutta näin ei loppujen lopuksi tapahtunut. Kävi nimittäin niin, että yöjuna Turusta Rovaniemelle joutuikin yön aikana seisomaan tuntikausia paikallaan jonkun kaasuvuodon vuoksi. Näin ollen en ehtinyt linja-autoon, joka lähtee kerran päivässä Kilpisjärvelle. Ei siinä itku auttanut, vaan piti yöpyä VR:n piikkiin hotellissa yhden yön verran. Olihan se aika outoa, kun rinkka oli valmiina viikon vaellukseen, ja pitikin vyöryä varusteineen päivineen hotellihuoneeseen ja ihmetellä, mitenkäs tästä seuraavaksi matka jatkuu.

Tein hotellissa yöpyessäni reittisuunnitelmaan muutoksia, koska yhden vuorokauden puuttuminen vaellukselta aiheutti tarvetta muokata reitin pituutta ja suuntaa. Luin karttaa, pohdiskelin ja laskeskelin järkeviä vaihtoehtoja kulkemiseen. Päätin kulkea osan matkasta Haltille vievää vaellusreittiä, ja poiketa reitiltä rauhallisemmille poluille.

Säätila haastaa vaeltajaa

Helle on haastava vaelluskaveri.

Koko reissun aikana koin erilaisia säätilan muutoksia, joista usein kokemattomia vaeltajia varoitellaan. Pohjoisen tunturiluonto on arvaamaton, ja keli voi tarjota yllätyksiä kaikkina vuodenaikoina. Itse pääsin kokemaan hiostavan helteen, railakkaan tuulen, kaatosateen sekä hernerokkasumun. 

Hiostava helle vaivasi alkumatkalla ensimmäisten päivien vaellusetapeilla. Helteessä vedenkulutus kasvaa, ja nestetasapainosta pitää muistaa huolehtia säännöllisesti. Itselleni helle tuottaa ongelmia siinä, että en hikoile, vaan punoitan kirkkaanpunaisena, ja olo on kökkö. Helteellä ei myöskään ruoka maistu niin hyvin, ja se on tietysti energiatasapainon kannalta huonompi juttu. Söin siis väkisin, ja tankkasin vettä tasaisin väliajoin. Onneksi on juomarakko! Sen ansiosta juominen on säännöllisempää.

Toisena yönä yövyin mukavan puron liepeillä, ja säätila muuttui juuri leiriytyessäni. Tuuli yltyi melkoisesti, ja täytyy sanoa, että sellaisessa kelissä teltan pystyttämisessä yksinään on omat haasteensa. Onneksi ei ollut ensimmäinen kerta, kun pystytin telttaa tunturituulessa. Kovassa tuulessa pitää aloittaa pystyttäminen tuulen suunnalta, ja kiilata teltta maahan siitä edeten kohti toista päätyä. Kaikki tarvikkeet, pussukat ja nyssykät on syytä huolehtia tarkkaan talteen, jotta ei tuuli niitä vie mennessään.

Aamuinen sumu on tiheä. Saana ei näy.

Eräänä aamuna heräsin hernerokkasumussa. Se oli myös jännittävä ja opettavainen kokemus, sillä jos sellaiseen sumuun olisi joutunut kesken matkanteon, olisi ollut haastavaa löytää itsensä oikealle reitille. Päätin odotella sumun hälvenemistä ennen kuin jatkaisin matkaani, sillä sumu oli niin tiheä, että aivan vieressä olevaa pientä järveä ei näkynyt. Kaikki ympärilläni katosi valkoiseen usvaan. Oli hienoa seurata sumun poistumista. Melkoinen luonnonilmiö sekin.

Sumu hälvenee. Maisema muuttuu.

Reitit ja maastot muuttuvat

Huomasin vaeltaessani, että aina ei voi luottaa ostamaansa karttaan. Saanajärven liepeille merkitty autiotupa oli purettu, eikä tilalle ollut tullut uutta. Tämä tuli itselleni täytenä yllätyksenä, kun olin laskeskellut pääseväni sadepäivänä kuivattelemaan kamojani tuvan lämpöön. Toisin kävi.

Tällaisessa tilanteessa, kun vettä sataa kaatamalla ja väsymys runtelee raajoja, oli pakko hetkeksi istahtaa puretun autiotuvan jäämistöille ja syödä suklaapatukka. Sen voimin oli parempi tehdä päätöksiä. Maasto oli siinä kohtaa liian kivikkoinen teltalle, joten päätin kiertää Saanajärven ja leiriytyä järven toiseen päähän, jossa oli suhteellisen uusi kotarakennelma. Ratkaisu oli hyvä, sillä sain kuivattua tarvikkeeni kodassa, ja ruoanlaittokin oli huomattavasti mukavampaa kodan lämmössä.

--

Aina kyllä näistä vaellusreissuista oppii kaikenlaista. Tällä kertaa oppimiani asioita olivat:

- Muuttuvan sään kanssa pitää mukautua tilanteeseen. Väkisin ei pidä yrittää eteenpäin.

- Uusikin kartta saattaa olla jo vanhentunut, sillä maasto muuttuu ja vaellusreittien palvelutarjonta saattaa myös muuttua.

- Jos vaelluspäivät vähenevät, on järkevää muokata reitti sopivaksi käytettävissä olevaan aikaan.

Uutta oppimassa: Lasten kanssa vaellukselle

Syntyipä tuossa päässäni ajatus lähteä vaellukselle omien lasteni kanssa kolmistaan. Kreisiä tai epäkreisiä, mutta Lemmenjoki kutsuu meitä kesäkuussa! Jee!

Lapseni ovat siis reissun koittaessa 7- ja 10-vuotiaita, ja kun nyt kuitenkin joku kysyy, niin nuorempi on poika ja vanhempi on tyttö. Heillä ei ole ennestään vaelluskokemusta. Päiväretkiä, yöretkiä ja pieniä patikkaretkiä olemme toki yhdessä tehneet. Ajattelisin, että kyllä siitä kivaa tulee.

Vaellukseen valmistautumisessa on tällä kertaa huomioitava eri asioita, mitä aiemmin. Tai sanotaan näin, että tiettyihin asioihin pitää ehkä panostaa enemmän, mitä aikuisreissuilla.

Energiankulutus

Junior master chefin elkeet.

Aikuisen energiankulutus vaelluksella saattaa kasvaa lähes kaksinkertaiseksi, jos reitti on rankka, reissu pitkä ja rinkka painava. Normaali energiankulutus vaihtelee ihmisestä riippuen, mutta useimmilla peruspulliaisilla se jää alle kahden tuhannen kilokalorin.

Minulle ei ollut ihan selvää, paljonko lasten energiankulutus on, joten piti kahlata netissä. Ruokatieto-sivustolta löytyi melko kompakti taulukko energiankulutuksesta eri ikäisillä. Sen mukaan tällaisten kouluikäisten muksujen kulutus on ihan aikuiseen verrattavaa. Ja kulutuksessa varmasti kasvaa samalla tavalla, kuin meillä aikuisillakin. Eli pitää varata ruokaa ihan tolkulliset määrät koko porukalle.

Maun mukaan

Lasten maku ruokien suhteen on hieman valikoivampi kuin aikuisilla. Mielestäni ruoan pitää olla vaelluksella sellaista, että se varmasti on maistuvaa ja houkuttavaa, sillä energiatasot pitää saada säilymään ja mielialan on oltava korkealla. Paha ruoka ei ilahduta ketään.

Joka tapauksessa ajattelin kuivata taas itse ruokamme. Valmisruoat ei houkuta, ei ainakaan ne valmispussukat, joihin kaadetaan vain vesi joukkoon. Joitain luottotuotteita toki hyödynnän ruokien valmistuksessa. Näitä ovat esimerkiksi valmiskastikkeet sekä jälkkäripussit. Lasten suosikkeja taitavat olla yksinkertaiset ja selkeät ruoat. Chilin kanssa emme lähde leikkimään.

Varusteiden paino

Varusteiden paino on se asia, mikä ehkä eniten huolestuttaa. Omaan rinkkaani tulee nyt enemmän painoa, mitä normaalisti, koska joudun kantamaan sekä teltan että keittimen. Normaalisti aikuisporukalla olemme vuorotelleet näiden kantamista.

Oma ajatukseni oli se, että lapset voivat kantaa ainakin omat makuupussinsa, makuualustan, ruokailuvälineet, välipalat sekä juomapullot. Lisäksi täytyy syynätä, minkä verran voi vaatetta pakata heidän kuormaansa. Rinkan paino saa olla tällaisilla kirpuilla noin 6-8 kiloa, siis oman näkemykseni mukaan.

Ajattelin laskea ruoat tarkkaan ja kuivata kaiken mitä suinkin vain voin. Lisäksi karsin varusteissa kaiken ylimääräisen, eli tällä kertaa en voi raahata esimerkiksi painavaa päiväkirjaani tai Anni Polvan romanttista kirjallisuutta. Uusi telttani on onneksi tosi kevyt. Myös makuupussimme ovat untuvapusseja, joten painoa ei tule niistäkään kohtuuttomasti. Se, mikä painaa paljon, on kaasut ja trangia. Täytyy vielä tehdä vertailua, kannattaisiko ostaa jokin muu keitin ja kattilasarja siihen.

Päivämatkat

Reitiksi valitsin Lemmenjoen vaellusreitin, koska siinä on mukavasti mahdollisuuksia tehdä lyhyempää reissua. Ajattelin, että menemme jokiveneellä osan matkasta, ja vain rengasreitillä vaellamme, jolloin koko matkan pituus on kohtuullinen.

Päivämatkoiksi olen suunnitellut noin 5-8 kilometriä, koska lasten mielestä on kivampaa, kun voi leiriytymisen jälkeen käydä tutkimassa maastoa ja kiivetä vaikka huiputtamaan tuntureita. Lemmenjoella se onnistunee.

Syy, miksi lähdemme niin kauas, on se, että itsekin nautin Lapin luonnosta ja toisekseen, lapseni eivät ole koskaan olleet Lapissa. Nyt on heidän aika kokea Suomen valtavat ulottuvuudet pituussuunnassa.

Ohjelma

Lapsen mieli on sellainen, että sitä ei kiinnosta kilometrimäärät ja treenin tehokkuus, vaan ennemminkin oudot kivet ja kirkkaat purot. Itsekin nautin vaelluksella siitä, että saa pällistellä maisemia ja pitää taukoja. Sitä siis on luvassa lasten kanssa, ihan kunnolla. Meillä ei ole kiire, ja ehdimme ihmettelemään riittävästi. Tarkoitus ei ole reitin suorittaminen, vaan tunturiluonnon
kokeminen kaikilla aisteilla.

Turvallisuus

Normaalin ensiapuvalmiuden lisäksi pitää miettiä viestintäkeinoja ja toimintamalleja hätätilanteessa. Ajattelin lasten kanssa käydä läpi perusensiapua, ja lisäksi miettiä mahdollisia tilanteita, joissa heidän pitäisi osata toimia omatoimisesti. Parempi on varautua, jolloin kaikilla on turvallinen olo ja selkeä ymmärrys siitä, miten haetaan apua.

Pitänee ottaa kaikkien puhelimet mukaan, ja säilyttää niistä osa sammutettuna viestintävälineen tehtävissä. Olen myös miettinyt, että pitäisikö ostaa erikseen pieni digikamera, kun aina puhelimen kamera syö akun tehokkaasti viikon aikana. Täytyy tutkia, olisiko joku pieni ja kätevä kamera saatavilla järkihintaan.

Reitinvalinnan opit ja knopit

Urho Kekkosen kansallispuisto kertoi Facebook-sivullaan päivittäneensä vaelluksen pohjasuunnitteluun tarkoitetun kartan. Kansallispuistosta löytyy lisätietoa verkkosivuilta, joiden tarkoitus on tukea retkeilijöiden ennakkosuunnittelutyötä. Itsekin näitä nettisivuja viime vuonna kahlanneena totean, että vieläkin moni varmasti kaipaisi lisäideoita siihen, miten voisi järkevästi suunnitella vaellusreittejään.

Tunturiylängöllä kulkeminen on miellyttävimmillään tätä.

Itse lueskelin erilaisia aiheeseen liittyviä keskustelupalstoja, mutta pohdin myös sitä, että tiiviisti kirjoitetut vaelluskertomukset tai ainakin arviointimielessä kirjoitetut jälkipuinnit voisivat hyödyttää kaikkia kulkijoita. Olen omassa blogissani pyrkinyt siihen, että kirjoitin vaelluksestamme mahdollisimman tarkkoja arvioita talteen, jotta jokainen vaelluksesta haaveileva voisi niistä jotain itselleen ammentaa.

Reittisuunnittelua oppii vähitellen

Kokenut vaeltaja osaa karttaa silmäiltyään arvioida maaston haasteet ja fyysisen kuluttavuuden. Itselleni tämä on vieläkin vaikeaa, vaikka osaan lukea karttaa ja osaan ajatella jo jotain asioita, jotka vaikuttavat vaelluksen sujuvuuteen. Paljon on silti minullakin vielä oppimista. Esimerkiksi kylmään aikaan vaeltamisesta minulla ei ole mitään kokemusta. Kuinka paljon syksyn viileys ja runsaat sateet vaikuttavat reitin rasituksiin? Paljonko voi vaelluksella hiihtää päivämatkoina? Nämä ovat minulle (vielä) vieraita asioita.

Viime kesäinen Kekkostelu-vaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon oli siitä erityinen, että porukkamme oli hyvin suuri ja ikähaarukka iso. Se teki myös fyysisestä suoriutumisesta vaihtelevaa.

Hyvä on puroja ylittää, jos on silta saatu paikalle.

Asioita, joita huomasin reittisuunnitelmassamme vasta jälkikäteen:

1. Jos kartassa näkyy polku, mikä kiemurtelee jokivarressa jyrkkien korkeuskäyrien alapuolella, on polku lähes aina kivikkoinen ja raskas kulkea, vaikka ei nousuja olisi yhtään.
2. Joenuomaa seuraavat polut ovat myös näkymiltään väsyttävämpiä. Tunturin laella aukeava avaruus ja tilan tuntu virkistävät kulkijaa.
3. Tunturin tai muun korkean kohteen yli meneminen ei aina ole niin raskasta mitä luulisi. Etenkin ylösnousu on usein kohtuullisen tasaista, vaikka noustaisiin korkeallekin.
4. Tuntureilta alastulo rassaa polvia. Porukassamme moni kärsi polvivaivoista, jotka alkoivat vaelluksella.
5. Se, mikä toiselle on helppoa ja kevyttä, voi toiselle olla jo ponnistus äärirajoille. Porukassamme taisi käydä joidenkin päivien osalta niin. Itse koin erityisen raskaana etappina Kekkostelu-vaelluksellamme päivämatkan, joka kulki Suomunruoktulta Tuiskukurulle. Matkan pituus oli ehkä noin 15 km, ja polku oli paljon jokivarsia myötäilevää kivikkoista kosteikkoa.
6. Kartasta ei näe polun kivikkoisuutta, ja se on kuitenkin yksi avaintekijä siihen, kuinka raskaaksi kulku muodostuu. Vaelluskertomuksia tai reittiarvioita olisi hyvä lueskella etukäteen.
7. Jos kartalla on reitin kohdalla suo, varaudu hyttysiin ja hikiseen kulkuun. Pitkospuut ovat luksusta, joista voi nauttia joissakin osissa Urho Kekkosen kansallispuistoa.
8. Vesien ylitykset voivat olla helppoja kenkien kanssa kahlattavia puroja tai vastaavasti jalat reiteen asti täysin jääpalikoina suoritettavia urheuskokeita. Riisumisessa ja jalkojen kuivaamisessa palaa aikaa ja hermojakin joskus.
9. Kartasta ei pysty ennakkoon näkemään, mikä on kulkijan mielestä hienoa katsottavaa. Jos tykkää ihailla upeita kelohonkia ja merkillisiä kynttiläkuusia tai haluaa bongata kuukkelin, on näitä aikatauluun vaikuttavia seikkoja mahdotonta ennakoida. Luontoon pitää saada mennä avoimin silmin ihailemaan ilman, että kello tikittää vieressä syyttävästi.

Vaikeilla poluilla pitää luottaa yhteistyön voimaan.

 Selailin juuri vaelluksen päiväkirjaani ja totesin, että minullahan on reittiarviointi jäänyt kokonaan kesken, ja siksi en ole edes sitä tänne blogiin kirjoittanut. Pitää ottaa työn alle!

Kun pääsee laelle, sieltä näkee kauas.

Ja hei! Tämänkertaisen bloggauksen kuvista suuri kiitos Kaijalle ja Artolle!