Yksinvaellus Kuivin reitillä

 Nyt se on tehty! Ensimmäinen yksinvaellukseni toteutui elokuun viimeisellä viikolla ja kohteeksi valikoitui Kevon Kuivin reitti. Kokemus oli huikean hieno, ja plussalle mentiin loppuarviossa ihan kirkkaasti. Reissusta on paljon kerrottavaa, ja ajattelinkin tehdä erikseen postaukset vielä varusteiden ja ruokien osalta.

Kevon luonnonpuisto on pohjoisimmassa osassa Suomea, ja alueen erityispiirteisiin kuuluvat avoimet tunturiylängöt, tunturikoivikot sekä tietysti kuuluisa Kevon kanjoni, josta Kevon vaellusreitti on tunnettu. Kuivin reitti noudattelee pienen osan matkasta Kevon reittiä, mutta erkanee lännen suuntaan kohti Guivi-tunturia ja nousee tunturiylängöille monien kymmenien kilometrien matkalle. Reitti määritellään keskivaikeaksi, ja sitä se mielestäni onkin. Hyvää kuntoa vaaditaan kiipeillessä joenpohjukoihin ja takaisin ylängölle.Nilkkojen ja jalkaterien kestävyyttä koetellaan paikoin kivisillä polkuosuuksilla.

Varustauduin yksinvaellukselleni huolellisesti, ja näistä varusteista kerron vielä lisää myöhemmissä postauksissani. Samoin ruokaa piti pohtia tarkemmin, kun kantajana olin vain minä yksin.

Turvallista matkaa!

Yksinvaelluksen turvallisuus oli asia, josta olin itsekin ennakkoon huolissani, mutta tein kaikkeni, että reissuni säilyi turvallisena alusta loppuun. Turvallisuuteen vaikuttavia asioita vaelluksellani olivat:

1) Yhteydenpitovälineet kunnossa. Minulla oli mukana satelliittilähetin Garmin InReach Mini, jonka avulla lähetin joka aamu liikkeelle lähtiessäni ja joka ilta perille päästyäni viestin. Lisäksi lähetin aina sijaintitietoni kotiväelle satelliittilähettimen avulla. Lähetin sukulaisille viestejä puhelimellani aina silloin, kun hetkellisesti oli matkapuhelimessa kenttää saatavilla (eli ei hirveän usein). InReach-laitteella pystyisi tarvittaessa lähettämään myös SOS-hätäviestin, joka ohjautuu paikallisille pelastusviranomaisille. Onneksi hätäviestin tarvetta ei tullut, mutta siihenkin olisi ollut mahdollisuus laitteen ansiosta.

2) Vaellussauvat ja kunnon vaelluskengät. Vaellussauvat tuovat monissa tilanteissa hyvää lisätukea, etenkin jyrkillä rinteillä kiivettäessä. Hankittuani vaellussauvat en ole katunut päivääkään! Ne ovat kyllä mainiot apulaiset kaikissa maastoissa rinkan kanssa kulkiessa. Vaelluskengissä on tärkeää niiden jalkaan sopivuus sekä kengän pohjamateriaalin pitävyys. Omani ovat jo vuosia palvelleet Meindl-kengät, joilla olen vaeltanut jo monet reissut. 

3) Maltti ja maalaisjärki. Vaelluksen aikana huomasin käyttäytyväni aivan eri tavalla kuin porukassa ollessani. Kun on yksin liikkeellä, kaikki aistit ja olemus terävöityvät. Yksin ollessaan keskittyy juuri siihen asiaan, mitä on tekemässä. Kun kävelin, keskityin huolellisesti askeliin ja tasapainoon. Kun valmistin ruokaa, pidin keittiöni järjestyksessä ja toimin rauhallisesti keittimen ääressä. Yksinäisen vaeltajan turvallisuuden kannalta on tärkeää olla läsnä juuri siinä hetkessä. Ei voi hätiköidä, eikä auta sohlata.

4) Voimien säilyttäminen. Vaeltaessa yksin raskaassa maastossa pitää pystyä arvioimaan omia voimiaan. Väsyneenä tulee helpommin vammoja ja harha-askelia. Tauot ja kunnon ruokailut sekä nestetasapaino ovat tärkeitä asioita, joista ei tule lähteä tinkimään. Vaellusta ei koskaan kannata lähteä tekemään kieli vyön alla, mutta erityisen tärkeää tämä asia on muistaa liikkuessaan itsekseen. Minulle yksinvaelluksella tuotti suurta nautintoa juuri se seikka, että sain päättää itse oman kävelyvauhtini ja pysähdysten määrän. Pidin taukoja ja istuin tunturin rinteellä tuijottaen kaukaisuuteen, nukuin pitkiä yöunia ja söin kunnollisia aterioita. Vaelluksella vartalosi on työkalusi, joten siitä on syytä pitää hyvää huolta.

Näillä keinoilla onnistuin säilyttämään turvallisen tunnelman koko matkan ajan. Jyrkimmissä rinteissä mielessä kävi välillä se, että tänne kun kaatuu, voi loukata tosi pahasti. Se sai keskittymään erityisen huolellisesti.

Vaatimuksena reipas retkimieli

Monet sanoivat ennakkoon ja jälkikäteen, että tekoni oli rohkea. Mielestäni rohkeuden sijaan yksinvaelluksella vaaditaan REIPPAUTTA ja KUNNIOITUSTA. Luontoa ei tarvitse pelätä, vaan kunnioittaa. Omia tuntemuksiaan pitää kunnioittaa. Reippautta tarvitaan, kun sadekuuro kastelee teltan tai kun aamun pakkasessa sormia paleltaa ja nälkä tekee hitaaksi. Reippautta vaaditaan, kun polku tuntuu muuttuvan kivikkoiseksi.

Kivat ihmiset ympärilläni

En pelännyt matkallani, sillä erämaassa kulkiessa luonto tuntuu lohdulliselta ympäröidessään kulkijan kaikkialta. Tällä vaelluksella en myöskään ollut kokonaan yksin, sillä reitin varrella oli useita mukavia ihmiskohtaamisia.

Poikkeuksetta jokainen matkalla kohtaamani henkilö oli ystävällinen ja avulias. Koin pieniä ilonhetkiä siitä, kuinka kivoja ihmisiä matkoillaan tapaa. Kiitos suolapähkinöistä Siilinjärven pariskunnalle (olivatkohan nimeltään Atte ja Henna?), kiitos nuotioseurasta pääkaupunkiseudun isälle ja pojalle (en hitsi vie muista nimiä), kiitos vesiämpärin kantajalle (nimeä en kysynyt), kiitos Piikkiön Pirjolle ja Susannalle kirittämisestä, kiitos tamperelaispojille herkullisesta letusta ja lettujen kärystä, kiitos paluumatkan juttuseurasta ja vaellusvinkeistä tamperelaiselle mieshenkilölle, jonka kanssa jaoin tavarasäilytyskaapin ja päivällishetken.

Kivat ihmiset olivat myös täällä kotona. Suurin kiitos tästä reissusta kuuluu tietysti Tonylle, joka hoiti kotona lapset ja kodin arjen pyörittämisen. Kiitos lapsille, jotka selvisivät hienosti kouluviikon tehtävistä. Kiitos äidille, joka loppujen lopuksi lakkasi pelkäämästä puolestani. Kiitos kaikille sukulaisilleni ja ystävilleni, jotka tsemppasivat, kannustivat ja seurasivat innokkaina retkeäni.

Lisää kuvia voi käydä luurailemassa Instan puolella -> @hanupallo