Uutta oppimassa: Lasten kanssa vaellukselle

Syntyipä tuossa päässäni ajatus lähteä vaellukselle omien lasteni kanssa kolmistaan. Kreisiä tai epäkreisiä, mutta Lemmenjoki kutsuu meitä kesäkuussa! Jee!

Lapseni ovat siis reissun koittaessa 7- ja 10-vuotiaita, ja kun nyt kuitenkin joku kysyy, niin nuorempi on poika ja vanhempi on tyttö. Heillä ei ole ennestään vaelluskokemusta. Päiväretkiä, yöretkiä ja pieniä patikkaretkiä olemme toki yhdessä tehneet. Ajattelisin, että kyllä siitä kivaa tulee.

Vaellukseen valmistautumisessa on tällä kertaa huomioitava eri asioita, mitä aiemmin. Tai sanotaan näin, että tiettyihin asioihin pitää ehkä panostaa enemmän, mitä aikuisreissuilla.

Energiankulutus

Junior master chefin elkeet.

Aikuisen energiankulutus vaelluksella saattaa kasvaa lähes kaksinkertaiseksi, jos reitti on rankka, reissu pitkä ja rinkka painava. Normaali energiankulutus vaihtelee ihmisestä riippuen, mutta useimmilla peruspulliaisilla se jää alle kahden tuhannen kilokalorin.

Minulle ei ollut ihan selvää, paljonko lasten energiankulutus on, joten piti kahlata netissä. Ruokatieto-sivustolta löytyi melko kompakti taulukko energiankulutuksesta eri ikäisillä. Sen mukaan tällaisten kouluikäisten muksujen kulutus on ihan aikuiseen verrattavaa. Ja kulutuksessa varmasti kasvaa samalla tavalla, kuin meillä aikuisillakin. Eli pitää varata ruokaa ihan tolkulliset määrät koko porukalle.

Maun mukaan

Lasten maku ruokien suhteen on hieman valikoivampi kuin aikuisilla. Mielestäni ruoan pitää olla vaelluksella sellaista, että se varmasti on maistuvaa ja houkuttavaa, sillä energiatasot pitää saada säilymään ja mielialan on oltava korkealla. Paha ruoka ei ilahduta ketään.

Joka tapauksessa ajattelin kuivata taas itse ruokamme. Valmisruoat ei houkuta, ei ainakaan ne valmispussukat, joihin kaadetaan vain vesi joukkoon. Joitain luottotuotteita toki hyödynnän ruokien valmistuksessa. Näitä ovat esimerkiksi valmiskastikkeet sekä jälkkäripussit. Lasten suosikkeja taitavat olla yksinkertaiset ja selkeät ruoat. Chilin kanssa emme lähde leikkimään.

Varusteiden paino

Varusteiden paino on se asia, mikä ehkä eniten huolestuttaa. Omaan rinkkaani tulee nyt enemmän painoa, mitä normaalisti, koska joudun kantamaan sekä teltan että keittimen. Normaalisti aikuisporukalla olemme vuorotelleet näiden kantamista.

Oma ajatukseni oli se, että lapset voivat kantaa ainakin omat makuupussinsa, makuualustan, ruokailuvälineet, välipalat sekä juomapullot. Lisäksi täytyy syynätä, minkä verran voi vaatetta pakata heidän kuormaansa. Rinkan paino saa olla tällaisilla kirpuilla noin 6-8 kiloa, siis oman näkemykseni mukaan.

Ajattelin laskea ruoat tarkkaan ja kuivata kaiken mitä suinkin vain voin. Lisäksi karsin varusteissa kaiken ylimääräisen, eli tällä kertaa en voi raahata esimerkiksi painavaa päiväkirjaani tai Anni Polvan romanttista kirjallisuutta. Uusi telttani on onneksi tosi kevyt. Myös makuupussimme ovat untuvapusseja, joten painoa ei tule niistäkään kohtuuttomasti. Se, mikä painaa paljon, on kaasut ja trangia. Täytyy vielä tehdä vertailua, kannattaisiko ostaa jokin muu keitin ja kattilasarja siihen.

Päivämatkat

Reitiksi valitsin Lemmenjoen vaellusreitin, koska siinä on mukavasti mahdollisuuksia tehdä lyhyempää reissua. Ajattelin, että menemme jokiveneellä osan matkasta, ja vain rengasreitillä vaellamme, jolloin koko matkan pituus on kohtuullinen.

Päivämatkoiksi olen suunnitellut noin 5-8 kilometriä, koska lasten mielestä on kivampaa, kun voi leiriytymisen jälkeen käydä tutkimassa maastoa ja kiivetä vaikka huiputtamaan tuntureita. Lemmenjoella se onnistunee.

Syy, miksi lähdemme niin kauas, on se, että itsekin nautin Lapin luonnosta ja toisekseen, lapseni eivät ole koskaan olleet Lapissa. Nyt on heidän aika kokea Suomen valtavat ulottuvuudet pituussuunnassa.

Ohjelma

Lapsen mieli on sellainen, että sitä ei kiinnosta kilometrimäärät ja treenin tehokkuus, vaan ennemminkin oudot kivet ja kirkkaat purot. Itsekin nautin vaelluksella siitä, että saa pällistellä maisemia ja pitää taukoja. Sitä siis on luvassa lasten kanssa, ihan kunnolla. Meillä ei ole kiire, ja ehdimme ihmettelemään riittävästi. Tarkoitus ei ole reitin suorittaminen, vaan tunturiluonnon
kokeminen kaikilla aisteilla.

Turvallisuus

Normaalin ensiapuvalmiuden lisäksi pitää miettiä viestintäkeinoja ja toimintamalleja hätätilanteessa. Ajattelin lasten kanssa käydä läpi perusensiapua, ja lisäksi miettiä mahdollisia tilanteita, joissa heidän pitäisi osata toimia omatoimisesti. Parempi on varautua, jolloin kaikilla on turvallinen olo ja selkeä ymmärrys siitä, miten haetaan apua.

Pitänee ottaa kaikkien puhelimet mukaan, ja säilyttää niistä osa sammutettuna viestintävälineen tehtävissä. Olen myös miettinyt, että pitäisikö ostaa erikseen pieni digikamera, kun aina puhelimen kamera syö akun tehokkaasti viikon aikana. Täytyy tutkia, olisiko joku pieni ja kätevä kamera saatavilla järkihintaan.

Kuka kantaa ja kenet?

Vuosi vaihtui ja kesää kohti ollaan vahvasti menossa. Hullukin sen nyt on jo huomannut, että valo on lisääntynyt. Kekkostelu-vaellukseen on aikaa seitsemän kuukautta, ja havahduin juuri tajuamaan, että voisin tehdä vaelluksestani asteen verran miellyttävämmän, jos hieman saisin ruhoani liikutettua ennen reissua. Pitääkö vaellukselle lähtijän olla hyvässä kunnossa?

Vaelluksella ei mielestäni matka tapa, vaan vauhti. Pitkästäkin päivämatkasta selviää, jos se jakautuu koko päivän ajalle ja kävelytahti on rauhallinen. En voi silti kieltää, etteivätkö lihakset joutuisi koville rinkka selässä tuntureilla kiipeillessä. Rinkan painoksi suositellaan useiden lähteiden mukaan kolmasosaa kantajan painosta. Mene ja tiedä, mutta sanoisin, että kun rinkka painaa yli 20 kiloa, niin se alkaa naiselle olemaan jo melkoinen möykky kannettavaksi. Itse tavoittelen rinkan lähtöpainoksi tuota alle 20 kilon haamurajaa. Miehet luokoon omat haamurajansa.

En ole kuntoillut tai harrastanut ylipäätään mitään liikuntaa noin kolmeen vuoteen. Tällaista se on, kun ryhtyy äidiksi. Tai ainakin sen taakse voi verhoutua. Ei muka ehdi. Todellisuudessa ei vain ole viitsinyt evääkään liikauttaa. Suurimmat kuntoilusuoritukset päivässä taitavat olla rimpuilevan 1,5-vuotiaan pukeminen, 5-vuotiaan kutittamismylläystuokio, kauppakassien rahtaaminen ja duplopalikoiden lattioilta noukkiminen. Ei voi kehua rinkankanto-ominaisuuksillaan siis.

Tein ryhtiliikkeen. Hankin kuntosalikortin ja aloitin kolmen vuoden tauon jälkeen bodypumpin. Lihakset huusivat hoosiannaa, mutta siellä irvistellessäni mietin vain kesää ja rinkan kantamisen helppoutta. Hah. Ei se helpoksi tällä muutu, mutta ehkä kohottamalla peruskuntonsa edes normaalin ihmisen tasolle, voi tuntureilla samoillessaan keskittyä hieman enemmän maisemiin ja huomattavasti vähemmän lihasten kokemaan tuskaan.

Reitti on selvä, ainakin pian

Ostin vaellusreissun kartat itselleni Lapinvaelluksen reitinsuunnittelua varten. Nyt on mahtavaa! Kekkostelu suuntautuu Itä-Lappiin Urho Kekkosen kansallispuistoon. Maasto on tunturimaisemaa, eikä niin jyrkkäpiirteistä kuin lännessä. Sopii siis kaikille tallusteltavaksi. 

Ja heti kun kartat sain kouraani, ovat reittivaihtoehdot pörränneet päässäni kuin herhiläiset. Reitti ulottuu todennäköisesti kahden eri kartan sisältämälle alueelle, ja vahingossa intomielisenä menin vielä ostamaan kolmannen yleisemmän kartan koko kansallispuiston alueesta. Taisi naisella karttamopo keulia.

Olen availlut karttahaitareita lattialle ja mulkoillut niitä sillä silmällä. Kartan avaaminen kotona päiväsaikaan on haastava laji, sillä mukulat eli kersat singahtavat välittömästi osingoille. Toinen etsii kartasta omien sanojensa mukaan "paikkoja" ja toinen tassuttaa kartan päällä sukkahousuasuisena. Eli ei karttoja päivällä. Vain yöllistä tuijottelua.

Päivämatkojen on järkevää olla kohtuullisia, jos haluaa nauttia luonnosta ja pysähdellä fiilistelemään maisemia. Toiset vaeltavat tolkuttomalla tahdilla eteenpäin, mutta itse lukeudun verkkaiseen retkeilijätyyppiin. Jos kerrankin voi olla ilman kiirettä ja hoppua keskellä erämaata, niin miksi suunnittelisi vaelluksensa kilpajuoksuksi ajan kanssa. Itse pidän sopivana päivämatkan pituutena 10-12 km riippuen toki maastosta. Kivikkoisessa maastossa kulkeminen on rankkaa ja korkeuserot tekevät kulkuun hidasteita.

Suunnittelemme reittiä keväällä porukalla. Itse ajattelin ehdottaa lähtöpisteeksi Kiilopäätä, josta edettäisiin Sokosti-tunturille asti tähystelemään. Kansallispuisto tuntuu olevan niin suuri ja niin monipuolinen, että sinne voisi lähteä monta kertaa eri reittivaihtoehtoja kokeilemaan. 

Oli miten oli. Tuntuu askeleen todellisemmalta tämä vaellus, kun katsoo kartoista korkeuskäyrien koristamaa aluetta. Tätä ennen olen vain lueskellut netistä ihmisten kommentteja ja kokemuksia. Lisäksi Luontoon.fi-sivustolla on asiallista perustietoa saatavilla.

Haluaisin nähdä tällä reissulla ainakin:
- Luirojärven
- Sokosti-tunturin
- Rumakurun

Ja kaiken siltä väliltä. Onnistuuko se, kas sitä ei voi vielä tietää.