Varustehankintojen kevät (ja vähän kesäkin)

Nyt on kuulkaas vaellusta varten hommattu yhtä sun toista. Ja lahjaksikin on saatu. Päivitin kalustoni kuntoon, ja nyt on hyvä lähteä reissuun (joka siis häämöttää jo viikon päästä) (!).

Hankinta nummero 1: RINKKA

Ostin sitten sen himoitsemani rinkan. Päädyin Fjällräven Kajkaan, koska sain sen säädettyä testipainoilla parhaiten omaan selkääni sopivaksi. Sain muuten mahtavan hyvää palvelua Scandinavian Outdoor -liikkeessä. Myyjä jaksoi syynätä kanssani rinkan sopivuutta ja istuvuutta, jotta löytyi se paras säätö ja sopivin malli. Erilaisia punnuksia laitettiin rinkkaan ja kokeiltiin, miltä tuntuu selässä. Ihanasti hän nousee ylös hartioilta, ja paino laskeutuu lantiolle.

Malli on nimenomaan naisten malli ja kooltaan sopivat 65 litraa. Sillä litramäärällä olen kokenut pärjääväni, etenkin, kun rinkan taskut ja remelit ovat sopivan mallisia. Kuten jo aiemminkin kirjoittelin, olen aika tarkka taskujen ja remmien malleista, joten niitäkin tsiigailin ostaessani. Värivaihtoehtoja ei tällä kertaa ollut tarjolla muita kuin tämä musta, mutta musta on ihan kätevä siinä mielessä, että se ei pinty nuhruiseksi niin helposti.

Täsä hän on:

Fjällräven Kajka. Mää olen hänestä nii ylppee!

Odotan jo innolla tulevaa vaellustamme. Hieman jo pääsin tätä rinkkaa testaamaan kevään lopussa partsaretkellä, mutta ei siinä ihan vielä päässyt kantamaan todellista taakkaa selässään.

Hankinta nro 2: VAELLUSHOUSUT

Samalla, kun ostin rinkan, ostin myös uudet vaellushousut. Ensi viikon loppupuolella on vissiin vieläkin karseaa hellettä luvassa Lapin pohjoisiinkin osiin, joten katsotaan nyt, miten vaellushousujeni käy. Ovatko liian kuumat, tai voiko niissä taivaltaa?

Omalla kohdallani housujen osto on aina lähtökohtaisesti pientä tuskaa. Olen töppöjalkainen, mutta lantioni ja vyötäröni on ihan normaalin naisen mitoissa. Kaikki housut ovat aina sellaisia, joissa on lahkeen pituus ihan pielessä.

Juomarakko pulleana.

Mikäköhän siinäkin on, että tynkämittaisia retkeilijöitä ei huomioida housujen valmistuksessa? Tai välillä huomioidaan, mutta mielestäni liian vähän.
Vaellushousuista minulla ei nyt satu olemaan kuvaa, mutta ainoat sopivat löytyivät Fjällrävenin mallistosta. Niissä on lahkeessa kiristysmahdollisuus, joten töppöjalkaisuus ei haittaa. Jee!

Hankinta nro 3: JUOMARAKKO

Tämä juomarakko ei ollut oma hankintani, vaan suorasukainen toive äitienpäivälahjaksi - jonka myös sain. Mahtavaa! Tähän asti olen pelannut vesipullona toimivan vanhan limsapullon kanssa. Tuntuu juhlalliselta nostaa rakko selkäänsä ja sujauttaa letku upouuden rinkan letkupaikalle. Tekninen meininki!

Uuden juomarakkoni kanssa ihmettelin ensin, miten se huolletaan - tai lähinnä miten sen saa parhaiten kuivattua? Onkohan joku keksinyt vielä paremman keinon kuin laittaa limsapullo sinne pussin sisään pitämään sitä auki kuivumisen ajan? Ja toinen, mitä mietin, oli se, että näitähän taitaa olla paljon isompiakin säkkejä selkään ripustettavaksi. Missä tilanteissa vettä mahtaa kulua jättiläismääriä? Ehkä jossain aavikko-olosuhteissa tai muuten jossain tosi kuumassa?

On se kiva, kun on äitienpäivä, niin voi saada tällaisia toivelahjoja. Kannatti tuottaa pari lasta maailmaan.

Hankinta nro 4: HALPPIS-CROCSIT

Halppis-crocsit tassutteluun taukopaikoille

Useiden reissujen jälkeen olen sen nyt oppinut, kiitos ystäväni Niinan: Halppis-crocsit toimivat parhaiten vaelluksilla yöpymispaikan tassuttelukenkinä sekä jokien ylityksissä. Halppis-crocseissa muovi on kevyttä, eli ne eivät juurikaan paina rinkassa. Crocsin kopiot kuivuvat hyvin, eli jokia kahlatessa ei haittaa, vaikka kenkä kastuu. Aiemmin käytin ylityksissä uimatossuja, mutta ne eivät kuivu millään pohjoisen viileissä keleissä, ja ne painavat karsean paljon, etenkin märkänä.

Näissä tohveleissa on mahtavaa astella yöpymispaikassa, kun koko päivän on ensin vaeltanut vaelluskengissä. Ostin tarkoituksella sellaiset, että villasukka mahtuu jalkaan, koska villasukka on aina villasukka. Lisäksi bonuksena on tietenkin halpa hinta.

Hankinta nro 5: UNTUVAMAKUUPUSSI

Tämä oli viimeisin hankintani vielä tässä heinäkuun puolella. Vanha untuvapussini täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Hän on iäkäs Joutsen Superlight 850 g, ja voin kertoa, että hänessä on PALJON lukemia unimittarissa. Olen käyttänyt Joutsenen pussia ehdottomasti kaikkein eniten makuupusseistani, sillä se on ollut kevyt ja lämmin. Nykyisin, johtuen iästä, se on ehkä aavistuksen ei-niin-lämmin, mutta yhä edelleen hän sopii hyvin lämpimiin öihin ja sisämajoitukseen.

Niinpä päätin, että jospa nyt kuitenkin vielä ennen reissua ostan sen uuden untuvapussin, jota olen haikaillut. Untuvapussi syystä, että:
1. Se on kevyt
2. Se pakkautuu pieneen tilaan.
3. Se on lämmin.

Untuvapussien hintahaitari on iso, riippuen siitä, minkälaatuista untuvaa käytetään ja mihin lämpötilaan pussi on tarkoitettu. Itse tarvitsen kolmen vuodenajan pussia, joten niitä lähdin syynäilemään. Löysin vertailemalla mieleisen, ja päädyin lopulta Rabin Neutrino 400:aan, ja miesten malliin, vaikka koko siinä olikin isompi, mutta meidän perheessä saattaa tätä pussia käyttää myös muutkin kuin minä, niin parempi olla yleiskokoinen makuupussi. Pussin paino on reilut 800 grammaa, joten kevyt on kantamus.

Tässä pussissa on ainakin valmistajan mukaan käytetty eettisesti tuotettuja untuvia. Lisäksi se on käsitelty vettä hylkiviksi, joten pussin pitäisi paremmin sietää kosteitakin kelejä. Ainakin nyt yhden viikon telttareissun kokemuksella pussi tuntui tosi mukavalta ja lämpimältä. Se myös pakkautuu juuri täydelliseen ohueen makkaramaiseen muotoon. Tykkään makkaramaisuudesta makuupussissa. Sen saa hyvin pakattua rinkan läpän alle.

...Vielä siitä vanhasta makuupussistani. Miten olen saanut untuvapussin kestämään kaikki ne partsaretket 30 vuoden ajan? Ehkä muutamia syitä osaan arvata:
1) Olen säilyttänyt makuupussia avonaisena varaston kaapissa ilmavasti roikkuen.

Joutsen 30 vee ja mä. Siinä varmaan  on sellainen pari.

2) Olen pessyt pesuohjeen mukaan pari kertaa. Kuivausrummussa olen kuivannut pesun päätteeksi, hellävaraisella kuivausohjelmalla.
3) Olen tuulettanut ja kuivannut pussia reissun aikana mahdollisuuksien mukaan.
4) Joutsenen pussi on luultavasti ollut laadukasta tekoa. Vetoketju toimii yhä hyvin. Untuvat eivät ole karanneet. Kaikki osat toimivat.

Saa nähdä, miten Rab pärjää jatkossa. Pääsenkö viettämään myös hänen 30-vuotisjuhliaan? Olenko eläkeikäisenä Rabin kanssa reissunaisena?

Tässä kunnianosoituksena vielä kuva Joutsenen pussista. Voisin järkätä hänelle pippalot tässä joskus. Kuka lähtisi makuupussibileisiin?

Täydellinen rinkka, ja kuinka se hankitaan?

Nyt kuulkaas olisi rinkkatilanne päällä! Haluan uuden rinkan. Tarvitsen sellaisen! Syystä että: Vanha rinkkani on jämäkkä, kestävä ja pakkausominaisuuksiltaan toimiva, MUTTA se ei ole koskaan sopinut minun anatomialleni. Niinpä päätin vihdoin, että tiemme eroavat. Laitetaan niinsanotusti kiinnitysremmit jakoon.

Uuden rinkan ostaminen vaatii kärsivällistä syynäystä. On tärkeää, että oma rinkka on sellainen, että sen kantaminen tuntuu hyvältä vielä pitkänkin taipaleen jälkeen. Listaan tähän muutamia asioita, joita on tärkeää huomioida ostaessaan rinkkaa.

1. Pohdi käyttötarpeitasi

Tiedätkö jo, mihin tarkoitukseen haet rinkkaa? Lähdetkö viikon vaellusreissuille erämaahan, reissaatko junalla kodin ja kotikodin välillä, osallistutko viikonlopun patikointiretkelle tai aloitatko aikuisena partioharrastuksen? Käyttötapa ja käyttömäärä saattavat vaikuttaa budjettiisi sekä siihen, minkä kokoista rinkkaa olet hakemassa.

Itse olen kokenut, että minulle riittää 65 litran suuruinen rinkka viikon vaellukselle. Monet miespuoliset kaipaavat 70 tai 80 litran rinkkaa. Koon lisäksi minulle on tärkeää, että rinkka kestää ahkeraa käyttöä. Pitkien vaellusten lisäksi käytän rinkkaani partioretkillä ja -leireillä sekä lasten kanssa patikoidessani retkeilyalueilla.

2. Sovita rinkkaehdokkaita painojen kera

Meitä on moneen junaan. On lyhyttä, pitkää, pulskaa, kuikeloa, rintavaa, köyryselkäistä... Sama rinkka ei sovi kaikille. Niinpä kaikkein tärkein ohje rinkan ostoon kuuluu näin: Käy sovittamassa painojen kanssa rinkkaa selkääsi ja tunnustele, onko se sinulle hyvä. Ainakin Scandinavian Outdoor -myymälässä oli saatavilla rinkan sisään asennettavat painot, joiden ansiosta rinkkaa pystyi sovittamaan vaelluspainoisena. Sain ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, kun pyysin sovitusapua.

Hyvän rinkan tulisi asettua tukevasti lantiolle. Olkahihnojen tulisi nousta kokonaan hartioilta ilmaan, kun rinkka on sopivan kokoinen ja oikein säädetty. Se tunne, kun rinkan paino asettuu oikeaan kohtaan, on loistava. Syy siihen, miksi rinkkaa tulisi kantaa lantiolla, on yksinkertaisesti voimakysymys. Alavartalossamme on huomattavasti paremmat lihakset kantamaan taakkaa kävelyn aikana. Hartiat jumittuvat ja yläselkä kipeytyy, jos rinkkaa kannetaan olkahihnat olkapäillä.

3. Tutki säilytysominaisuuksia

Rinkan sopivan muotoilun lisäksi on tärkeää, että rinkassa olevat säilytysratkaisut ovat itselle mieluisia. Olen tänään ollut katsomassa itselleni uutta rinkkaa, ja finaalissa ovat Fjällrävenin Kajka 65 W sekä Ospreyn Ariel AG 65. Kumpikin tuntui selälle hyvälle. Seuraavaksi katseet kannattaa kääntää säilytysominaisuuksiin.

Rinkkamalleissa on ratkaistu eri tavalla tavaroiden sijoittelu taskuihin, läppäosiin ja sisätiloihin. Erot voivat olla hyvinkin suuria. Jokaisella valmistajalla on oma tapansa hahmottaa pakkaamislogiikkaa. Itse arvostan suuria sivutaskuja, pääsyä sisätiloihin eri kohdista sekä hyviä läppätaskuja. Käydessäni sovitusreissulla tutkin myös rinkkaehdokkaiden taskuja. Lantiovyöllä olevat pikkutaskut tuntuivat aika mukavalta lisältä aiempaan.

4. Katse kiinnitysremmeihin

Kun rinkka pakataan pitkää vaellusta varten, on tavaran määrä suuri ja tästä syystä myös rinkan ulkopuolelle joutuu kiinnittämään tarvikkeita. Itselläni makuualusta on niin sanottu perinteinen rullamalli, joka ei pakkaudu pieneen tilaan. Makuupussikin on omanlaisensa makkarapötkylä. Näitä kahta tarviketta joudun itse kiinnittämään rinkan ulkopuolelle, ja tästä syystä rinkan kiinnitysremmeillä on tärkeä rooli.

Minulla on tapana sijoittaa molemmat pötköt rinkan keskivaiheille tai hieman alapainoisesti. Haluan saada ne tiiviisti rinkkaa vasten, jolloin remmityksen täytyy sopia tähän tarkoitukseen. Joskus tavaramäärä ulkopuolella voi olla vieläkin suurempi, kun teltta tulee näiden lisäksi omaan rinkkaan kannettavaksi. Yleensä vuorottelemme teltan kantamista, koska se on painava möhkäle, etenkin kastuessaan.

5. Sinnikkäät materiaalit kestävät käyttöä

Halpojen rinkkojen ongelma on usein materiaalien heikkous. Sisäpussista saattaa lyhyen käyttöajan jälkeen repeillä kangas tai kiristysnyöreistä napsuvat halvat muoviosat kappaleiksi. Hyvin pidettynä laadukas rinkka kestää helposti 20 vuotta. Itselläni vanha Karrimor Jaguar on yhä täysin ehjä ja loistavassa kunnossa, vaikka kantamistaivalta on tullut noin 15 vuoden ajan.

Kankaat joutuvat koville, kun pakataan täyteen.

Kankaiden ja kiristysnyörien lisäksi merkittävimmät heikot kohdat halvoissa rinkoissa ovat vetoketjut, pehmusteet ja kiinnitysvyöt. Mikään ei raasta mieltä enempää kuin keskellä erämaata hajoava vetoketju. Täyteen pakattuna rinkan vetoketjut joutuvat todella koville, jolloin laatu punnitaan.

Huonossa rinkassa pehmusteet saattavat olla hyvin ohuet jo ostotilanteessa. Muutaman käyttökerran jälkeen ne ovatkin litistyneet olemattomiin, jolloin kantamismukavuus on nolla. Samoin käy hentoisille kiinnitysvöille. Jos lantiovyössä solki on lähinnä vitsi, ei tällaista rinkkaa kannata hankkia. Lantiovyön tehtävä on tärkeä. Sen pitää pystyä puurtamaan retkeilijän lantiolla tiukkana ja napakkana ilman spontaanin avautumisen tai soljen rikkoutumisen vaaraa.

Ystävältä saatu kuva rinkan soljesta, jota on viritelty nippusiteellä. Että on sitä muillakin rinkkatilanne päällä...

Toinen tilityskuva ystävältä, jonka lantiovyö pompsahtelee itsellään auki. Tarkennettakoon vielä, että se on se rinkan lantiovyö, joka pompsahtelee, ei ystävän. Soljen laatu ei ihan vastaa vaatimuksia.

Annos syksyä: Joutsijärven reitti lokakuussa

Päätimme partioporukalla tutustua Porin kaupungin omistamaan Ulvilan Joutsijärven reittiin viime viikonloppuna. Reitti oli meille ennestään tuntematon, joten lähdimme tutkailemaan Joutsijärven maisemia myös sillä silmällä, voisiko sinne toistekin tulla isommalla partsaryhmällä.

Valitsimme reitin lähtöpaikaksi Tammen leirikeskuksen, josta reitti lähtee luontopolkuna järven liepeillä polveillen. Ensimmäisen päivän pituudeksi meille kerääntyi lähemmäs 17 kilometriä, ja toiselle päivälle jäi 13 kilometrin mittainen taival.

Kompastuskiviä

Polut yllättivät meidät kivikkoisuudellaan. Monilta pätkiltään polku oli turkasen kivinen, ja kivet eivät todellakaan olleet aivan pieniä pirpanoita. Liukkaalla syyskelillä sateen niljastuttaessa haavanlehtiä kivien yli taiteilu vaati erityisen paljon tarkkuutta, voimaa, ketteryyttä ja hyvää tasapainoa. Sen huomasi lauantai-iltana, kun vihdoin pääsi yöpymispisteelle, että trapetsitemppuja oli tullut tehtyä rinkka selässä.

Kivikkoisella polulla kulkiessa on tärkeää muistaa ainakin seuraavat seikat:

1. Vaelluskengät on syytä olla nilkkaa tukevat ja hyvin solmittu kiinni. Muista kiristää nauhoja kesken reissun.

2. Taukojen merkitys kasvaa, kun reitti on fyysisesti raskas ja vaatii keskittymistä. Tauolla kannattaa ottaa rinkka pois selästä, voimistella ja venytellä itseään. Erittän tärkeää on pitää energia- ja nestetasapaino kunnossa, jotta ei väsyneenä rupea kompastelemaan polulla.

3. Kävely- tai vaellussauvat voisivat auttaa kulkemisessa. Itselläni ei ole kokemusta, mutta kävi mielessä, kun siellä hoipuimme kuin heinäseipäät.

4. Jätä turvaväli edelliseen tallustelijaan. Kaatuessa voi syntyä kelju lumipalloefekti, jos jono on liian tiheä.

5. Varaa aikaa, kulje hitaasti ja katso jalkoihisi. Kivikkopolulla ei voi kiihdytellä, ja maisemien katsomiseen pitää varata pysähdyshetkiä.



Retkeilyreittien varustelukilpa

Paljon patikointia harrastavana olen huomannut isoja eroja retkeilyreittien kunnossa ja käytettävyydessä varustelun puolesta. Eniten olen käyttänyt Metsähallituksen retkikohteet ovat pääsääntöisesti todella hyväkuntoisia, siistejä ja järkevästi varusteltuja reittejä. Monet kunnat ovat myös saaneet aikaan hienoja retkikohteita, joissa retkeilijän on ilo liikkua.

Mikä tekee reitistä miellyttävän, pohdimme porukalla Joutsijärvellä kiertäessämme. Joutsijärven reitillä hyvää oli erityisesti autiotupien ja muiden majoitusvaihtoehtojen olemassaolo sekä hauska vaijerilautta, jolla pääsi ylittämään vesistön. Ylipäätään retkeilyreitin varustelussa kilpaillaan seuraavista asioista:

- Majoituspaikat: Joutsijärven reissullamme emme valitettavasti päässseet autiotuvan asukkaiksi, koska reitillä oli muutakin väkeä, mutta onneksi pienen lisämatkan päässä oli tarjolla korsu, johon pääsimme yöpymään. Kurkistelimme muutamiin autiotupiin sisälle ja totesimme ne oikein kelvollisiksi ja siisteiksi. Muina vaihtoehtoina olisi vielä ollut laavuja sekä savupirtti ja kota.

- Nuotiopaikat: Tämän reitin varrella oli muutamia nuotiopaikkoja, joiden kunto ei ollut kehuttava. Lisäksi erään nuotiopaikan kohdalla kiellettiin tulenteko. (?) Kaiken kaikkiaan nuotioiden ympäryskivet olivat osittain epämääräisessä kunnossa ja nuotiopohjiin oli jätetty paljon roskia.

- Käymälät: Osassa Joutsijärven pysähdyspaikoista oli tarjolla käymälä. Puuceet olivat täysinäisiä ja sekös satunnaisen vaeltajan pakaroita riemastuttaa. Arvoisat vaellusreittien rakentajat: Tehkää puuceiden tyhjennyssuunnitelma, joka elää ja joustaa vuodenaikojen vaihtuessa ja ihmismäärien kasvaessa. Ällöpylly vessa aiheuttaa pahaa mieltä ja nurkkiin pissailua.

- Polttopuuvarastot: Mietimme Joutsijärven kivikkoisilla poluilla, miten ihmeessä polttopuuhuolto alueella voidaan hoitaa. Vastaus oli ilmeinen: Eipä juuri mitenkään. Olikohan rahan vähyys tai polttopuuvarastojen saavuttamattomuus tehneet sen, että puuvarastot ammottivat tyhjyyttään. Toki yksi syy on varmasti pöljät ihmiset, jotka polttavat puita surutta tuntikausia.

Korsulla yöpyessämme löysimme muutamia märkiä klapeja, mutta muualla puut olivat monesta paikkaa loppu. Olisipa kätevää, jos reitin alussa olisi pankkikortilla toimiva systeemi, jolla saisi lunastettua puuvarastojen yleisavaimen. Hyvistä polttopuista voisi ihan jopa maksaa, sanoisin minä.

- Juomavesipisteet: Pohjois-Suomessa vaeltaessaan voi nauttia ainakin vielä siitä ylellisyydestä, että juomavedet voi napata suoraan purosta. Eteläisemmässä osassa Suomea se ei ihan onnistukaan. En ole (vielä) hankkinut vedenpuhdistukseen tarkoitettua retkeilijän suodatinhärpäkettä, mutta kiinnostaisi kyllä tietää, minkälainen olisi hyvä.

Joutsijärvellä oli muutamia kaivoja, joista pystyimme ottamaan vettä, mutta vedenottopaikkojen vähyys patikointireiteillä aiheuttaa ainakin itselläni sen, että en juo riittävästi. Säästelen vettä ja juon pieniä liruja kerrallaan. Ja sekös naista rusinaksi muuttaa jos mikä.

- Opastusmerkinnät: Joutsijärven reitti oli merkitty punaisilla täplillä, jotka erottuivat mielestäni kohtuullisen hyvin puiden rungoilta. Itse olen enemmän kiinnostunut saatavilla olevien karttojen ominaisuuksista, mutta toki hyvät reittimerkinnät maastossa ilahduttavat. Pitkällä taipaleella olisi mukavaa, jos välillä olisi näkyvillä kylttejä, joissa näkyisi etäisyyksiä eri paikkoihin. Se kannustaa jatkamaan, kun näkee aika ajoin, miten oma eteneminen on sujunut.

- Veden ylitystavat: Aina ei tarvitse vesistöjä ylitellä, mutta kyllä se kummasti antaa intoa kulkuun, kun tietää, että edessä on veden yli kulkemista. Karhunkierroksella ihastuttavat riippusillat, Kevon reitillä kahlauskahvat ja Joutsijärvellä pääsimme kokeilemaan vaijerilauttaa. Oli kyseessä joki, järvi, lampi tai meri - aina on hienoja maisemia, kun pääsee veden päälle.

- Jätehuolto: Viimeisimpänä, vaan ei missään tapauksessa vähimpänä nostan esiin jätehuollon. Mikään ei saa ohimosuonia pullistelemaan enempää kuin roskat maastossa. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi täytyy jättää muovisälää nuotiopohjaan, tupakantumppeja polulle ja juomatölkkejä halkopinoihin? Käsite roskaton retkeily vaatii vielä paljon valistusta ja työtä. Roskasäiliöt nuotiopaikoilla ovat vain vitsi, koska ne täyttyvät nopeammin kuin niitä tyhjennetään. Roudatkaa roskat mukaan, tyypit! Ja keksitään luontopoluille toimiva jätehuoltosydeemi!

Uhka vai mahku: Lasten kanssa patikoimaan

Mitä se tarkoittaa käytännössä, kun lähtee lasten kanssa patikoimaan yön yli reissulle tavarat selässään? Tuleeko tuskan parahdus tai onko mahtavata meininkiä? Tulipa testattua kolmen (7-, 8- ja 8-vuotiaan) lapsen kanssa minivaellusta Kuhankuonolla Savojärven kierroksella, ja loppuarvosanaksi annan reissullemme kiitettävän. Hyviä huomioita, onnistumisia ja oppimista tapahtui.

Lasten kanssa lähtiessä on hyvä kiinnittää huomiota muutamiin asioihin, joita ei ehkä aikuisporukassa pohdi niin huolellisesti. Ja toki osa näistä asioista pätee ihan yhtä lailla aikuisiinkin.

1. Lyhyt reitti

Lähdimme Savojärven kierrokselle Rantapihalta.

Valitse patikointireitiksi lyhyt ja helposti kuljettava polku. Tokaluokan aloittaville lapsille sopiva päivämatka oli vain kolme kilometriä, jolloin perillä jäi enemmän aikaa metsässä touhuamiseen, mustikanpoimintaan ja uimiseen. (ja uimista todella tapahtui - paljon!)

Lapsen pinna on lyhyt, joten pelkkä patikointi on aika nopeasti heidän osaltaan tylsäksi todettu. Polun helppous tekee kulkemisesta vähemmän kolhuisaa. Huomasin, että etenkin toisena patikointipäivänä väsyneet jalat kompastelivat juurissa ja kivikoissa, joten kaatumisia varten piti olla laastarit tanassa. Pitkospuut saivat lapsilta kehuja, koska niissä kulkeminen tuntui heistä kevyeltä.




  
2. Jotain nähtävää ja kiivettävää

Salli kiipeily, loikkiminen ja tasapainoilu. Se on parasta.

Etsi luontoarvoiltaan lasta kiinnostava reitti. Lasta ei pelkkä paarustaminen innosta, ja matkan varrella kannattaa olla jännittäviä kohteita, erilaisia metsätyyppejä, onttoja puita ja jättimäisiä kiviä. Lapsi saa riemua kivelle kiipeämisestä tauon aikana, sillä välin kun aikuinen lojuu tantereella pyyhkien välipalakeksin murusia suupielistään. Kiipeäminen, hyppääminen, tasapainottelu ja loikkelehtiminen ovat lasten energiajuomaa. Hienoja luontoelämyksiä saa lähelläkin, kun vain antaa aikaa taukoihin ja taukokikkailuun. Väsynytkin lapsi kaivelee salaista piiloenergiaansa, kun pääsee välillä temppuilemaan rinkan kantamisen sijaan.

3. Ruokahuolto rullaamaan

Makkara maistuu paremmalta itseveistetyillä tikuilla paistettuna.

Vaelluksella energiaa kuluu, oli aikuinen tai lapsi. Hyvä mieli, jaksaminen ja keskittymiskyky säilyvät kunnon ruokahuollon avulla. Me söimme patikoinnin aikana yhden välipalan, mutta näin jälkeen päin ajatellen olisi voinut varata ainakin toisen välipalapisteen. Jos kävelymatka olisi ollut viiden kilometrin luokkaa, olisi tarvittu lounas puolimatkaan. Päivällistä valmistimme heti saavuttuamme, ja iltapala oli tarkoituksella täyttävä ja tukeva.

Nuotiolettu on retkiruokien aatelia.

Pelkästään rinkan kantaminen selässä kuluttaa energiaa, mutta lasten loputon häröily se vasta kuluttaakin. Lisäksi lasten tapa ruokailla on suorasukaisempi ja kursailemattomampi. Jos ruoka on hyvää, sitä syödään hirveän paljon. Jos ruoka on pahaa, sitä ei syödä kuin molekyylin kokoinen hippunen. Aikuinen söisi nälkäänsä pahaakin retkimössöä, mutta lasten sietokykyä ei kannata lähteä kokeilemaan. Tee retkiruoasta kivaa, hyvää, riittävää ja makoisaa.

Meidän porukassamme erityistä suosiota saivat kaikki mahdolliset keksit ja herkut, nuotioletut, bolognese sekä itse veistettyjen makkaratikkujen nokassa käristetyt maggarat. En ehtinyt tällä kertaa kuivattamaan ruokia kuivurillani, mutta näin lyhyellä retkellä pärjäsimme ilman kuivattuja ruoka-aineita. Seuraavalla kerralla täytyy kuivatella!

4. Huolehdi varusteista

Kuumalla kelillä tarvitaan hengittävät vaatteet.

Ulkoiluhommat kannattaa hoidella maalaisjärjellä valituissa vaatteissa. Liikkuessa tulee lämmin ja seisoskellessa kylmä, joten vatteiden materiaaleilla on iso merkitys. Puuvilla on kostealla kelillä nihkeä, villa lämmittää märkänäkin ja ohuet tekniset materiaalit kuivahtavat hetkessä.

Lapsille ostetaan helposti vaatteita, joissa on kasvunvaraa, mutta kengissä kasvunvara kostautuu ainakin patikkareissuilla. Patikointiin on syytä valikoida tukevat ulkoilujalkineet, jotka ovat oikean kokoiset ja kevyet kulkea. Meidän reissullamme lapset kulkivat jämäkät lenkkarit jalassaan. Kumpparit kulkivat äidin rinkassa käyttämättöminä. Onneksi saimme osaksemme ihanaa auringonpaistetta. Hengittävät paidat ja vilpoiset housut olivat tarpeellisia.

5. Kevennä kantamusta

Pieni tyttö, iso rinkka.

Aikuisen rinkka saisi painaa vaelluksella enintään kolmasosan kantajan painosta. Lapsen kohdalla samaa nyrkkisääntöä ei voi suoraan soveltaa, koska lapsen kasvutapa voi olla hyvin yksilöllinen. Hentoinen lapsi ei jaksa kantaa yhtä paljon, ja peruskunto vaikuttaa kestävyyteen.

Paras kantoväline on laadukas lapselle mitoitettu rinkka tai tukeva reppu. Kapeat hartiat aiheuttavat hieman hankaluutta säätöjen kanssa. Itse kevensin tyttäreni rinkkaa ottamalla osan tarvikkeista omaan rinkkaani. Hänen rinkkansa painoi ehkä viitisen kiloa, mutta säädöt eivät vielä osu kohdalleen. Mitoitus ei mahdollistanut lantiovyön osumista lantiolle, jolloin kantaminen tapahtui valitettavasti hartiavoimin. Tämä vaati sisua ja keksitaukoja.



  
6. Opeta taitoja

Teltat pystyyn lapsityövoimalla.

Retkeilyssä parasta on lasten mielestä uusien taitojen oppiminen. Ota lapset mukaan ruoanlaittoon, opeta retkikeittimen käyttöä ja näytä, miten nuotiolettuja paistetaan. Kaikki yhdessä tekeminen ja taitojen opettelu tekee hyvää - sekä aikuiselle että lapselle.

Lapsi voi olla mukana kaikessa tekemisessä, ja monesti on kyse vain siitä, jaksaako aikuinen antaa lapselle tilaa kokeilla itse tekemistä. Meidän retkellämme kokeiltiin trangian käyttöä, pystytettiin telttoja, haettiin vettä vesikassilla, veisteltiin makkaratikkuja ja kokkailtiin monenlaista. Omat tiskitkin piti tiskata.

7. Elä hetkessä

Älä suunnittele reissua valmiiksi etukäteen. Jos taukoja tarvitaan enemmän, pidä niitä. Jos lapsi haluaa leikkiä metsässä, anna sille aikaa. Jos uinti houkuttaa, kaivele uikkarit ja pyyhe esiin. Jos väsymys ja kiukku iskevät, keksi jotain kivaa.

Lapset ovat loistavia tyyppejä opettamaan hetkessä elämisen taitoa. Katso heistä mallia ja sovella ideaa myös aikuisten vaelluksilla.

Oma kuivuri, oma muona

Mennä täräytin itselleni hyötykuivurin! Onko mahtavaa? Olen jo pitkään haaveillut kyseisestä masiinasta, ja nyt vihdoin ystäväni kuskasi minulle sellaisen reissultaan erääseen nimeltä mainitsemattomaan pohjanmaalaiseen ostoskohteeseen. Kiitos Anna!

Kuivurilla ajattelin kuivata tietenkin retkiruokia lyhyemmille reissuille ja pitemmille vaelluksille. Loistavaa, koska enää ei tarvitse harrastaa kuivausta uunin avulla. Vaellusruokia toki voi kuivata myös uunissa maksimissaan 50 asteen lämmössä uunin luukku raollaan, mutta se vie kauan aikaa, paljon sähköä ja tuntuu pöljältä, kun saman homman hoitaa ketterämmin kuivurilla.

Minun kuivuriini mahtuu viisi kerrosta. Testasin heti koneen kykyjä kuivaamalla metsäretkemme saaliin eli kasan suppiksia. Suppilovahverot ovat ohuita ja helposti kuivuvia sieniä, joten niiden kuivaus vei ykköslämmöllä ehkä noin kahdeksan tuntia. Kuivat suppikset ovat kevyitä, täysin kuivan tuntuisia ja tuoksuvat mahtavalta sieneltä.

Seuraavalla kerralla löysinkin sieniretkellä ollessani läjän herkku- ja voitatteja. Lasten avustamana paloittelin ne kuutioiksi, ja kuivuminen vei ehkä aavistuksen suppiksia pitempään, koska lasten pilkkomissa paloissa oli hieman rouheamman kokoisia ziibaleita. Kuivatessa partikkelit kannattaa pilkkoa ohuiksi ja tasakokoisiksi paloiksi.

Kolmannen testikierroksen huristelin kuivurilla tämän viikon alussa, kun kuivattelin siskolta saamiani kesäkurpitsoja. Kesäkurpitsaa taitaa tulla monen puutarhaan kasapäin. Kuivaus on näppärä keino säilöä ylituotantoa talteen.

Kuivattuja ruokia voi käyttää monella tavalla. Niitä voi turvottaa nesteessä ja käyttää sen jälkeen normaaliin tapaan. Toisaalta niitä voi jauhaa rouheeksi. Esimerkiksi sienijauhe on voimakkaan makuista vaikka mausteena.

Kuivauksessa on hyvä muistaa:

- Paloittele tai siivuta pieniksi ja tasakokoisiksi.

- Kuivaa tuoreita raaka-aineita.

- Asettele väljästi kuivumaan.

- Valmiit aineet tuntuvat rapeilta ja kuivilta, tosin esimerkiksi nestepitoiset hedelmät jäävät nahkean tuntuisiksi.

- Säilytä kuivattuja aineita kuivassa, pimeässä, tuoksuilta suojassa.

Etelän lomareissu: Patikkaretki Tulliniemessä

Teinpä tuossa veljeni kanssa päivänä eräänä patikkaretken Tulliniemen luontopolulle. Suomen mantereen eteläisin kärki sijaitsee Hangon Uddskatanin ja Tulliniemen alueella. Uddskatanin luonnonsuojelualueella saa liikkua ainoastaan merkityllä luontopolulla, joka päätyy Hankoniemen kärkeen. Sinne, missä meri ja punertavat silokalliot sulautuvat yhteen.

Luontopolku on pituudeltaan 6,7 kilometriä ja sen lähtöpaikka on Hangon Vapaasatamassa osoitteessa Tulliniementie 1. Parkkipaikalta on muutaman sadan metrin matka luontopolun alkupisteeseen. Minulla ja veljelläni meni matkaan reilut pari tuntia, kun pysähtelimme ihailemaan maisemia ja meriluonnon yksityiskohtia. - niin, siis siihen koko luontopolun kulkemiseen, ei siis siihen parinsadan metrin matkaan, kuten melkein tuosta lauseesta sai sellaisen käsityksen.

Reitti seurailee aluksi rantalinjaa ja tarjoaa merenrantakasvien malliesimerkkejä. Olisi kannattanut ottaa mukaan kasvikirja. Itselleni rantojen kasvit ovat vieraampia. Rannasta polku sukelsi metsään, jossa oli tarjolla käkkyräisiä männikköjä sekä lehtomaista metsikköä. 

Loppuosa luontopolusta kulkee niemenkärjessä kallioilla. Tässä kohtaa kunnon jalkineet (ja jalat) ovat tarpeen, koska kallioilla liikkuminen vaatii huolellista askellusta ja hieman kiipeilyä.

Itse ihailin maisemia koko matkan ajan täyttä häkää. Erityisesti jääkauden ja veden tekoset kallioilla olivat upeita.

Kärjestä näkee pitkälle - hyvällä säällä voi nähdä Bengtskärin majakan. Siellä se todellakin kaukaisuudessa törötti.

Niemenkärki on myös tärkeä muuttolintujen läpikulkupaikka. Kuulemma syksyisin voi havaita monia lajeja. Nyt oli siis heinäkuun puoliväli, joten havaitsimme pääasiassa muutamia merimetsoja, harmaahaikaroita, meriharakkoja ja jotain erinäisiä vesilintuja kelluskelemassa. Metsässä kuulin parikin tutunoloista laulajaa. Harmittaa, että ei kyennyt niitä kaikkia varmasti tunnistamaan. Pakko tsekata lintukirjasta ääniä. On päässyt rapistumaan laulujen tunnistustaidot.

Niemenkärki on täydellinen merituulen hengityspiste. Tuulta kärjessä nimittäin riittää. Tällä kertaa meillä ei ollut eväitä mukana, mutta sanoisin kyllä, että kannattaa varata eväät, koska kalliot ovat eväidensyöntiin erinomaiset - elleivät jopa täydelliset.

Luontopolku sijoittuu luonnonsuojelualueelle, jossa luonnon aarteet ovat hauraita ja herkkiä häirinnälle. Toivottavasti siellä vierailevat ihmiset ymmärtävät niemenkärjen herkkyyden ja muistavat  liikkua ympäristöä kunnioittaen.
Ensi kesänä voisin ottaa lapset mukaan uusintakierrokselle.

Mitä mukaan Tulliniemen retkelle?

- eväät
- vesipullo
- hyvät jalkineet
- tuulenpitävä takki kärjen tuulia vastaan
- kiikari
- lintukirja
- kasvikirja

Lohkaisu Lohjan metsistä, osa 2

Kahden perheenäidin retriitin toinen päivä Lohjan metsissä suuntautui Paavolan poluille. Siellä metsän keskellä luontopolun varressa seistä möllöttää Suomen kaunein puu.

Minkä raadin valitsema, sitä en tiedä, mutta sinne mekin töppösemme suuntasimme innokkaina.

Paavolan polulle pääsee Saaren koulun parkkipaikalta. Koulu on ilmeisesti lakkautettu,

mutta parkkipaikka löytyi naputtelemalla navigaattoriin Pietiläntie 23. Matka kauneimmalle puulle ei ole järin pitkä. Polku kulkee kauniin lehtometsän läpi - muistutti vahvasti Ruissalon tammimetsien lehtomaisemaa. Voisin aavistella, että metsä on ihanimmillaan toukokuussa vuokkojen kukinnan aikaan.

Suomen kaunein puu on tammi. Suuuuuuuuuri tammi. Kalevalaisen näköinen, jylhä ja paksuoksainen. Olihan se. Oli kaunis, ei voi kieltää. Paavolan tammelle on raivattu metsään aukio, jossa sen on hyvä oksiaan levitellä. Tammihan vaatii valoa ja muhevuutta ympärilleen.

Kiertelimme, katselimme ja ihailimme puun tasapainoista silhuettia. Muutakin väkeä oli saapunut puun äärelle. Matka puun luo on niin lyhyt, että perheen töppöjalkaisimmatkin sen jaksavat. Ei muuta kuin voikkuleipää ja maitopullo reppuun ja Paavolan tammea ihmettelemään. Tammi tuskin ikänsä puolesta ihmettelee enää mitään. Hän on kaiken nähnyt.