Vaellus Kaldoaivin erämaassa: hikeä ja hiljaista kauneutta

Tulipa vaellettua viikko Kaldoaivin erämaassa partioporukalla. Partiolippukuntamme Partio-Puhurit on järjestänyt Lapinvaelluksia säännöllisesti jo useiden vuosien ajan, ja tällä kertaa taapersimme Pulmankijärvi-Sevettijärvi -reitin pohjoisimmassa osassa Suomea.

Reissu oli taas monin tavoin opettavainen ja upea, ja ajattelin kirjoitella aiheesta useamman blogikirjoituksen eri teemoilla. Tässä ensimmäisessä tekstissä voisin kertoa perustietoja matkastamme ja kuvailla jälkitunnelmia.

Kunnon kööri kulkemassa

Parikymmentä kiloa selässä.

Porukkamme oli 14 hengen suuruinen sekalainen seurakunta, jossa nuorimmat olivat yläkouluikäisiä ensikertalaisia ja vanhimmat yli nelikymppisiä. Joukkoon mahtui siis tyttöjä ja poikia ja hyvin eri kuntoisia. Tästä syystä jakauduimme jo ennen vaellustamme ruoka- ja telttakuntiin, ja vaelluksen aikana yövyimme kaikki yhdessä sovituilla yöpymispaikoilla, mutta päivän kulkemisrytmit muodostuivat kullakin porukalla omanlaisiksi. Se oli hyvä systeemi. Näin jokainen sai edetä omassa tahdissaan, mutta näimme kaikki toisemme aina yöpyessämme.

Ensikertalaisia opastimme ennakkoon ruokien suunnitteluissa sekä varustautumisessa. Itselläni on aiemmilta vaelluksilta tallessa kaikki ruokalaskelmat, päiväkirjat sekä varustelistat, joten niitä oli hyvä hyödyntää myös uusien tulokkaiden valmentamisessa. Toki itsekin niihin aina palaan, kun reissulle olen lähdössä.

Järkevät päivämatkat helteeseen

Tsaarajärvellä paistoi aurinko ihanasti illalla.

Olimme suunnitelleet päivämatkojen pituudet maltillisiksi, koska:

a) Kaldoaivin erämaan maasto näytti kartan perusteella melko rankalta
b) meillä oli ensikertalaisia mukana
c) halusimme käyttää aikaa muuhunkin kuin suorittavaan kulkemiseen

Tässä etappimme viikon aikana:

Lauantai-ilta: Pulmankijärvi-Miutijoki 8 km (tuntui paaaaaaaljon pitemmältä tämä...)
Sunnuntai: Miutijoki-Tsuomasjärvi 5 km
Maanantai: Tsuomasjärvi-Tsaarajärvi 11 km
Tiistai: Tsaarajärvi-Huikkimajoki 12 km (erityisen kuuma helle ja suot tekivät tästä raskaan pätkän)

Haihdu hiki! Poistu kainaloista!

Keskiviikko: Huikkimajoki-Iisakkijärvi 9 km
Torstai: Iisakkijärvi-Opukasjärven jälkeen muutama kilometri reittiä eteenpäin, yö maastossa 11 km
Perjantai: Maastokohta  Opukasjärven jälkeen-Sevettijärvi 8,5 km

Päivämatkat olivat tällä "Pulmanki ratkaisee" -vaelluksellamme keskimäärin 10 km pituisia, ja se oli todella fiksu ratkaisu. Osui nimittäin kohdallemme melkoiset helteet. Päivälämpötilat olivat lähellä 30 astetta, mikä teki kulkemisesta huomattavasti raskaampaa. Sai huolehtia tarkkaan nestetasapainostaan ja ihon hyvinvoinnista, kun hikeä pukkasi litratolkulla.

Tunturiylänköä, suota ja metsikköä

Rinkka yksin ylängöllä kykkii.

Maasto todellakin oli aika rankkaa tällaiselle peruspulliaiselle, etenkin reitin alkuosassa. Noustiin useita nousuja, mutta toisaalta näkymät olivat todella kauniit, jolloin ei nousun rasitukset haittaa. Reitti eteni mielestäni Pulmangin suunnalla varsin ylävoittoisesti tunturiylängöillä. Upeaa näkymää kantaen katsetta tosi kauas.

Nousujen väleissä oli suo-osuuksia, joista osa oli melkoista kosteikkoa. Vaelluskengät upposivat turvepuuroon ja sukat kastuivat. Pahimmillaan, jos ei ollut tarkkana,  upposi suohon lähes nivusiaan myöten. Parhaiten selvisi, kun tunnusteli sauvalla sopivia astinkiviä tai mättäitä. Pahimmat vellikohdat kiersimme sovulla kaukaa.

Sevettijärven päässä siitä Iisakkijärven tienoilta maasto muuttui erilaiseksi. Maisema oli puiden verhoilemaa, matalampaa. Oli koivikkoja ja männikköjä sekä hiekkaharjuja. Polusta tuli loppua kohden kivikkoisempi ja näkyvyyttä kauas ei enää ollut. Itse tykkäsin enemmän Pulmangin päästä.

Kuivuus vaikutti vesitilanteeseen

Joku puro sentään virtasi.

Koko kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin, myös Lapissa. Kuumuus ja kuivuus olivat vaikuttaneet alueen puroihin, järviin ja jokiin. Monet purot olivat enää pieniä lirusia, joista ei saanut mitenkään otettua juomavettä. Osa puroista oli kokonaan kuivuneita. Juomavettä piti siis tarkemmin miettiä, missä ja milloin sitä saa täydennettyä, sillä muutamat purot tuntuivat niin hitaasti virtaavilta ja lämpimiltä, että emme uskaltaneet niistä ottaa, tai ainakin vesi piti keittää.

Vesien ollessa alhaalla oli jokien ylitykset tosi helppoja. Kahlaamiseen ei tarvinnut kauheasti valmistautua, sillä vaelluskengi
llä pystyi hyppelemään kiviltä kiville. Ainoastaan Silisjoen kohdalla otin vaelluskengät pois, kun halusin mennä paljain jaloin kastelematta sen enempää kenkiäni taas märiksi. Olivat kuitenkin suolla kastuneet niin monta kertaa.

Veden puute sai minut pohtimaan vedensuodattimen hankintaa. Pitää ruveta tutkimaan, mikä olisi omaan käyttöön kaikkein paras. Tabletteja en haluaisi käyttää. Yhdellä porukastamme oli mukana jännä "kynä", olisikohan ollut nimeltään Steripen tai joku vastaava. Se tappaa pöpöjä UV-valolla. Kätevän kokoinen pötkyläinen. Matkan aikana näimme myös muita vaellusporukoita, ja joillain oli suodattimia mukanaan. Niitä taitaa olla tosi paljon markkinoilla.

 Mihin seuraavaksi...?

Oli kyllä taas niin hieno reissu. Kirjoitan erikseen vielä blogitekstit ruoistamme sekä varusteista. Heti rupesin pohtimaan, mihin sitä seuraavaksi lähdemme lippukunnan voimin. Itselläni on ajatuksena tehdä ruskavaellus ensi vuonna, mutta partsaporukalla varmaan taas sitten parin vuoden päästä.

Reitinvalinnan opit ja knopit

Urho Kekkosen kansallispuisto kertoi Facebook-sivullaan päivittäneensä vaelluksen pohjasuunnitteluun tarkoitetun kartan. Kansallispuistosta löytyy lisätietoa verkkosivuilta, joiden tarkoitus on tukea retkeilijöiden ennakkosuunnittelutyötä. Itsekin näitä nettisivuja viime vuonna kahlanneena totean, että vieläkin moni varmasti kaipaisi lisäideoita siihen, miten voisi järkevästi suunnitella vaellusreittejään.

Tunturiylängöllä kulkeminen on miellyttävimmillään tätä.

Itse lueskelin erilaisia aiheeseen liittyviä keskustelupalstoja, mutta pohdin myös sitä, että tiiviisti kirjoitetut vaelluskertomukset tai ainakin arviointimielessä kirjoitetut jälkipuinnit voisivat hyödyttää kaikkia kulkijoita. Olen omassa blogissani pyrkinyt siihen, että kirjoitin vaelluksestamme mahdollisimman tarkkoja arvioita talteen, jotta jokainen vaelluksesta haaveileva voisi niistä jotain itselleen ammentaa.

Reittisuunnittelua oppii vähitellen

Kokenut vaeltaja osaa karttaa silmäiltyään arvioida maaston haasteet ja fyysisen kuluttavuuden. Itselleni tämä on vieläkin vaikeaa, vaikka osaan lukea karttaa ja osaan ajatella jo jotain asioita, jotka vaikuttavat vaelluksen sujuvuuteen. Paljon on silti minullakin vielä oppimista. Esimerkiksi kylmään aikaan vaeltamisesta minulla ei ole mitään kokemusta. Kuinka paljon syksyn viileys ja runsaat sateet vaikuttavat reitin rasituksiin? Paljonko voi vaelluksella hiihtää päivämatkoina? Nämä ovat minulle (vielä) vieraita asioita.

Viime kesäinen Kekkostelu-vaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon oli siitä erityinen, että porukkamme oli hyvin suuri ja ikähaarukka iso. Se teki myös fyysisestä suoriutumisesta vaihtelevaa.

Hyvä on puroja ylittää, jos on silta saatu paikalle.

Asioita, joita huomasin reittisuunnitelmassamme vasta jälkikäteen:

1. Jos kartassa näkyy polku, mikä kiemurtelee jokivarressa jyrkkien korkeuskäyrien alapuolella, on polku lähes aina kivikkoinen ja raskas kulkea, vaikka ei nousuja olisi yhtään.
2. Joenuomaa seuraavat polut ovat myös näkymiltään väsyttävämpiä. Tunturin laella aukeava avaruus ja tilan tuntu virkistävät kulkijaa.
3. Tunturin tai muun korkean kohteen yli meneminen ei aina ole niin raskasta mitä luulisi. Etenkin ylösnousu on usein kohtuullisen tasaista, vaikka noustaisiin korkeallekin.
4. Tuntureilta alastulo rassaa polvia. Porukassamme moni kärsi polvivaivoista, jotka alkoivat vaelluksella.
5. Se, mikä toiselle on helppoa ja kevyttä, voi toiselle olla jo ponnistus äärirajoille. Porukassamme taisi käydä joidenkin päivien osalta niin. Itse koin erityisen raskaana etappina Kekkostelu-vaelluksellamme päivämatkan, joka kulki Suomunruoktulta Tuiskukurulle. Matkan pituus oli ehkä noin 15 km, ja polku oli paljon jokivarsia myötäilevää kivikkoista kosteikkoa.
6. Kartasta ei näe polun kivikkoisuutta, ja se on kuitenkin yksi avaintekijä siihen, kuinka raskaaksi kulku muodostuu. Vaelluskertomuksia tai reittiarvioita olisi hyvä lueskella etukäteen.
7. Jos kartalla on reitin kohdalla suo, varaudu hyttysiin ja hikiseen kulkuun. Pitkospuut ovat luksusta, joista voi nauttia joissakin osissa Urho Kekkosen kansallispuistoa.
8. Vesien ylitykset voivat olla helppoja kenkien kanssa kahlattavia puroja tai vastaavasti jalat reiteen asti täysin jääpalikoina suoritettavia urheuskokeita. Riisumisessa ja jalkojen kuivaamisessa palaa aikaa ja hermojakin joskus.
9. Kartasta ei pysty ennakkoon näkemään, mikä on kulkijan mielestä hienoa katsottavaa. Jos tykkää ihailla upeita kelohonkia ja merkillisiä kynttiläkuusia tai haluaa bongata kuukkelin, on näitä aikatauluun vaikuttavia seikkoja mahdotonta ennakoida. Luontoon pitää saada mennä avoimin silmin ihailemaan ilman, että kello tikittää vieressä syyttävästi.

Vaikeilla poluilla pitää luottaa yhteistyön voimaan.

 Selailin juuri vaelluksen päiväkirjaani ja totesin, että minullahan on reittiarviointi jäänyt kokonaan kesken, ja siksi en ole edes sitä tänne blogiin kirjoittanut. Pitää ottaa työn alle!

Kun pääsee laelle, sieltä näkee kauas.

Ja hei! Tämänkertaisen bloggauksen kuvista suuri kiitos Kaijalle ja Artolle!

Vaellus ohi - olen todellakin elossa!

Upea Kekkostelu-vaellus UKK-puistoon on ohi. Onhan siitä jo ehtinyt kulua suorastaan kaksi viikkoa, joten reissun sulattelua on ehtinyt tapahtua. Alkusanoiksi todettakoon, että mahtava oli vaelluksemme. Vaikka sanaseppo (vai -seija?) olenkin, en keksi muuta adjektiivia tähän kuin juuri tuon mahtavan. Äännettynä erittäin painokkaasti MAH-TA-VA!

Ajattelin, että kirjoittelen blogiin vähitellen arvioita, joista saattaa olla hyötyä ja iloa muillekin. Tulossa ovat ainakin ruoka- ja varustearviot sekä reittiarviointia. Näistä riittää turinaa niin, että lukijoiden silmät tulevat kuivumaan päähän. Omia valokuvia ei juuri jäänyt kameraani eikä puhelimeen, joten hyödynnän tulevissa bloggauksissani ystävien hienoja tunnelmakuvia. Kiitos siis jo tässä kohtaa Artolle, Niinalle, Timolle ja Minnalle albumien jakamisesta kanssani.

Ylipäätään tämä oli hieno kokemus. Ennätyksellisen suurella joukolla lähdimme. Kaikki sujui sopuisasti ja jouhevasti. Ruoat olivat makoisia ja monelta osin erittäin elämyksellisiä. Oma varustautumiseni onnistui hyvin, ja vielä löytyi parannettavaakin. Reitti oli kaunis, vaikka rankka paikoitellen. Hienoja itsensä ylittämisen kokemuksia tuli monelle.

Arton kuvasaaliista napattua: Keskellä Kekkostelumme reittiä Joukhaispään kyljessä.

 

Reitti on selvä, ainakin pian

Ostin vaellusreissun kartat itselleni Lapinvaelluksen reitinsuunnittelua varten. Nyt on mahtavaa! Kekkostelu suuntautuu Itä-Lappiin Urho Kekkosen kansallispuistoon. Maasto on tunturimaisemaa, eikä niin jyrkkäpiirteistä kuin lännessä. Sopii siis kaikille tallusteltavaksi. 

Ja heti kun kartat sain kouraani, ovat reittivaihtoehdot pörränneet päässäni kuin herhiläiset. Reitti ulottuu todennäköisesti kahden eri kartan sisältämälle alueelle, ja vahingossa intomielisenä menin vielä ostamaan kolmannen yleisemmän kartan koko kansallispuiston alueesta. Taisi naisella karttamopo keulia.

Olen availlut karttahaitareita lattialle ja mulkoillut niitä sillä silmällä. Kartan avaaminen kotona päiväsaikaan on haastava laji, sillä mukulat eli kersat singahtavat välittömästi osingoille. Toinen etsii kartasta omien sanojensa mukaan "paikkoja" ja toinen tassuttaa kartan päällä sukkahousuasuisena. Eli ei karttoja päivällä. Vain yöllistä tuijottelua.

Päivämatkojen on järkevää olla kohtuullisia, jos haluaa nauttia luonnosta ja pysähdellä fiilistelemään maisemia. Toiset vaeltavat tolkuttomalla tahdilla eteenpäin, mutta itse lukeudun verkkaiseen retkeilijätyyppiin. Jos kerrankin voi olla ilman kiirettä ja hoppua keskellä erämaata, niin miksi suunnittelisi vaelluksensa kilpajuoksuksi ajan kanssa. Itse pidän sopivana päivämatkan pituutena 10-12 km riippuen toki maastosta. Kivikkoisessa maastossa kulkeminen on rankkaa ja korkeuserot tekevät kulkuun hidasteita.

Suunnittelemme reittiä keväällä porukalla. Itse ajattelin ehdottaa lähtöpisteeksi Kiilopäätä, josta edettäisiin Sokosti-tunturille asti tähystelemään. Kansallispuisto tuntuu olevan niin suuri ja niin monipuolinen, että sinne voisi lähteä monta kertaa eri reittivaihtoehtoja kokeilemaan. 

Oli miten oli. Tuntuu askeleen todellisemmalta tämä vaellus, kun katsoo kartoista korkeuskäyrien koristamaa aluetta. Tätä ennen olen vain lueskellut netistä ihmisten kommentteja ja kokemuksia. Lisäksi Luontoon.fi-sivustolla on asiallista perustietoa saatavilla.

Haluaisin nähdä tällä reissulla ainakin:
- Luirojärven
- Sokosti-tunturin
- Rumakurun

Ja kaiken siltä väliltä. Onnistuuko se, kas sitä ei voi vielä tietää.