Tällä reissulla moni asia meni toisaalta aivan pieleen, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että tämä retki osoitti taas sen, kuinka metsässä kaikki kääntyy hyväksi. Metsä on melkoinen voimanlähde.
Lupaus trangiaruoasta
Retkireppuun pakkasimme trangian ja lupasin lapsille, että paistetaan altaan rantamilla nakkimunakasta sekä lämmitellään kaakaota. Trangia on heille kovin uusi tuttavuus, mutta itselleni se on toki tuttu retkitarvike. Ostin aikoinaan itselleni oman trangiakeittimen ja kaasupolttimen siihen, koska olin kyllästynyt lainailemaan omille retkilleni partiolippukuntani kamoja. Ja kyllä oma on aina oma.
Tällä kertaa en aikonut tehdä munakasta vaellustyyliin kuten Kekkostelu-vaelluksellamme teimme kuivatusta munasta, vaan tällä kertaa esivalmistelin ainekset kotona purnukoihin ja nappasin ne reppuun paistamista odottelemaan.
Mikä kosahti, vai kosahtiko mikkää?
Retkellä tapahtui monia asioita, jotka alkoivat kiristää omaa aikuispääkoppaani. Lapset eivät asioista tuntuneet harmistuvan, mutta itseäni otti pannuun seuraavat asiat (tässä tapahtumajärjestyksessä):
- Auto jäi parkkipaikalle saapuessa jumiin jäiselle tielle sutimaan
- Kävelyreitti oli muuttunut kivikovaksi jäiseksi paanaksi, jossa ei pystynyt kävelemään
- Joku oli jättänyt koirankakan keskelle kävelyreittiä
- Emme pystyneet kulkemaan kivalle vakiopaikallemme asti, vaan tyydyimme lähimpään mahdolliseen kohtaan, mihin pystyimme itsemme asettamaan.
- Puhelimesta tyhjeni akku kylmässä, joten en saanut kuvattua kuin pari hassua kuvaa.
- Kaasusäiliö osoittautui melkein tyhjäksi, kun aloin kokkailemaan. Nakit ehdin paistaa, mutta munakas seisoi surullisena pannussa olemattoman liekin lepattaessa pannun alla.
- Pimeni uhkaavasti, koska ruoanlaitossa menikin enemmän aikaa, mitä olin varannut.
Ruoan hitaaaaaaaaaasti valmistuessa jouduin tekemään hätäratkaisuja munakkaan suhteen. Kumosin munamössön kattilaan ja teinkin nakkikokkelia. Kattila oli lähempänä pientä liekinjäännettä, joten sain munat sittenkin kypsymään huolellisella hauduttamisella. Ja silloin tajuntaani ravisteli eskari-ikäinen tyttäreni, joka totesi: "Ei tämä äiti mikään huono eväsretki ole. Onneksi saatiin sittenkin munakasta!"
Silloin pysähdyin. Mitä ihmettä tässä ärhentelen. Hieno Haunisten allas jääkuoren alla. Pilvinen iltapäivä tummumassa iltaan. Rauhallista ja hiljaista. Ihan turhaa kiristelyä, koska asiathan kaikki muuttuivat hyviksi.
Tässä vielä turhien valitusteni kumoajat:
+ Sain auton kuitenkin irti jäästä, enkä tarvinnut kenenkään apua. Eikä se edes jäänyt pahasti kiinni. Oikeasti se oli vain ihan hetken jumissa. Ehkä muutamia sekunteja.
+ Liukas paana oli lasten mielestä hauska, koska siinä pystyi liukumaan peppumäkeä ja luistelemaan.
+ Koirankakka ei ollut keskellä. Se oli enemmän vasemmassa reunassa kuitenkin. Ja jäässä sekin, joten tuskin olisi sutannut meitä.
+ Oli kiva kokeilla joku muukin paikka retkieväiden syömiseen. Ja sitäpaitsi tällä valitsemallamme paikalla oli juuri sopiva pöytäkivi. Ja hirmuinen määrä osmankäämien patukoita ilahdutti etenkin E-miestä.
+ Sain otettua ne pari kuvaa, ja eipähän ollut liikaa kameran kanssa näpläämistä.
+ Kaasusäiliö riitti kuitenkin lopulta nakkikokkelin kypsentämiseen ja sain jopa kaakaomaidonkin lämmitettyä riittävän lämpimäksi. Liekki oli säästöliekki, mutta ruokaa saimme.
+ Ehdimme autolle ennen pimeän tuloa. Näimme hienon auringon kajastuksen pilvien välissä.
Että sanonko mitä? Positiivisuutta peliin kansalaiset! Asiat ovat monesti oikein hyvin. Me aikuiset vain laitamme tuhruiset linssit silmille turhan usein. Onneksi on lapsia ja metsiä, joiden avulla näkökyky palautuu.
Seuraavalla kerralla täysin kaasupulloin ja riemu rinnoin reissuun!
Hyvin sanottu!
VastaaPoista