Hossa tuntui kehossa

 Teimme partiolippukuntani kanssa vaelluksen Hossan kansallispuistoon kesäkuun alussa. Meitä lähti reissuun 11 reipasta retkeilijää melko isolla ikähaarukalla. Tarkoituksenamme oli kiertää kansallispuistossa mukava pieni kierros viikon aikana. Öitä maastossa tuli neljä ja vaelluspäiviä oli 3 kokonaista ja pari vajaata päivää päälle.

Hossan kansallispuisto sijaitsee Kainuussa Suomussalmella. Sen luontoa hallitsevat upeat suoraryhtiset mäntyharjut ja kimmeltävät järvet. Hossan nähtävyyksistä erikoisimpia ovat ikiaikaiset kalliomaalaukset, rouhean jyrkkäpiirteinen Julma-Ölkyn rotkolaakso sekä kristallinkirkas Muikkupuro. Puistossa on paljon helppokulkuisia polkuja, jotka sopivat kaikenkuntoisille. Hossaan pystyy helposti tutustumaan sekä päiväretkien avulla tai sitten tällä tavalla vaeltaen, kuten me teimme.

Itselleni Hossasta jäi erityisesti mieleeni runsas järvien ja lampien määrä, ihanat harjurinteet ja monin paikoin todella helppokulkuiset polut. Sorapohjaisten harjujen päällä oli mukava kävellä, kun jalan alla ei ollut juuria tai kivenmurikoita. Neulasmatto helli vaeltajan jalkoja.

Virveli vieköön!

Tällä vaelluksella minulla tapahtui debyytti virvelikalastuksessa. Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin kokeilla kalastusta vaelluksillani - olenhan koko lapsuuteni ja nuoruuteni kalastanut paljon virvelillä uistellen sekä heittäen. Kävin ennen Hossanreissua ostamassa itselleni teleskooppivirvelin sekä uistimia ja varaleikareita. Lisäksi suoritin kalastuksenhoitomaksun ja yritin perehtyä lupa-asioihin muutenkin Miten nämä minusta ovat aina olleet hieman epäselviä juttuja, mitä lupia tarvitaan ja missä?

Valmistauduin myös kyselemällä vinkkejä kalastusta harrastaneilta kavereiltani. Se on hauskaa, miten kalastus herättää tunteita ja tietämystä. Jokaisella virvelimiehellä ja -naisella on selkeä mielipide hyvistä välineistä ja oikeasta ajankohdasta. 

Tuurilla ne laivat seilaavat, eli meikäläinen lähti kalastamaan Hossaan fiilispohjalta. Heittelin uistinta aina kun aikaa ja jaksamista löytyi. Kalaa en tällä kertaa saanut, mutta se ei haitannut lainkaan. Aika nopeasti palautui mieleen se, kuinka rauhoittavaa puuhaa heittely olikaan. Ainoa häiriötekijä oli hyttysten innokas apujoukko.

Tässä muutamia vinkkejä virvelöinnin aloittamiseen vaelluksella:

- Hanki virveli, siimaa, uistimia ja varaleikareita

- Opettele käyttämään virveliä, jos et ole aiemmin käyttänyt

- Harjoittele perussolmut siimaan, jotta osaat kiinnittää leikarin pitävästi

- Maksa kalastuksenhoitomaksu ja tarvittava vapalupa, jos alueella vaaditaan sellainen

- Tutustu kalalajeihin ja lue niiden kokorajoituksista

- Ota vaellukselle mukaan perkauspuukko tai -sakset

- Mieti myös tarvitsetko haavin tai pihdit

- Kaipaatko suolaa ja voita, jos satut saamaan kalaa?

 Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että ei kannata tehdä asiasta liian monimutkaista ja hifistelyä. Virvelöidä voi ihan amatöörimäisesti, ja se tuntuu silti mukavalta. Ajattelin tässä kesän aikana kokeilla onneani aina kun ehdin, ja elokuussa taas sitten virvelini lähtee mukaan rinkassa reissuun.

Oletko sinä innostunut kalastuksesta vaelluksella? 

 

Hiiriä ja ihmisiä Helvetinjärven kaamoksessa

Olin haaveillut pimeän ajan retkestä Helvetinjärven kansallispuistoon, ja marraskuussa minulle tulikin sopivasti pari vapaapäivää keskelle viikkoa. Niinpä maanittelin ystäväni mukaan kaamosretkelle. Helvetinjärven kansallispuisto sijaitsee Pirkanmaalla Ruovedellä. Puistossa on jylhiä rotkoja, vanhoja metsiä sekä kauniita järvinäkymiä.

Tavoitteena tällä retkellä oli pienimuotoinen retkeily, yhdessäolo sekä tunnelmointi. Saavuimme iltahämärissä Haukanhiedan parkkipaikalle, jossa auton vieressä touhutessamme kohtasimme poikkeuksellisen tuttavallisen metsähiiren. Hiiri tuli jalkoihimme pyörimään, ja jouduimme tömistelemään jalkojamme saadaksemme hiirulaisen poistumaan kauemmas. Myhäilimme otusta ja siirryimme rannalle varusteinemme. Marraskuun hiljaisuus näkyi luonnossa, tihkusateinen maisema ja tyyni järvi näyttivät hiljentyneen talvenodotukseen. Oli hetki aikaa pystyttää teltta, ennen kuin pimenisi kokonaan.

Hiirien määrä yllättää 

Valmistimme tattirisottoa sekä paistoimme peuraa. Ilta pimeni nopeasti, ja otsalampuille oli tarvetta. Siinä kokkaillessamme huomasimme, että nuotiokatoksen alueella vilahteli hiiriä. Aluksi olimme huvittuneita, mutta melko pian huvittuneisuus alkoi vaihtua epäluuloon ja hämmennykseen. Hiiriä oli nimittäin useita, ja ne tulivat täysin pelottomasti jalkoihimme ja kiipeilivät jopa rinkan päällä, vaikka olimme niiden lähellä. Ja kun otsalampun valokeila osui katoksen ulkopuolelle, näkyi useita hiiriä vilahtelemassa lähimaastossa eri suuntiin. Hiirien määrä alkoi jo ällöttää, ja mietimme, että kaikki tarvikkeemme olisi pakko kuskata auton takakonttiin suojaan. 

Tilanne huipentui siinä kohdassa, kun kävelimme teltan luokse, niin ympärillämme juoksentelevista hiiristä yksi sujahti suoraan teltan alle piiloon. Silloin kääntyi meikäläisen kuppi nurin. En halunnut päätyä tilanteeseen, jossa hiiri nakertaa telttakankaaseen reiän uteliaisuuttaan tai ahneuttaan. En edes pysty kuvittelemaan, kuinka rikki itse olisin, jos teltta menisi tällaisesta syystä rikki.

Teltta vaihtuu taloon

Siinä kaatosateessa seistessämme tuijotimme telttaa, toisiamme sekä vilisteleviä hiirulaisia. Päätimme tehdä voittajan valinnan: vedimme teltan nippuun litimärkänä ja pakenimme autoon miettimään. Erilaiset vaihtoehdot pompsahtelivat keskustelussamme, kunnes loppujen lopuksi päädyimme ajamaan Ruoveden keskustaan yöpymään AirBNB-asunnossa, jonka sieltä satuimme löytämään.

Ajomatka Ruoveden taajamaan aiheutti meissä valtavan naurun remakan. Harmitus vaihtui hysteeriseksi nauruksi ja iloiseksi höpötykseksi. Yöpaikassamme tyhjensimme rinkat varoen, koska pelkäsimme sieltä tulevan lisää hiiriä mestoille. Näin ei onneksi käynyt, ja saimme nukkua yömme rauhassa ilman jyrsijäinvaasiota.

Hyvä reissu, heippa hiiret 

Päätimme seuraavana päivänä mennä kiertämään kansallispuistoa päiväretken muodossa. Ennen päiväretkeämme piipahdimme myös kuuluisassa Vinhan kirjakaupassa, joka todellakin oli vierailun arvoinen paikka! Kansallispuistossa nautimme kosteista kuusikoista, puroista ja upeasta Helvetinkolusta. Hieno luonto ja niin hiljainen marraskuu kietoi meidät syleilyynsä. Päiväretken lounasruoaksi kokkasimme Trangialla quesadillat.

Päivän pituus on tähän vuodenaikaan jo todella lyhyt, ja niinpä päädyimme ajelemaan kotiin pimeässä sadekelissä tihrustellen. Hiiristä huolimatta pikku reissumme oli ollut onnistunut ja ikimuistoinen. Tällaista hiirimäärää en ole ikinä ennen nähnyt, ja olen miettinyt, mistä tuollainen ilmiö voisi johtua. Olen lähes varma siitä, että Haukanhiedan suuri hiiripopulaatio johtui siitä, että kesän ja syksyn retkeilykaudella ihmiset ovat kokkailleet teltta-alueella huolettomasti ja jättäneet ruoantähteitä kaikkialle. Pudonneet makaronit ja leivänmurut ovat olleet hiirille kultakaivos ja kutsu lisääntymään räjähdysmäisesti. Sopii toivoa, että paikalliset ketut, pöllöt sekä ilvekset verottavat hiirikantaa vähitellen.

 

Hetta-Pallas ja herkkupeput heilumassa tuntureilla

Kesän lopussa oli aika lähteä vaellukselle uudella porukalla. Hetta-Pallas -reitti kutsui minua kolmannen kerran, ja mukaan reissuun lähtivät 12-vuotias poikani sekä luonnon ystävä lankomies. Kolmen tiimillä suuntasimme Suomen yhdelle upeimmista reiteistä. Hetta-Pallas -reitti kiipeää tunturien huipulle ja etenee huikean hienoissa maisemissa. Matkaa reitille tulee 55 km ja se sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

Reitti on omasta mielestäni myös fyysisesti varsin haastava. Hetta-Pallasta suositellaan usein aloittelijoille reitin selkeyden ja tiheän tupaverkoston vuoksi. Polku tarjoaa kuitenkin melkoisen jumppatuokion useaksi päiväksi. Jyrkät ja pitkät nousut, kivikkoiset laskeutumiset kuruihin kuluttavat voimia. Parhaiten reissullamme suoriutui urheilullinen poikani, kun me keski-ikäiset vaeltajat olimme kovilla.

Meidän porukassamme oli tärkeää, että ruokaa on riittävästi ja se on maistuvaa. Hyvä energiataso auttaa selviämään kiipeilyistä tunturien huipuille. Ruoalla oli iso merkitys myös jaksamisen kannalta henkisesti. Mukavat herkut toivat mielenvirkistystä!

Tässä muutamia poimintoja reissun herkkuhetkistä:

1. Lankomies esitteli meille rapean ruokalisukkeen: näkkärin kappaleet lautaselle ruoan joukkoon tuovat lisää runsauden tuntua. Näkkärinkappaleet olivat erityisesti poikani suosikkituunaus.

Keksi pitää polulla!

 

2. Keksitauko tekee gutaa! Vaikka keksien kuljettaminen on vaelluksella ärsyttävää, niin onhan se kiva pitää keksitauko silloin, kun tarvitaan jotain iloa elämään.

Näkkäri kuvassa etualalla.

 

3. Kuivatut giflarit! Uutuuskokeilu tuotti iloa. Olin kuivannut ohuita Giflr-pullasiivuja. Upotimme ne kaakaoon kellumaan, mutta ne toimivat myös pikkuisina pullanmakuisina korppuina. Voisihan niistä tehdä myös pullavanukkaan, jos olisi mansikkahilloa ja vaniljakastiketta kaverina?

Oli kyllä tämäkin taas hieno reissu. Matkalla kohtasimme ystävällisiä kanssavaeltajia, jotka kannustivat poikaani ja jutustelivat mukavia kanssamme. Luonto oli yhtä elämyksellinen kuin aina, ja maalissa olimme ylpeitä suorituksestamme. Toipuminen rasituksista veikin sitten enemmän aikaa. Ainakin poikani mielestä kouluun paluu tuntui raskaalta - hän olisi selkeästi tarvinnut toipumisviikon ennen koulua. 

Perinteinen tunturihyppy, boinnngggg!

 

Hetta-Pallas -reitti etenee yläilmoissa

Reippaat tyypit me!

 

 

 

Vaelluksella vatsataudin vaara väijyi vieressä

Teimme tutulla tyttäret ja äidit -porukallamme kesäkuussa vaelluksen Kevon Kuivin reitille. Vaelluksemme joutui kesken kaiken muutospaineisiin, ja lopputuloksena syntyi hieman toisenlainen reissu, mitä ajattelimme. Tämä postaus kertoo vaelluksen turvallisuudesta ja vaeltajan muutosvalmiudesta, koska näiden asioiden parissa jouduimme pakotetusti painiskelemaan keskellä erämaata.

Kesän alussa oli parin kansallispuiston alueella ilmoitettu monia mahatautitapauksia ja suorastaan epidemiastakin puhuttiin UKK-puistossa. Olimme itse tyytyväisiä, että olimme suuntaamassa pohjoisemmas Suomeen, jossa saisimme edetä turvallisesti omassa rauhassa. Kohteeksi oli valittu Kuivin reitti, joka on oma suosikkikohteeni. Muut meidän porukassamme eivät vielä olleet Kuivilla käyneet.

Uhkailevia uutisia ympäri Suomea

Olimme edenneet muutamia päiviä mukavalla mielelllä samalla ihmetellen uutisissa näkyviä kasvavia mahatautipotilaiden lukuja UKK-puiston alueella. Päivittelimme, miten tauti voikaan levitä tuolla vauhdilla ja noin laajalle alueelle. Yöpymispaikallamme Akukammin tuvan ympäristössä oli useita muitakin telttoja - kaikki olivat jatkamassa seuraavaksi Kuivin kämpän suuntaan.

Aamupalaa syödessämme kuulimme lähestyvää moottorin ääntä, ja kammin ohi pomputteli menemään kaksi pelastuslaitoksen mönkijää. Siinä kohdassa pieni huoli heräsi, mutta yritimme vielä psyykata itseämme, että ehkäpä jollakin on jalka murtunut tai ilmaantunut muuta vastaavaa raajavammaa. 

Karu totuus kuitenkin valkeni siinä kohdassa, kun mönkijät palasivat takaisin kyydissään kelmeä mahatautipotilas. Tuntui että oma mahalaukku kääntyi samantien ympäri, ja kylmä hiki norui selässä. Mietimme samantien, missä olimme piipahtaneet, mihin olimme koskeneet.

Suunnanmuutos edessä 

Piti tehdä nopeita päätöksiä ja samalla rauhoitella omaa porukkaa. Emme halunneet jatkaa enää eteenpäin kohti tautipesäkettä, emmekä tällä kertaa halunneet siirtyä erämaa-alueen suuntaan, joten päätimme kääntyä takaisin ja vältellä tupia ja muitakin rakenteita parhaamme mukaan. Kuivin kämppä, Fjellun putous ja Kevon kanjoni jäivät tällä kertaa näkemättä, mutta ratkaisumme perustui omaan mielenrauhan säilyttämiseen. Emme halunneet kokeilla onneamme jatkamalla eteenpäin sinne suuntaan, jossa tautia oli todettu.

Loppuvaelluksen ajan yövyimme mahdollisuuksien mukaan kaukana muista ihmisistä ja keskityimme rauhoittelemaan toisiamme. Samalla yritimme taistella isoa harmitusta vastaan, mutta olimme myös varmoja siitä, että ratkaisumme oli oikea.

Uusi suunta Jäämerelle

Koska vaellusmatka lyheni merkittävästi, niin olimme autollamme muutamia päiviä aiemmin kuin alunperin oli suunnitelmissa olla. Piti kehittää jotain ohjelmaa, koska junaliput oli varattu tiettyyn päivään. Niinpä päätimme lähteä Norjaan roadtripille!

Yllätysreissu Norjaan ilahdutti ja kevensi mieltä. Pääsimme eroon harmituksestamme, ja näimme komeita vuoria ja Jäämeren. Yövyimme Karigasniemellä sekä Muotkan Ruoktussa, ja iloitsimme siitä, ettemme olleet sairastuneet. Vielä paluumatkalla meitä kuormitti mahataudin pelko - pesimme käsiämme hysteerisinä ja välttelimme ihmisjoukkoja.

Liikaa väkeä, liikaa riskejä?

Vaellus jätti ainakin minuun jälkensä. Suosittuihin vaelluskohteisiin ei enää kiinnosta mennä, vaikka luonto olisikin upea. En halua enää joutua tautipesäkkeisiin.

Retkeily on kasvattanut suosiotaan, mikä on tietysti tosi hieno asia. Suosiolla on myös varjopuolensa. Kirjoitin tässä vielä listaa muistin virkistykseksi, miten meistä jokainen voi ehkäistä tautien leviämistä vaelluskohteissa.

Joka-tyypin vaellushygienia:

- Älä tiskaa astioita puroissa, järvissä tai kaivojen lähellä. Imeytä tiskivesi maahan kaukana vesipisteistä.

- Pese kätesi WC-käyntien jälkeen. Saippuakäsipesu on tehokkain keino ehkäistä tautien leviämistä. Itselläni on pieni palasaippua tai pieni pullo nestesaippuaa WC-pussukassa, ja lisäksi pieni vesipullo.

- Jos vaelluksella joudut pissaamaan tai kakkaamaan luontoon, niin valitse paikka kaukana vesipisteistä ja poluilta etäältä. Kaiva kakkalapiolla kuoppa, johon teet tarpeesi. Polta mahdollisuuksien mukaan paperit (jos ei ole rutikuiva maasto) ja peitä kuoppa. 

- Älä jätä autiotuvissa vettä ämpäriin, vaan tyhjennä vesiastiat lähtiessäsi.

- Kuljeta kaikki roskat mukanasi, ja älä jätä ruoantähteitä leiripaikoille.

Vaelluksemme oli monin tavoin hieno, ja selviydyimme reissusta voittajina. Itselleni tämä opetti myös muutosvalmiudesta, sillä vaeltajan on aina oltava valmis muuttamaan suunnitelmaansa. Härkäpäisesti eteenpäin jatkava vaeltaja saattaa asettaa itsensä tai porukkansa turhaan vaaraan. Muutospaineita voivat aiheuttaa säätilan yllättävät muutokset, terveydentila tai varusterikko. Väkisin ja pahalla sisulla en suosittele matkaa jatkamaan, vaan järki päässä ja viisaita päätöksiä tehden. Reissuja tulee aina uusia!

 

 

 

 

Vaellukselle uuden ystävän kanssa

Vuosi on ehtinyt vaihtua, mutta ajattelin silti vielä muistella elokuuta 2024. Tein tuolloin vaelluksen Muotkatunturin erämaa-alueelle. Alue on itsellenikin ennestään tuttu, mutta olen lähtenyt aiemmalla vaelluksellani eri lähtöpaikasta liikkeelle ja kiertänyt erilaisen reitin. Muotkatunturin erämaa sijaitsee pohjoisimmassa Suomessa, ja sen maisemaa kohottelevat muhevat tunturit, joita riittää koluttavaksi hiljaisuuden etsijöille.

Alun perin tarkoituksenani oli lähteä perinteiselle yksinvaellukselle, mutta kevään -24 aikana tulikin hauska yllätyskyykky, elikkäs muutos suunnitelmiin. Työkaverini kysyi minua mukaan vaellukselle, ja pienen harkinnan jälkeen päätin lähteä yhteiselle reissulle. Vaati hieman omien ajatusten järjestelyä, jotta sain yksinvaelluspohdinnat pois systeemistäni.

Työkaverini oli minulle ennestään tuttu vain kevyen kenttäjutustelun pohjalta, joten koin vahvasti, että olen lähdössä melkein ventovieraan ihmisen kanssa. Ajattelinkin kertoa tässä blogitekstissäni hieman siitä, mitkä asiat on hyvä ottaa huomioon, kun tekee vaelluksen uuden ystävän kanssa.

Hyvä suunnittelu johtaa loistavaan käytäntöön

Hyvä suunnittelu on erityisen tärkeää silloin, kun matkaan lähdössä ovat toisilleen vieraat vaelluskumppanukset. Suunnittelemalla ennakkoon vaellusta voidaan saada vaelluksesta ennen kaikkea turvallisempi ja lisäksi paljon mukavampi.

Me aloitimme suunnittelutyömme keskustelemalla ensin Whatsapp-viestien välityksellä. Kävimme läpi omia tavoitteitamme vaelluksen suhteen. Kumpikin kertoi omasta tavastaan vaeltaa ja siitä, mikä itselle on kaikkein tärkeintä vaellusreissuilla. Keskustelujen perusteella vaikutti lupaavalta, sillä olimme kumpikin omien sanojemme mukaan pilvien katselijoita ja fiilistelijöitä, ei niinkään kilometrien nielijöitä.

Päätimme pitää kesän alussa suunnittelupalaverin, jossa sopisimme retken varusteista, reitistä ja muista yksityiskohdista.

Yhteisesti on hyvä sopia ainakin seuraavista asioista:

-       varusteet; kaikkea ei tarvita kaksin kappalein

-       ruokalista; syödäänkö yhteisiä ruokia tai omia

-       turvallisuus; turvallisuusvarusteet, viestintävälineet ja mahdolliset terveyshaasteet

-       päivärytmi; nukutaanko pitkään, lekotellaanko tauoilla

-       vaellusreitti; ajatus reitistä ja mahdollisista varasuunnitelmista

Ennakkosuunnittelu jatkui pitkin kesää, viestittelimme erityisesti ruokailuista, sillä ruoka on itselleni todella tärkeässä osassa vaelluksilla. Päädyimme ratkaisuun, jossa aamupalat ja lounaat sekä välipalat olivat kummallakin omia, mutta päivälliset jälkkäreineen hoidimme yhteisinä aterioina. Tämä oli varmasti toimivin vaihtoehto, oli nopeaa ja helppoa neuvotella päivällisistä, ja lounaat hoituivat omatoimisesti kummallakin omien hyväksi havaittujen systeemien mukaan.

Turvallisuus on tärkeä osa ennakkosuunnittelun aiheena. Keskustelimme ennen kaikkea ensiapuvälineistä, lääkkeistä, ensiaputaidoistamme sekä viestintävälineistä. Itselläni on Garmin Inreach, joka päätyi tällekin reissulle mukaan. Oli tärkeää myös opastaa laitteen käyttö vaelluskaverille, jotta hätätilanteessa sen käyttö onnistuisi kummalta tahansa.

Iloa, oppia ja omaakin rauhaa

Itse vaellus sujui mahtavasti. Kohdallemme osuivat hyvät säätilat, sateitakin saimme, mutta yleisesti ottaen kelit olivat komeita. Pääsimme nauttimaan Muotkan upeista tunturimaisemista ja juttelemaan paljon syvällisiäkin asioita. Viikossa ehtii tutustumaan toisen elämäntarinaan. Oli myös innostavaa kuulla erilaisia vaelluskokemuksia. 

Itselleni oli tärkeää myös saada omaa tilaa ja omaa rauhaa. Olen tottunut vaeltamaan yksin, ja yksinäisyyttä myös kaipasin. Siksi olikin hyvä, että meillä kummallakin oli omat majoitteet, jolloin illan tullen oli hyvä vetäytyä oman teltan uumeniin ja uppoutua omiin ajatuksiin. Oma teltta, oma sekamelska. Henkilökohtainen teltta toimii rauhoittumispesänä yhteisellä vaelluksella.

Kokeneen vaelluskaverin kanssa oli myös opettavaista vaeltaa. Kannattaa olla avoin uusille ajatuksille ja ideoille, ja seurata toisen tapoja toimia. Itse sain vinkkinä, että rinkan voisi kokeilla pakata toiseen järjestykseen. Ajattelin kokeilla seuraavalla vaelluksellani muuttaa pakkausjärjestystä!

Reissu oli loistava ja vaelluksesta jäi taas paljon hyviä muistoja. Parasta oli tietysti ihastella upeita maisemia yhdessä toisen kanssa. Muotkatunturin erämaan karu luonto on kaunis ja täynnä hämmästyttäviä yksityiskohtia. Mikäs sen parempaa kuin hehkutella niitä yhteen ääneen.

 

 

Kumpi tietää paremmin - kompassi vai minä?

Kesäkuu aloitettiin komeasti vaelluksella Urho Kekkosen kansallispuistossa. Matkaan lähti sama tuttu poppoo, eli minä ja tytär sekä ystäväperheemme naiset. Voimanelikkomme on viime vuosina tehnyt kivoja vaellusreissuja, joista pääsee myös blogissani lueskelemaan. (Esim. melontavaellus Kolovedellä)

Vaelluksen ajankohta oli kesäkuun ensimmäisellä viikolla, ja jännitimme viimeiseen saakka ennen lähtöä, pääsemmekö lähtemään Aittajärveltä liikkeelle ja pystymmekö ylittämään Suomujoen. Alkukesän olosuhteet pohjoisessa vaihtelevat, joten tulvatilanne saattaa joskus olla sellainen, että joen ylitys ei ole mahdollinen. Meilläkin oli valmiiksi mietittynä erilaisia varasuunnitelmia, jos Suomujoki olisi vielä vaarallinen kahlattavaksi.

Toukokuun lopussa oli kuitenkin lämmintä keliä myös Pohjois-Suomessa, mikä tarkoitti tulvahuipun ohittamista meidän kannaltamme sopivan ajoissa. Lisäksi Metsähallituksen Luontoon-sivuilta pystyimme näkemään ajantasaisen tiedon Kuutuantien kunnosta, sillä kevään sulamisvedet olivat tietä vaurioittaneet. Onneksi korjaustyöt valmistuivat parahiksi ennen saapumistamme.

Kevään riemua Lapissa

Urho Kekkosen kansallispuisto on laaja ja erämainen alue Inarissa. Erittäin pohjoisessa siis! Olen ollut yhden kerran aiemminkin vaeltamassa siellä - Kekkostelu-vaellus partioporukassa tehtiin kansallispuiston läntisemmissä osissa Luirojärven kierroksella. Tällä kertaa olimme lähdössä itäisempään osaan syrjävyöhykkeelle, jossa autiotuvat ovat harvemmassa ja merkittyjä reittejä ei ole.

Syrjävyöhykkeen luonto on vaihtelevaa. Alueella on runsaasti pohjoisen ikiaikaista mäntymetsää sekä soita, vaaroja ja tuntureitakin. Jokivarret ovat usein juurakkoisia, kivisiä ja hidaskulkuisia. Tuntureilla kulkeminen on kevyempää ja mäntymetsissä pääsee kokemaan avaruuden tuntua, kun aluskasvillisuus on matalaa varpua. Linnuista männiköissä meitä viihdyttivät järripeipot sekä kuukkelit. Myös leppälintuja, laulurastaita ja pajulintuja pääsi lauluvuoroon.

Alkukesällä luonto tursuilee villissä kasvuvaiheessa. Kaikki kukkii, kurnuttaa ja kuhisee. Tunturikasvillisuus oli jo loistossaan, purojen varsia värittivät rentukat ja suopursut. Linnuilla riitti aikaa laulamiseen. Pidän kovasti alkukesästä Lapissa. Olosuhteet vaeltamiseen ovat usein ihanteelliset, kun lämpötilat ovat miellyttäviä ja hyttysten määrä vielä maltillinen.

Kompassin silmänkääntötemput

Neljän yön mittaisella vaelluksellamme reittimme eteni Aittajärveltä Sarvijoelle ja sieltä Paratiisikuruun päiväretken muodossa. Paratiisikurusta palasimme takaisin Sarvijoelle, josta paluureitti Aittajärvelle oli tarkoitus kulkea tunturiylängöllä Kaarnepään kautta takaisin pohjoiseen suunnaten. Ja korostan tässä kohtaa sanaparia OLI TARKOITUS. Kävi nimittäin tällä etapilla hieman toisin kuin olimme suunnitelleet.

Sitä ajattelee olevansa kokenut suunnistaja. Sitä luulee osaavansa lukea karttaa ja kompassia. Sitä uskoo tietävänsä, mistä on tulossa ja minne menossa. Kuitenkin voikin joskus olla niin, että luulo ja usko omiin kykyihin eivät yksistään riitä.

Olimme katsoneet reitin Kaarnepään päällä etenevän mukavasti kohti pohjoista, josta sitten pääsisimme laskeutumaan takaisin alas jokivarteen. Kiipesimme tarmokkaasti huipulle ja kuljimme hyvässä tunnelmassa eteenpäin. Hellepäivä oli hiostava ja aurinko porotti äkäisesti puuttomalla tunturin lakialueella. Lounaan söimme ainoassa varjopaikassa, jonka löysimme, ja lounaan jälkeen jatkoimme päättäväisesti matkaa. Jossain kohdassa kuitenkin alkoi tuntua, että kartta ja todellisuus eivät vastaa toisiaan. 

Oli pakko pysähtyä tuumaamaan, tuijottaa karttaa ja pyöritellä kompassia. Ikään kuin aurinko, kompassi ja kartta olisivat kaikki olleet täysin väärässä, epäkunnossa tai kokonaan menneet sekaisin. Siinä ihmetellessämme asteli yksinäinen vaeltaja rinkka selässään pitkin polkua, jota juuri olimme tuijottaneet ja todenneet, että "tuohon suuntaan emme ainakaan voi kääntyä". Pysäytimme ohikulkijan ja päätimme rohkeasti kysyä häneltä, mistä hän on tulossa ja mihin menossa. Vaeltajan kertoessa oman reittinsä olimme kaatua selällemme ällistyksestä. Olimme tehneet tietämättämme lähes täyskäännöksen vastakkaiseen suuntaan. Tunturin lakialue oli laajuudessaan sekoittanut meiltä suunnan ja olimme aidosti luulleet etenevämme oikeaan suuntaan, vaikka todellisuudessa teimme jättimäisen U-käännöksen. Käsittämätöntä!

Huvittavinta tilanteessa oli se, että niin vahva oli EDELLEEN oma uskomme omaan reitillä pysymiseemme, että epäilimme kompassin, auringon ja kartan lisäksi tämän ohikulkeneen vaeltajan kertomia lauseita ja vaadimme häntä esittelemään kartalta sekä GPS-kellostaan sijaintiamme. Vasta nämä nähtyämme aivomme naksahtelivat hitaasti oikeille raiteilleen ja totuus alkoi valjeta meille.

Meitä auttaneen vaeltajan ansiosta pystyimme korjaamaan kulkusuuntamme oikeaksi ja teimme muutoksen suunnitelmiimme. Erehdys tuotti meille hieman lisää kilometrejä, mutta pääsimme kuitenkin alkuperäisessä aikataulussa takaisin Aittajärvelle.

Eksyminen opettaa

Kartanlukuvirhe oli kokemuksena ainakin itselleni todella opettavainen. Tässä muutamia pointteja, joita kirjoitin itselleni ylös vaelluspäiväkirjaan:

- Tunturien muodot on haastavia hahmottaa, sekä ylhäältä että alhaalta päin katsoen. 

- Hyödynnä kompassia riittävän usein, älä luota pelkkään kartanlukutaitoosi. Kokeneellekin käy kömmähdyksiä.

- Kun kuljet porukassa, keskity ja skarppaa. Jutustellessa saattaa fokus suunnistuksessa unohtua.

- Ota selkeitä ja varmasti tunnistettavia kiintopisteitä avuksesi, joiden avulla pysyt reitillä.

- Varaa vaellukselle ylimääräisiä ruoka-annoksia, jotta pärjäät tarvittaessa myös reitin pidentyessä.

- Jos epäilet olevasi eksynyt, pidä kunnollinen tuumaustauko ja palaa takaisin alkuun, jos mahdollista.

Meidän tapauksessamme kävi onnekkaasti, kun satuimme törmäämään tähän satunnaiseen kulkijaan. Ilman häntä olisimme jatkaneet aika paljon pidemmälle, ennen kuin olisimme ymmärtäneet virheemme. Tämä olisi pidentänyt vaellustamme 1-2 vuorokaudella, mikä sinänsä ei olisi ollut vaarallista, mutta harmillista kyllä. Olisimme menettäneet muun muassa auto-juna-paikkamme, joka olisi ollut ennen kaikkea rahallinen menetys. Onneksi näin ei käynyt, ja pääsimme takaisin reitille vain pienellä lisäkulkemisella.

Jokien ylitys on järkilaji

Vielä lopuksi ajattelin kirjoittaa hieman jokien ylityksistä, koska Urho Kekkosen kansallispuistossa niitä osuu kohdalle. Jokien ylitys vaelluksella pitää aina tehdä turvallisesti ja järki päässä. Virtaukset voivat olla kovia ja joen pohjilla möllöttävät kivet vaativat tarkkuutta askellukseen. Lisäksi rinkka selässä tekee kulkemisesta vaativampaa.

Tässä tärkeimmät vinkkini jokien ylittämiseen:

1. Joen ylityksissä jalassa kannattaa olla kevyet ja pitävät jalkineet. Itse suosin ns. halppis-crocseja, jotka kuivuvat nopeasti, pysyvät hyvin jalassa ja pitävät liukkailla kivillä. Ne eivät paina kohtuuttomasti ja lisäksi ne toimivat hyvin leirikenkinä.

2. Joissain vaellusreiteillä saattaa olla ylityskohdissa kahlausta helpottavat vaijerit, joissa on kiinnityslenkkejä käsiä varten. Ylipäätään kannattaa valita ylityskohdaksi vakiintunut kahlaamo, jos sellaisia on tarjolla.

3. Valmistaudu ylitykseen huolellisesti: Suojaa vedelle arat laitteet, kuten puhelin ja GPS-laite pakkaamalla ne kuivasäkkeihin tai suojapussukoihin. Kääri lahkeet tai riisu housut, vaihda kahlauskengät jalkaan ja solmi vaelluskengät toisiinsa kiinni ja kiinnitä ne joko rinkan päälle tai ripusta hartioille. Valitse ylitysvaatteiksi sellaiset, jotka saat kuivumaan helpommin.

4. Vaellussauvat tai puinen tukeva sauva antavat tukea ylitykseen. Jos sauvoja on yksi, se kannattaa pitää ylävirran puoleisessa kädessä.

5. Ennen kuin ylität jokea, avaa rinkan lantiovyö ja rintaremmi, jotta kaatumistilanteessa pääset vapautumaan rinkasta helpommin ja se ei upota sinua veden alle.

6. Keskity ylityksessä kulkemaan jokainen askel harkitusti ja rauhallisesti. Vesi on pohjoisessa todella kylmää, joten seisoskelemaan ei voi jäädä, mutta hosuminen aiheuttaa helposti vaaratilanteita. 

7. Jos virta vaikuttaa liian kovalta tai vesi liian syvältä, vaihda ylityspaikkaa tai tee reitin muutos. Turhia riskejä ei kannata ottaa. Jos vesi on yli polvien, on virran voima jo kovempi. Itse en lähtisi ylittämään jokea, jos vesi nousee nivusista ylemmäs. Kovassa virtauksessa en uskaltaisi edes polven ylittävään veteen.

8. Jos ylität porukalla jokea, pidä riittävästi väliä edelliseen. 

9. Joen korkeus ja virtaus voi vaihdella runsaasti. Sulamisvedet ja rankat sateet nostavat vedenkorkeuden vaaralliselle tasolle.

10. Ylityksen jälkeen ota aikaa palautumiseen. Kuivaa jalat huolellisesti ennen kuin  laitat vaellussukat ja -kengät jalkaan, jotta vältyt hiertymiltä. Laita lämmintä vaatetta päälle, jotta ei jää palelevainen olo.

Melontavaelluksen varusteet ja ruoat

 Kesäkuun melontavaellus Kolovedellä on nyt takanapäin ja lupasin kirjoitella myös reissumme varusteista ja ruoista. Jos joku on lähdössä ensimmäistä kertaa melontavaellukselle kajakin kanssa, hän voi saada näistä pohdinnoista jotain hyötyä.

Melonnan varusteet eroavat vaelluksen varusteista

Melontavaellus eroaa perinteisestä jalkaisin tapahtuvasta vaelluksesta monella tavalla. Suurin ero tulee mielestäni varustautumisessa ja ruokien suunnittelussa. Itselleni avautui vähitellen se tosiasia, että kajakkiin voi ottaa myös sellaisia retkeilyvarusteita, jotka normaalisti jättää rinkasta pois niiden painon takia.

Toinen ero varustautumisessa on kastuminen. Meloessa nimittäin kastuu, vaikka ei molskahtaisikaan kajakista veteen. Meillä oli käytössämme aukkopeitteet, jotka suojasivat alavartaloa roiskeilta. Säätilat suosivat meitä, joten emme kastuneet sateiden takia, ja lämpötila pysyi koko ajan miellyttävänä.

Mietimme kuitenkin reissun aikana, miltä mahtaisi tuntua meloa sateisena ja kylmänä kesänä. Miten voisi varustautua meloessaan niin, että pysyy sateessakin jotenkin kuivana, mutta leirissä olisi myös kuivat ja lämpimät vaatteet vaihdettavaksi? Onkohan ihmisillä tällaisille reissuille varattu kaksi kuoriasua tai miten he ratkaisevat kuivana ja lämpimänä pysymisen ongelman, jos meloessa sataa ja myös leiripaikalla on sadekeli?

Kajakin pakkaamisen niksit

Meillä oli ennestään runsaasti kuivasäkkejä ja -pusseja, ja olemme tottuneet pakkaamaan rinkkaan kaiken kuivasäkeissä, joten pussit ja nyssykät olivat tuttua tavaraa. Kajakin pakkaaminen on melkoista pussukkasavottaa, sillä leiriydyttäessä tarvitsee yllättävän monen pussukan tarvikkeita. Helpointa onkin ottaa 1–2 Ikeakassia, joihin voi purkaa kaikki tarvitsemansa pikku nyssykät kajakista mukaan leiriin. Pakkaamisessa kannattaa suosia tarvikkeiden jakamista pieniin kokonaisuuksiin, joita voi kätevästi sujautella kajakin tavaraluukkuihin ja työntää tarvittaessa ihan kärkeen saakka.

Pakkaamisessa tulee huomioida tavaroiden paino. Painavat tavarat tulee sijoitella tasaisesti ja mieluummin niin, että ne sijaitsevat lähellä melojaa sekä takaosan tavaraluukussa. Etupainoista kajakkia ei kannata viritellä, sillä se vaikeuttaa melomista. Kysyin Facebookin melontaryhmässä sopivasta tavaramäärästä, joka mahtuu kajakkiin. Huomasin kyllä itsekin reissun aikana, että retkikajakkiin mahtuu yllättävän paljon tavaraa, jos tavaraluukkuja on kolme kappaletta, joista yksi on päiväluukku.

Niin sanottu päiväluukku on takaosassa lähellä melojaa, mutta itse jäin pohtimaan, että pystyykö joku ketterä meloja ottamaan päiväluukusta meloessaan tavaroita. Me emme edes yrittäneet, koska se tuntui ajatuksena liian huteralta toiminnalta. Käytimme siis päiväluukkua siihen, että pakkasimme sinne päivän aikana tarvittavia pikkutarvikkeita, sekä myös kaikenlaiset tärkeät ja arvokkaat tavarat.

Kajakin päälle ei kannata lastata runsasta tavaramäärää. Itse säilytin kajakin päällä kuminauhapidikkeiden alla karttaa, kompassia sekä Savotan vedenkantopussia, joka ei kastumisesta hätkähdä. Mitään painavaa tai vedelle herkkää ei tietenkään kannata kannelle kasata.

Tärkeät tarvikkeet käden ulottuville

Kuumuuden vuoksi piti pitää erityisen hyvää huolta nesteytyksestä, välipaloista ja aurinkorasvan käytöstä. Näitä tarvittiin niin paljon, että sijoitimme ne kajakin sisään käden ulottuville. Itselläni on Ospreyn 2 litran vetoinen juomarakko, jonka viritin kajakin istuimen selkänojan taakse ja letkun pujotin aukkopeitteen aukosta. Myös aurinkorasvan sai helposti samaan paikkaan penkin taakse. Välipalat keräsin pikkuiseen kuivapussiin, jonka otin aukkopeitteen alle jalkojen väliin. Sieltä sai kädellä napattua tasaisin väliajoin pientä purtavaa. Välipalat ovat melonnassa yhtä tärkeitä kuin perinteisellä vaelluksellakin.

Juomavesi hoidettiin tällä kertaa vedenpuhdistimen avulla. Ruoanlaittovedet otimme järvestä ja keitimme normaalisti, koska Koloveden järvivesi on varsin puhdasta ja kirkasta. Juomaveden keittäminen on työlästä ja vie paljon kaasua, joten ostin uutena varusteena itselleni vedenpuhdistimen. Valitsin Katadyn Vario -puhdistimen, jossa on mukana myös aktiivihiili, joka vähentää makuhaittoja. Näin voi tulevaisuudessa vaeltaa myös eteläisemmän Suomen reiteillä ja suodattaa itselleen juomavettä kaikenlaisista metsälammista. Suodatin oli tosi helppokäyttöinen ja saimme koko porukalla helposti pumpattua päivän juomavedet pulloihin ja juomarakkoihin. 

Herkkuja mukaan ronskimmin

Ruokalistamme muistutti vaellusten ruokalistaa, mutta muutamia erikoisuuksia otimme mukaan, koska kajakkiin voi niitä tunkea. Erityisiä herkkuoivalluksia olivat tällä reissulla mm. peuran sisäfileet, perunat, tortillat ja niiden erilaiset täytteet, lämpimässä säilyvät suklaavanukastölkit, vihannekset sekä kananmunat. Olipa ihan mahtavaa syödä tuoreita vihanneksia ja tehdä munakasta aamulla! Toki olen vaelluksellakin tehnyt munakasta kuivatuista kananmunista, mutta kyllä tuore on tuore!

Tuore tomaatti oli loistava lisä ruokiin.

Ruoista kuivasin kuivurilla jauhelihaa, broilerin jauhelihaa, tomaattimurskaa, paprikasuikaleita, porkkanasuikaleita, perunasuikaleita sekä pakastekasvissuikaleita. Tällä kertaa en ehtinyt kuivaamaan mansikoita, vaikka mansikkahillokkeella sekä vaniljakastikkeella höystetty Uudenkaupungin marenki onkin ollut lempijälkkärini.

Mietimme jälkikäteen, että kajakkiin olisi vielä voinut tunkea hedelmiä ja vaikka jotain leivonnaisia. Muitakin ideoita voisi vielä miettiä. Kokonainen vesimeloni houkutti ajatuksena - vaikka onhan mulla ollut partiokaveri, joka roudasi rinkassaan kokonaisen vesimelonin Kaldoaivin erämaahan...

Melontavaelluksen ruokalista:

Torstai:

* Peuran sisäfilee, paistetut perunat tuorejuustolla, vihersalaatti

* Suklaavanukkaat tölkistä

* Puuroa, leipää, kaakaota ja pussikiisseliä (Oi Blåband, miksi lopetit kuppikiisselien valmistuksen???)

--

Perjantai:

* Puuroa, pussikiisseliä, kaakaota, leipää, munakokkelia

* Broilerinjauhelihakeitto kookosmaidolla

* Keksit

* Tortillat kaikilla herkuilla

* Daim-suklaamousse ja vadelmamousse

* Puuroa, pussikiisseliä, kaakaota, leipää (Kukaan ei kyennyt ähkyltään syömään iltapalaa)

--

Lauantai:

* Puuroa, pussikiisseliä, kaakaota, leipää, munakokkelia

* Salamipasta

* Keksit

* Lidlin pussimuusi, pippurikastikepussi, kuivattu jauheliha

* Omena-kaurapaistos, vaniljakastike

* Puuroa, pussikiisseliä, kaakaota, leipää

--

Sunnuntai:

* Puuroa, pussikiisseliä, kaakaota, leipää

* Nuudelia, kuivattuja kasvissuikaleita, kuivattua broilerin jauhelihaa

* Keksit

* Pasta bolognese kuivatusta jauhelihasta, kuivatusta tomaattimurskasta ja sulatejuustosta

* Letut ja vaahterasiirappi

--

Maanantai:

* Puuroa, pussikiisseliä, kaakaota, leipää

--

Melontavaelluksen varustelista

(tavarat pakattu kuivasäkkeihin ja minigrippeihin):

- Kelluntaliivit

- Kajakin kuivaamiseen rätti ja pesusieni

- Pelastusköysi 

- Kaksi Ikea-kassia

- Teltta (Kolovedellä on tosi vähän telttapaikkoja, mutta riippumatolle olisi ollut paikkavaihtoehtoja)

- Tarppi (ei ollut sadekelejä, joten emme tarvinneet tällä kertaa)

- Narua (tarvittiin kivikkoisessa maastossa teltan pystytykseen)

- Makuualusta (ilmatäytteinen, koska perinteinen solumuovipötkylä ei mahdu kajakin lastiluukkuun)

- Makuupussi

- Makuupussin silkkinen suojalakana

- Yöasuksi merinokerrasto, ohut buffi, villasukat ja silkkinen kommandopipo

- Gore-takki ja -housut

- Villapaita

- Shortsit

- Kevytuntuvatakki

- Merinokerrasto

- Merinopaita

- Kahdet urheilutrikoot (toiset olivat varalla melontahousuiksi, jos yhdet olisivat kastuneet)

- Alushousuja, muutamia sukkia

- Kolme t-paitaa (ohuita, pieneen tilaan meneviä)

- Leiri-valecrocsit ja paljasjalkakengät

- Hamam-pyyhe ja uikkarit

- Villasukat, kaksi buffia, lapaset

- Käsineet melontaan (Sealskinz): estävät hiertymiä ja pitävät kädet lämpiminä vesiroiskeissa

- Trangia, kaasua ja erillinen pikkuruinen lettupannu

- Tulitikkuaskeja eri paikoissa vesitiiviisti pakattuna

- 2 lautasta, muki, lu-ve-ha, astiapyyhe

- Biohajoava tiskiaine, pari tiskisienen kappaletta (isompi leikattu puoliksi kahteen osaan)

- Juomarakko, pehmeä juomapullo, kova juomapullo

- Vedenkantopussi

- Vedensuodatin (Katadyn Vario)

- Puukko, otsalamppu, telttalamppu

- Istuinalusta

- Roskapusseja

- Powerbank

- Puhelin

- Pienet kiikarit

- Karttalaukku, kartta, kompassi

- Päiväkirja ja kynät

- Aurinkorasvaa, lierihattu, hyttyshattu

- Hammaspesuvälineet, biohajoava saippua

- Vessapaperirulla, savetteja

- Ensiapuvälineet, laastaria, rakkolaastaria, särkylääkkeitä, hyttysvoiteita

- Avaruuslakana