maanantai 15. kesäkuuta 2015

Pasalan bataattikuivaamosta päivää

Kekkostelu-vaellus UKK-kansallispuistoon on noin kuukauden päästä. Huh, nyt kun sen sanoin, niin aika tuntuu niin lyhyeltä. Paljon on vielä tehtävää ja hankittavaa, mutta aloitetaanpa vaikka bataatin kuivaamisesta.

Jaoimme ruokalistalta ruoka-aineiden kuivaushommia kaikille tasapuolisesti, jotta jokainen meistä tekisi ruokansa eteen duunia ja samalla oppisi kuivaamisesta jotain, jos ei sitä aiemmin ole tehnyt. Itselleni tämä on jo sikäli tuttua puuhaa, kun olemme aiemmillakin vaelluksillamme sitä harrastaneet.

Minulle osui tehtävälistalle useita ruoka-aineita, mutta valitsin niistä ensimmäiseksi tuotteeksi bataatin, koska se säilyy kuivattuna helposti tämän tulevan kuukauden. Rasvaa sisältävät ruoka-aineet, kuten jauheliha pitää kuivata vasta juuri ennen lähtöä.

Bataattimöykyt pienemmäksi


Bataattien kuivaus lähti kaupasta valikoiduista viidestä möllykkä-kokoluokkaa olevasta bataatista, joiden yhteispaino oli 2 780 g. Jokainen batskuli (leikkisästi kutsuu hän heitä batskuleiksi) oli yli 500 grammaa. Melkoisia pötkäleitä. Punnitsin bataatit vasta kuorittuna, koska kuori painaa sekin jotain. Kuorimisen jälkeen pilkoin kaikki pieniksi kuutioiksi, ehkä kokoluokkaa 1 cm x 1 cm tai hieman isommiksi.

Kun kuutioiminen oli saatu suoritettua, eikä sormiakaan ollut pilkkoutunut mukaan, esikeitin bataatit kymmenisen minuuttia kunnes olivat hieman pehmenneitä. Eivät kuitenkaan vielä kypsiä. Ja kattilasta siivilän kautta uunipellille leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi. Kuivattavat ruoat eivät saisi olla läjissä, vaan ohut kerros varmistaa sen, että jokainen pala kuivuu tasaisesti.

Kuivatin bataatit uunissa kiertoilmassa ja säädin lämpötilan hieman alle 50 asteen. Uunin luukun jätin raolleen puukauhan avulla, jotta kosteus pääsee pois uunista. Kaiken kaikkiaan bataattipalat kuivuivat uunissa 14 tuntia, koska en jaksanut yöllä nousta niitä ottamaan pois. Laitoin ne siis iltapäivällä kolmen aikaan uuniin ja aamulla herättyäni otin ne pois. Vähempikin aika olisi varmasti riittänyt, kyse oli nyt vain syvästä yöunesta.

Bataatit kylpevät aamuauringossa.





Kevyttä kannettavaa


Ja tättärää! Kuivattujen bataattien loppupaino oli 500 grammaa. Melkoinen keventyminen tapahtui siis matkalla. Näiden oranssien pipanoiden kohtalo tulee olemaan vaelluksella ruokkia iso porukkamme kahdella aterialla, eli bataatteja käytämme keskiviikon lounaan kanakeitossa ja perjantain päivällisen porosoosissa. Uskoisin näiden pelittävän oikein hyvin. Ainakin näyttävät hyviltä, tuntuvat kuivilta ja ovat kevyitä kantaa.

Vielä pitäisi jakaa tämä koko määrä pienempiin eriin ruokakuntien käyttöön. Ruoanlaitto on helpompaa, kun on  punnittu valmiiksi pusseihin ruokakunnan jokaisen aterian ainekset. Samalla tulee jaettua reilun pelin hengessä kannettavat tarvikkeet, kun jokainen ruokakunta kantaa omat ruoka-aineensa.



Lopputulos kuivaamishommissa hämmentää aina.Tällä kertaa paino väheni 2 780 grammasta 500 grammaan.






Tässä kahden aterian bataatit koko porukalle. Tämä määrä pitää vielä jakaa pikkuisiin annospusseihin ruokakunnittain kullekin aterialle. Näitähän voisi tarjoilla vaikka kodin lemmikkijyrsijöillekin herkkupaloina. Niin ovat nättiä tavaraa.








Ruokien kuivaamisen perusvinkkejä:

  • Voit kuivata lähes mitä vain.
  • Kuivaa hyvälaatuisia ja tuoreita raaka-aineita.
  • Rasvaa sisältävät ruoat (liha, kala, juustot, jne) kannattaa kuivata juuri ennen lähtöä.
  • Muita ruoka-aineita voi kuivata jo kuukausiakin aiemmin.
  • Kuivaa ruoat esimerkiksi uunissa tai hyötykuivurissa alle 50 asteen lämmössä.
  • Pidä uunin luukku raollaan, jos kuivaat uunissa.
  • Esikäsittelyssä tärkeää: tasakokoisuus, pienikokoisuus, esikypsennys tarvittaessa.
  • Tahnamaiset asiat (esim. sosekeitto) kuivataan levyksi ja jauhetaan tarvittaessa jauhoksi.
  • Pakkaa valmiit kuivatut tuotteet ilmatiiviisti ja suojaa kosteudelta.
  • Säilytä rasvaa sisältävät tuotteet viileässä lähtöön saakka.
  • Kun otat käyttöön ruokia vaelluksella, kokoa tarvittavat raaka-aineet pussiin ja liota vedessä muutamia tunteja. Tämän jälkeen voit käyttää niitä ruoanlaitossa normaaliin tapaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti