Kuivurit hurisevat ennen vaellusta

Alle viikko Kekkostelu-vaellukseemme. Hommia on jokaiselle päivälle, jotta saadaan kamat kasaan ja ruoat reeraan. Vaellusporukkamme on saanut kotitehtävikseen kuivata kaikenlaisia ruoka-aineita, ja itsellenikin näitä kuivaustöitä on siunaantunut. Minulla kun ei ole hyötykuivuria, niin meidän taloudessamme on kiertoilmauuni hurissut tasaiseen tahtiin.

Pelkkää pekonia

Olen kuivattanut sosekeittoa, mansikoita ja pekonia. Ja luit aivan oikein. Pekonia. Tämä on kokeilu, voiko se toimia vaelluksella. Ostin fileepekonia, josta leikkasin mahdolliset rasvareunukset pois. Pilkoin ne pieniksi ja paistoin pannulla melko kuiviksi ja loput rasvat yritin imeyttää paperiin. Kiertoilmauunissa 50 asteessa luukku raollaan nämä pekonipalaset kuivuivat rapeiksi kikkaroiksi vajaassa kahdeksassa tunnissa, ja vielä kerran yritin imeyttää paperiin mahdollisesti tihkuneet rasvatippaset. Nyt pekonit ovat odottamassa vaellukselle lähtöä kylmiössämme, koska en voi mennä mitenkään takuuseen niiden onnistumisesta. Sosekeiton kaveriksi ne peksulit (huom, tuttavallisesti nimeää pekonit hän) on ajateltu. Jos pekonit menevät makkeliksi, onhan meillä sentään krutonkeja.

Tässä peksukkaat eli pekonit kuivuttuaan uunissa muutamien tuntien ajan. Suhtaudun vielä varauksella näihin kavereihin.

Sosekeittoa tulee meidän 17-henkiselle vaellusporukalle sen verran suuri määrä, että olemme jakaneet kuivausurakan neljälle ihmiselle tehtäväksi. Itse tein noin neljän hengen annoksen sosekeittoa, jonka sitten kuivattelin ja jauhoin kuljetusta varten.

 Sosekeitto on tarkoitus syödä vaelluksella lounaaksi krutonkien ja pekonin kanssa, ja lisäämme siihen vasta paikan päällä Koskenlaskija-sulatejuustopalasen makua tuomaan.

Sosekeittooni tuli 

• 1 bataatti
• 6 perunaa
• 6 porkkanaa
• 1 kesäkurpitsa
• 2 valkosipulin kynttä
• puolikas sipuli
• kasvisliemijauhetta ja vettä
• chiliä, rakuunaa, mustapippuria, basilikaa

Keitin sosekeiton ainekset normaalisti kasvisliemessä ja soseutin keiton paksuksi mössöksi. Soseen levitin uunipellille leivinpaperin päälle. Mielestäni kannattaa levittää melko ohut kerros, mutta ei mitään seittiä kuitenkaan. Kuivaus vei parikymmentä tuntia kiertoilmauunissa 50 asteessa, jonka jälkeen sose oli rapeaa levyä. Levyn jauhoin tehosekoittimessa hienoksi jauhoksi. Mielenkiintoista oli jauhaessa kokea, miltä tuntuu, kun vahingossa hengittää sosekeittopölyä keuhkoihinsa. Se panee irvistämään tällä tavalla:

Sosekeiton sai kuivana taitettua palasiksi.

Tehosekoitin teki hommansa.

Lopullinen sosekeiton paino oli vajaat 350 g.

Sosekeiton kuivuttua ryhdyinkin heti mansikankuivauspuuhiin. Ostin neljä litraa tuoreita kotimaisia mansikoita ja siivutin ne suhteellisen paksuiksi siivuiksi. Asettelin mansikkasiivut leikkauspinta ylöspäin leivinpaperin päälle pellille vieri viereen.

Jälleen uuni hurisemaan - tai luulen, että uuni ei ollut missään vaiheessa lakannutkaan hurisemasta - ja mansikat löylyttelemään kiertoilmaan 50 asteen lämpöön.

Mansikoiden kuivumisaika oli myös lähes 20 tuntia, koska en noussut yöllä niitä poistamaan uunista. Olivat kuivuttuaan rapeita ja maku oli mansikkaisen kirpeä. Jos kuivattavien tuotteiden välillä pidettäisiin tuoksukilpailuja, niin sanoisin, että mansikka voittaa kaikki kuusi nolla. Ihana tuoksu levisi koko kotiin, kun manzikanmollukoita kuivattelin.

Mansikat matkalla löylyyn.

Mansikka was here.

Kyllä meni neljä litraa mansikkaa pieneksi!

Itselläni oli nämä kuivaushommat kuitenkin melko helppoja kakkuja. Eräällä porukkamme jäsenellä oli jännät paikat, kun pääsi kokeilemaan kananmunan kuivaamista. Munakasta on tiedossa vaelluksemme toiseksi viimeisenä aamuna! Wuhuu!

Kun ruoat on kuivattu, on seuraavana vuorossa kaupan kuivaruokahyllyjen tyhjennys sekä punnitusorgiat partiokolollamme. Huomenna vaa´at vapisevat, ja tänään kävimme täyttämässä ostoskärryt näkkärillä kaurahiutaleilla sekä vaikkasunmillämousseaineksella.