keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Villaa alle, kuorta päälle

Hyvä syy ostaa retkeilytarvikkeita on lähestyvä Lapinvaelluksemme. Kekkosteluun on enää kolmisen kuukautta aikaa. Tilasin itselleni verkkokaupasta uudet kuorihousut sadekelin varalle. Löysin lopulta lyhytjalkaiselle naisellekin sopivat pöksyt Haglöfsin mallistosta. Short-malleissa on lyhyemmät lahkeet, joten sopivat pygmillekin. Samaan hengenvetoon tilasin myös uuden kalsaripaidan. Merinovillaisen Aclima LightWoolin. Melko ökyä ja luksusta.

Olen kyllästynyt keinokuituisten kalsaripaitojeni hajuominaisuuksiin. Muutenhan tekniset kalsonkipaidat ovat mitä mainioimpia kerrospukeutumisen syvyyksissä, mutta niiden haisulimaisuus on jopa tällaiselle kuivakkaalle ei-hikoilevalle naiselle liikaa.

Lueskelin kalsonkipaidoista ja totesin, että moni ylistää villa- ja silkkialuspaitojaan monin tavoin. Luonnonkuitu on aina luonnonkuitua. Molempien tulisi myös materiaaleina olla sellaisia, että ne eivät rupea haisemaan, ainakaan niin paljon.

Itselläni on ollut tapana käyttää vaelluksella päiväpaitana kalsaripaitaa. Rinkkaa kantaessa tulee hiki, ja useita paitoja ei raaski viikon reissulla kantaa. Niinpä kalsaripaidan vähäinen haisuttelu olisi vahvasti plussan puolella. Minulla ei ole aiemmin ollut merinovillaisia alusasuja, joten hikinen ihmiskoe alkaa heti, kun kalsonkipaitani saapuu postitse minulle.





Bää bää lampaani, oisko mittää kalsonkipaitoja minulle?


Kuva on siskoplikan ja minun yhteiseltä Islanninreissulta vuodelta 2009. Siellä tarvittiin kalsaripaitoja ja vaikka mitä villaisia vetimiä. Ja sieltä muuten ostin elämäni lämpimimmän villapaidan.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Puhtaiden juomavesien äärellä

Nyt on pakko keventää sydäntään ja kirjoittaa mieltä painavasta asiasta. Suorastaan hieman paasatakin jopa. Olen huolissani juomavesien puhtaudesta. Suomessahan on vielä harvinaisen puhtaat vesistöt, joista monista vielä voi juomavettä ottaa suoraan. Mutta säilyvätkö ne puhtaana? Virtaako vielä tuntureissa puhtaat vedet, tai pilaavatko ihmiset ne ajattelemattomuudellaan? Tutkiihutkiitunturissa -blogi on pohtinut samaa asiaa laajemmasta näkökulmasta. Itse olen jo murheissani meidän tavallisten retkeilyreittien tallaajien käyttäytymisestä.

Vastuullisuus alkaa pienistä puroista

Vastuullista vaellusvettä

Vesistä tulisi meidän jokaisen pitää huolta pienillä teoilla. Yksinkertaisimmillaan voisin todeta, että vesiin ei päästetä mitään mömmöä eikä möhnää. Mömmöinä pidän kaikenlaisia kemikaaleja. Eli käytännössä peseytymiset ja astioiden tiskaamiset tulee aina tehdä vedestä etäällä, jotta aineet imeytyvät maastoon. Möhnät puolestaan ovat ruokajätteitä, joita lautasista ja kattiloista irtoaa. Möhnää ei kukaa halua juomaveteensä. Niinpä ruoantähteet ja astioiden liotusvedet tulisi aina viedä etäälle vesistöstä.

Itselläni nämä käytännöt ovat selkäytimessä, mutta miten on ruskaretkien ruuhkavaeltajien ja muiden luontoturistien laita? Ja miten asiasta saisi riittävästi tietoa jokaiselle luonnossaliikkujalle, että vesiämme pitää vaalia?


 Luottaako silmiinsä?

 Veden puhtautta voi joskus olla vaikeaa todentaa paljain silmin. Kirkas vesi ei vielä paljasta, onko mukaan eksynyt kutsumattomia vieraita eli tuttujen kesken pöpöjä. Ja pöpöjähän saattaa tulla monista syistä. Edellä mainitsemistani törttöily-tyyppisistä huonoista tiskaus- ja peseytymiskäytännöistä saa aikaan vesien pilaantumista. Lisäksi huonolla onnella voi poro tai vaikkapa sopuli päättää tiensä puroon, josta raato luovuttaa antimiaan alajuoksulle.

Vielä virtaa Fjellu.
Viisaita vinkkejä vaelluksen vedenjuojille lienevät ainakin seuraavat perusohjeet:
  • Suosi virtaavia vesiä. Seisovassa vedessä tai pienellä virtaamalla saattaa bakteerikannat lisääntyä liiaksi.
  • Arvioi juomavetesi aina silmillä, nenällä ja suulla. Jos haisee, maistuu tai näyttää pahalta, niin älä juo.
  • Jos olet hiemankin epävarma veden puhtaudesta, keitä se tai käytä vedenpuhdistustabletteja / vedenpuhdistusvälineistöä.
  • Täytä pullot aina kun löydät puhtaalta vaikuttavan vesistön.
  • Ruuhkaisimmilla vaellusreiteillä kannattaa olla erityisen tarkkana veden suhteen.
 Jokainen tekee toki omat ratkaisunsa juomaveden suhteen vaelluksella, juoko vetensä raakana, käyttääkö vedenpuhdistustabletteja, vedenpuhdistusvälineistöä tai keittääkö vetensä. Itse olen tähän saakka uskaltanut juoda veteni raakana puroista. Joka kerta tämä kuitenkin mietityttää, ja niin ei tulisi olla.

Miten sinä vaellat maastossa? Tiskaatko kattilasi suoraan vedessä? Huuhteletko shampoot puroon? Huljutteletko soppalautasesi kohisevan kosken äärellä? Älä pliis.