Etelän lomareissu: Patikkaretki Tulliniemessä

Teinpä tuossa veljeni kanssa päivänä eräänä patikkaretken Tulliniemen luontopolulle. Suomen mantereen eteläisin kärki sijaitsee Hangon Uddskatanin ja Tulliniemen alueella. Uddskatanin luonnonsuojelualueella saa liikkua ainoastaan merkityllä luontopolulla, joka päätyy Hankoniemen kärkeen. Sinne, missä meri ja punertavat silokalliot sulautuvat yhteen.

Luontopolku on pituudeltaan 6,7 kilometriä ja sen lähtöpaikka on Hangon Vapaasatamassa osoitteessa Tulliniementie 1. Parkkipaikalta on muutaman sadan metrin matka luontopolun alkupisteeseen. Minulla ja veljelläni meni matkaan reilut pari tuntia, kun pysähtelimme ihailemaan maisemia ja meriluonnon yksityiskohtia. - niin, siis siihen koko luontopolun kulkemiseen, ei siis siihen parinsadan metrin matkaan, kuten melkein tuosta lauseesta sai sellaisen käsityksen.

Reitti seurailee aluksi rantalinjaa ja tarjoaa merenrantakasvien malliesimerkkejä. Olisi kannattanut ottaa mukaan kasvikirja. Itselleni rantojen kasvit ovat vieraampia. Rannasta polku sukelsi metsään, jossa oli tarjolla käkkyräisiä männikköjä sekä lehtomaista metsikköä. 

Loppuosa luontopolusta kulkee niemenkärjessä kallioilla. Tässä kohtaa kunnon jalkineet (ja jalat) ovat tarpeen, koska kallioilla liikkuminen vaatii huolellista askellusta ja hieman kiipeilyä.

Itse ihailin maisemia koko matkan ajan täyttä häkää. Erityisesti jääkauden ja veden tekoset kallioilla olivat upeita.

Kärjestä näkee pitkälle - hyvällä säällä voi nähdä Bengtskärin majakan. Siellä se todellakin kaukaisuudessa törötti.

Niemenkärki on myös tärkeä muuttolintujen läpikulkupaikka. Kuulemma syksyisin voi havaita monia lajeja. Nyt oli siis heinäkuun puoliväli, joten havaitsimme pääasiassa muutamia merimetsoja, harmaahaikaroita, meriharakkoja ja jotain erinäisiä vesilintuja kelluskelemassa. Metsässä kuulin parikin tutunoloista laulajaa. Harmittaa, että ei kyennyt niitä kaikkia varmasti tunnistamaan. Pakko tsekata lintukirjasta ääniä. On päässyt rapistumaan laulujen tunnistustaidot.

Niemenkärki on täydellinen merituulen hengityspiste. Tuulta kärjessä nimittäin riittää. Tällä kertaa meillä ei ollut eväitä mukana, mutta sanoisin kyllä, että kannattaa varata eväät, koska kalliot ovat eväidensyöntiin erinomaiset - elleivät jopa täydelliset.

Luontopolku sijoittuu luonnonsuojelualueelle, jossa luonnon aarteet ovat hauraita ja herkkiä häirinnälle. Toivottavasti siellä vierailevat ihmiset ymmärtävät niemenkärjen herkkyyden ja muistavat  liikkua ympäristöä kunnioittaen.
Ensi kesänä voisin ottaa lapset mukaan uusintakierrokselle.

Mitä mukaan Tulliniemen retkelle?

- eväät
- vesipullo
- hyvät jalkineet
- tuulenpitävä takki kärjen tuulia vastaan
- kiikari
- lintukirja
- kasvikirja

Lohkaisu Lohjan metsistä, osa 2

Kahden perheenäidin retriitin toinen päivä Lohjan metsissä suuntautui Paavolan poluille. Siellä metsän keskellä luontopolun varressa seistä möllöttää Suomen kaunein puu.

Minkä raadin valitsema, sitä en tiedä, mutta sinne mekin töppösemme suuntasimme innokkaina.

Paavolan polulle pääsee Saaren koulun parkkipaikalta. Koulu on ilmeisesti lakkautettu,

mutta parkkipaikka löytyi naputtelemalla navigaattoriin Pietiläntie 23. Matka kauneimmalle puulle ei ole järin pitkä. Polku kulkee kauniin lehtometsän läpi - muistutti vahvasti Ruissalon tammimetsien lehtomaisemaa. Voisin aavistella, että metsä on ihanimmillaan toukokuussa vuokkojen kukinnan aikaan.

Suomen kaunein puu on tammi. Suuuuuuuuuri tammi. Kalevalaisen näköinen, jylhä ja paksuoksainen. Olihan se. Oli kaunis, ei voi kieltää. Paavolan tammelle on raivattu metsään aukio, jossa sen on hyvä oksiaan levitellä. Tammihan vaatii valoa ja muhevuutta ympärilleen.

Kiertelimme, katselimme ja ihailimme puun tasapainoista silhuettia. Muutakin väkeä oli saapunut puun äärelle. Matka puun luo on niin lyhyt, että perheen töppöjalkaisimmatkin sen jaksavat. Ei muuta kuin voikkuleipää ja maitopullo reppuun ja Paavolan tammea ihmettelemään. Tammi tuskin ikänsä puolesta ihmettelee enää mitään. Hän on kaiken nähnyt.

Lohkaisu Lohjan metsistä, osa 1.

Minulla ja ystävälläni on ollut perinteenä paeta vuorokaudeksi äidinvelvollisuuksista yhteiseen retriittiimme, joka suuntaa kesäisin yleensä johonkin retkeilyalueille. Tänä vuonna kohteeksemme valikoitui Lohja ja Lohjan tarjoamat luontokohteet. Päänähtävyydeksi päätimme käydä katsomassa Suomen kauneimman puun, joka sijaitsee Lohjansaaressa Paavolan polulla. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Maanantai-iltana ajelimme siis Lohjalle, josta olin ennakkoon kahlannut nettisivuilta tietoa Karnaistenkorven poluista, jotka sijaitsevat lähellä Kisakallion urheiluopistoa. Hassuinta oli se, että Karnaistenkorpi sijaitseekin oikeastaan lähestulkoon Karnaisten piiiiiiiiitkän pitkän tunnelin yläpuolella - eli kun seuraavan kerran ajat Turusta Helsinkiin, voit miettiä näitä maisemia sukeltaessasi Karnaisten tunneliin parin kilometrin matkalle.

Kuusimetsän kuiskaus

Karnaistenkorven poluille pääsee toki Kisakalliostakin, mutta me pysäköimme automme toiselle laidalle reitistöä.

Parkkipaikalta oli noin kilometrin matka Ahvenalammen laavulle. Reitti kulkee komeassa peikkometsän näköisessä

kuusimetsässä, jossa valo siivilöityy upeasti havukaton läpi, ja kivet ovat pyöristyneet sammalpeitteisiksi pallukoiksi. Ihanaa maastoa!

Polku oli hyväkuntoinen ja matka laavulle niin lyhyt, että sen taapertaa nopeasti vaikka olisikin tonnin painoiset herkkueväät mukana. (En tunnusta)

Laavu on lammen rannassa hienolla paikalla.

Moottoritie, vaikka se jossain lähellä maan uumenissa kulkeekin, ei anna itsestään mitään merkkiä. 

Heinäkuisessa illassa ääntä piti korkeintaan punarinta. Vedenpinnan rauhaa rikkoivat ainoastaan vesimittarit. Onnittelimme itseämme hyvästä retriitin paikasta. Nuotiolla sai ruoat valmistettua kätevästi, ja puitakin oli hieman jäljellä puuvajan pohjalla.

Ainoa, mikä oli huollon tarpeessa, oli kompostoiva puucee sekä laavun lähiympäristö. Keräsimmekin laavun läheisyydestä ison kassillisen roskia. Enemmänkin olisi voinut kerätä, jos olisi ollut roskapihdit tai kumihanskat mukana.

Kyllä oli rentouttava retkipaikka! Ja upea metsä. Onneksi on tajuttu säilyttää tällainen helmi.

Seuraavassa postauksessa vielä kokemuksia retriitin toiselta päivältä eli retkestämme Paavolan tammen luokse.