Muutakin kuin ylähuulta

Ruoka se edelleenkin mielessä, mikäpä muukaan. Sellaista vaan pohdiskelin tässä, että mennäänkö vaellukselle leivänpäällysten suhteen vanhalla kaavalla vai lähdetäänkö kokeilemaan uutta. Vanha kaava tarkoittaa suomeksi siis näkkärin päälle sulatejuustoa ja metwurstia. Uusi voisi olla jotain aivan muuta.

Olen syynäillyt ja surffaillut ihmisten kokeilemia näkkärinpäällysteitä. Viiden tähden vaellus -kirjassa mainittiin muutamia tahnareseptejä, joita kyllä kiinnostaisi kokeilla. Mustapaputahna ei kuulostanut lainkaan huonolle. Pitää silti kokeilla jo ennakkoon, ettei synny mitään yllätyksiä reissussa. Raportoin kenties tässä talven ratoksi paputahnan kokemuksista.

Toinen kokeiltava tuote on Tartex-tahna. Se sopii myös kasvissyöjälle ja on pakattu 200 g tuubiin. Hinta on melko kova, joten ei kyllä ihan jokapäiväiseksi eineeksi yllä. Tästäkin taidan järjestää maistajaiset, koska maistelutilaisuuden järjestäminen tuntuu erinomaiselta aktiviteetilta vaellusporukalle näin pimeimpään vuodenaikaan. Pimeä on maistattajakin.

Kolmantena tekisi mieli testailla jotain tonnikalapohjaista mössöä, mutta hieman aiheuttaa henkistä tuskaa tuo tonnikalojen ahdinkotila maailmalla. Olen viime vuosina syönyt tonnikalaa hyvin harvoin. MSC-merkittyyn tonnikalaan saatan notkistua, mutta miten se mahtaa toimia kuivattuna?

Ja lopuksi todettakoon, että en aio hylätä vanhaa kunnon metvaria ja sulatejuustoa mihinkään. Huoli pois. Täytyy välillä vaan kokeilla jotain uutta. Ja ei ylähuulessakaan mitään vikaa ole, jos oikein hätänälkä iskee.

Nälkä kasvaa kävellessä

Puhutaanpa tärkeimmästä eli ruoasta. Retki kuin retki, niin minulle tärkeintä on eväät. Ei ole todellakaan yhdentekevää, mitä metsässä suuhunsa pistää. Herkkueväät, herkumpi retkimieli.

Viimeksi ollessani Lapinvaelluksella päätimme panostaa ruokiin enemmän ja kuivasimme paljon ruokia mukaamme. Siltä reissulta jäikin mieleen hyvät sapuskat. Niinpä haluaisinkin tällä kertaa nostaa rimaa vieläkin korkeammalle. Kekkostelu-vaelluksella tullaan iloitsemaan mahtavista muonista. Niin on oltava. Kuivurit laulakoot keväällä ja kesällä!

Hyvä vaellusruoka on:

- makoisaa

- helposti valmistettavaa

- ravintoarvoiltaan laadukasta, erityisesti energiaa tarvitaan, kun kulutus kasvaa

- kevyttä kantaa

- vähän pakkausjätettä tuottavaa

- hyvistä raaka-aineista tehtyä

Itse en koe, että pitkällä reissulla voisi pupeltaa valmiita retkimuonapusseja päivästä toiseen. Ruokahetket ovat kohokohtia, joista saa taas lisää puhtia ja hyvää mieltä.

Suunnittelemme Kekkostelun ruokalistan keväällä, ja myös ruokien tarkat grammamäärät lasketaan tuolloin. Tässä ennen kevättä aloitin ruokahekumoinnin lainaamalla kirjastosta mainion opuksen. Viiden tähden vaellus on Piritta Kantojärven kirja retkiruokien suunnittelusta. Hyvin tehty teos ja ihania kuvia.

Vaellusporukkaamme kuuluu sekä isokokoisia, raavaita miehiä että pienikokoisia ja -ruokaisia naisia. Lisäksi joukossa on vannoutuneita lihansyöjiä ja kasvissyöjiä. Suunnittelu vaatii siis paljon aivonystyröiltä. Lopputulos tulee olemaan tunturigurmeeta, sen vannon.

Reitti on selvä, ainakin pian

Ostin vaellusreissun kartat itselleni Lapinvaelluksen reitinsuunnittelua varten. Nyt on mahtavaa! Kekkostelu suuntautuu Itä-Lappiin Urho Kekkosen kansallispuistoon. Maasto on tunturimaisemaa, eikä niin jyrkkäpiirteistä kuin lännessä. Sopii siis kaikille tallusteltavaksi. 

Ja heti kun kartat sain kouraani, ovat reittivaihtoehdot pörränneet päässäni kuin herhiläiset. Reitti ulottuu todennäköisesti kahden eri kartan sisältämälle alueelle, ja vahingossa intomielisenä menin vielä ostamaan kolmannen yleisemmän kartan koko kansallispuiston alueesta. Taisi naisella karttamopo keulia.

Olen availlut karttahaitareita lattialle ja mulkoillut niitä sillä silmällä. Kartan avaaminen kotona päiväsaikaan on haastava laji, sillä mukulat eli kersat singahtavat välittömästi osingoille. Toinen etsii kartasta omien sanojensa mukaan "paikkoja" ja toinen tassuttaa kartan päällä sukkahousuasuisena. Eli ei karttoja päivällä. Vain yöllistä tuijottelua.

Päivämatkojen on järkevää olla kohtuullisia, jos haluaa nauttia luonnosta ja pysähdellä fiilistelemään maisemia. Toiset vaeltavat tolkuttomalla tahdilla eteenpäin, mutta itse lukeudun verkkaiseen retkeilijätyyppiin. Jos kerrankin voi olla ilman kiirettä ja hoppua keskellä erämaata, niin miksi suunnittelisi vaelluksensa kilpajuoksuksi ajan kanssa. Itse pidän sopivana päivämatkan pituutena 10-12 km riippuen toki maastosta. Kivikkoisessa maastossa kulkeminen on rankkaa ja korkeuserot tekevät kulkuun hidasteita.

Suunnittelemme reittiä keväällä porukalla. Itse ajattelin ehdottaa lähtöpisteeksi Kiilopäätä, josta edettäisiin Sokosti-tunturille asti tähystelemään. Kansallispuisto tuntuu olevan niin suuri ja niin monipuolinen, että sinne voisi lähteä monta kertaa eri reittivaihtoehtoja kokeilemaan. 

Oli miten oli. Tuntuu askeleen todellisemmalta tämä vaellus, kun katsoo kartoista korkeuskäyrien koristamaa aluetta. Tätä ennen olen vain lueskellut netistä ihmisten kommentteja ja kokemuksia. Lisäksi Luontoon.fi-sivustolla on asiallista perustietoa saatavilla.

Haluaisin nähdä tällä reissulla ainakin:
- Luirojärven
- Sokosti-tunturin
- Rumakurun

Ja kaiken siltä väliltä. Onnistuuko se, kas sitä ei voi vielä tietää.

Kilpavarusteluako?

Vaelluskamppeet on päivitettävä kuntoon tulevan vuoden aikana. Onneksi on aikaa kerätä Kekkostelun kamoja. Omat varusteet ovat kyllä varsin päteviä, ainakin monet niistä, mutta joitain uudistuksia tarvinnen. 

Vaelluksella tärkeimmät varusteet omasta mielestäni ovat:

- Kunnon jalkineet: Jalat ovat koko viikon työssä, joten ne ansaitsevat työasun.

- Omalle vartalolle sopiva rinkka: Lyhyelle naiselle lyhyen naisen rinkka. Ja tilavuus pitää olla yli 65 litraa, ainakin minusta. Rinkka pitää myös osata säätää niin, että paino nousee pois hartioilta ja tukeutuu lantiolle.

- Järkevän kokoinen makuupussi: Koolla tarkoitan makuupussin kokoa pakattuna ja myös sen painoa. Pallomaiseksi pakkautuvaa miinus miljoonan pakkasasteen megatalvipussia ei kannata raahata mukanaan. Oma Joutsen-untuvapussini on vuodelta 1988 ja vieläkin iskussa. Se on kevyt ja pieni pötkylä pakattuna. Lämpöominaisuudet ovat jo hieman haihtuneet, mutta ollakseen noin vanha pussi, se toimii oikein mainiosti.

- Hyvälaatuiset sukat: Itse olen tottunut vaihtamaan sukat joka päivä, sillä puhtaat ja sileät sukat auttavat omalta osaltaan pitämään jalat hyväkuntoisina koko vaellusviikon ajan. Sukkien laatuun kannattaa kyllä panostaa. Itse olen vähitellen ostanut itselleni muotoiltuja ja napakasti jalassa möllöttäviä retkeilysukkia. Viikon vaellukselle olen varannut sukkaparin jokaiselle päivälle.

Ostin alkusyksyllä itselleni uuden Gore-Tex-ulkoilutakin, kun vanha vetelee viimeisiään. Housut ajattelin ostaa keväällä, jos vaan löydän tällaiselle vartalolle sopivat. Persjalkaiselle naiselle ei helposti löydy kalvopintaisia housuja. Aina laahaa lahkeet kymmenen metriä taaempana.

Ihanainen murumainen äiti-äitiliini halusi ostaa ennakkoon synttärilahjaksi minulle vaelluskengät! Voiko suurempaa onnea olla! Ja ne ovat ihanat! Ostettiin männäviikolla ne. Huolellisen sovittelun jälkeen päädyin Meindlin popoihin.

Nyt pitää vaan vielä sisäänajaa kengät eli suomeksi sanottuna: Niillä pitää kävellä paljon, ennen kuin voi lähteä vaellukselle töpöttelemään. Ja kävelyhän tekee hyvää tällaiselle suklaan ja jäätelön laiskistamalla sohvaperunakotiäidille. Keväällä siis tiedossa ruoskaa ja raippaa kuntokuurin muodossa.

Kokoa kokoon koko poppoo

Vaellusporukan kokoaminen on alkanut. Tällä hetkellä meitä olisi lähdössä yli 20 henkeä reissuun. Iso revohka! Keväällä vahvistuu, kuinka moni oikeasti pääsee mukaan kekkostelemaan. Lomat, kesätyöt ja muut muuttujat vaikeuttavat sitoutumista. Toivon kuitenkin, että tästä joukosta mahdollisimman moni pääsisi. Meitä olisi silloin kunnon joukko jakamassa tätä partiokokemusta.

Isossa porukassa on omat etunsa ja haittansa, kun puhutaan vaelluksesta. Isosta joukosta lähtee iso ääni, eli jos hiljaisuutta kaipaa, on syytä vaeltaa yksin tai maksimissaan kolmin. Ison joukon liikekannallepano on myös hitaampaa, koska aina jollain iskee pisuhätä, kun pitäisi lähteä tarpomaan. Isossa joukossa on kuitenkin hyötyjäkin. Kun joukossa on useita ensikertalaisia, tuntuu varmasti turvallisemmalta lähteä joukolla matkaan. Toisaalta reissu tuo johtajistomme väkeä lähemmäs toisiaan, kun vietämme viikon verran samassa hienhajussa.

Ajattelimme tehdä porukastamme ketterämmän sillä, että jakaudumme ruokakuntiin. Ruokakunta voi myös itse valita päivämatkan kävelytahdin. Yöpymispaikat sovitaan kaikille yhteisiksi, jolloin voimme viettää yhdessä iltoja vaellushuumorista nautiskellen. Huumorihan vaelluksella yleensä paranee kilometrimäärien kasvaessa.

Kertoisinko retkistäni?

Mettään mennään. Juu juu! Mutta kyllä taidan silti siitä hieman kirjoittaakin. Ainakin omaksi ilokseni, ja vaikkapa muidenkin iloksi. Retkeily on ihmisen parasta aikaa, ja vaikka tällä hetkellä elämässäni on menossa paljon muutakin, niin kyllä haluan suunnata askeleeni retkille. Lyhyille, pitkille, ihan minne vain.

Tällä hetkellä tähtäimessä on heinäkuun toiseksi viimeinen viikko vuonna 2015. Tiedossa on viikon mittainen vaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon. Partiolippukuntamme johtajisto samoajaikäisistä eli 15-vuotiaista nuorista alkaen tekee porukalla reissun itäisen Lapin komeisiin maisemiin. Olen itse jo aivan liekeissä, ja päätinkin tässä liekkitunnelmassani ryhtyä bloggaamaan aiheen ympäriltä. Kekkostelu 2015 -vaellukseen on vielä pitkä aika, mutta paljon on myös tehtävää.

Vaellukselle lähtemisen viehätyksestä eräs merkittävä osa on ennakkosuunnittelussa. Porukan kokoaminen, reitin valinta, karttojen tutkiminen, etappien miettiminen, ruokasuunnittelu, matkakassan kartuttaminen, tarvikehankinnat... Paljon tehtävää, ja alle vuosi aikaa lähtöhetkeen. Kekkonen sentään!